Kokeilivat kolmen kimppaa – tuli täydellinen katastrofi!

Pariskunta. Kuva: Unsplash.com

Kolmen kimppaa ei ainakaan tässä olisi kannattanut kokeilla, sillä se johti kriisiin avioliitossa. Aihetta käsiteltiin Redditissä, jossa eräs nainen kertoi kuinka hänen ja hänen miehensä yritys maustaa seksielämää kolmen kimpalla päättyi katastrofiin ja vaaransi heidän avioliittonsa jatkumisen.

Vaikka nainen kuvailee itseään seksuaalisesti melko perinteiseksi, hän päätti antaa miehensä ehdottamalle kokeilulle mahdollisuuden. Jälkikäteen hän kuitenkin myöntää, ettei ollut valmis tilanteeseen.

 

Ensin työkaveri, sitten paras ystävä

 

Parin ensimmäinen kolmen kimppa järjestettiin miehen syntymäpäivänä. Mukaan he pyysivät miehen naispuolisen työkaverin, jonka tiedettiin olevan seksuaalisesti avoin.

“Se oli ihan ok, vaikken nauttinut siitä erityisemmin. Mutta sen jälkeen kärsin pitkään tilanteen takaumista,” nainen kertoi.

Toiseen kokeiluun osallistui miehen paras miespuolinen ystävä, mutta tilanne osoittautui liian vaativaksi naiselle.

“En ollut valmis olemaan huomion keskipisteenä. Yhtäkkiä kaikki tuntui ylivoimaiselta,” hän kirjoitti.

Kesken tilanteen nainen alkoi itkeä. Aviomiehen paras ystävä keskeytti tilanteen heti ja lohdutti häntä, kunnes vaimo rauhoittui. Nainen kertoi myöhemmin, että koko kokemus tuntui väärältä – olla intiimisti toisen kuin miehensä kanssa ja nähdä miehensä läheisessä tilanteessa toisen ihmisen kanssa.

 

Avioliitto ajautui kriisiin

 

Naisen mukaan hänen aviomiehensä ei ymmärtänyt, että kuinka järkyttynyt hän oli. Kun välipalaa keittiössä syömässä käynyt aviomies palasi tilanteen keskeytymisen jälkeen takaisin makuuhuoneeseen, hän heitti kepeitä kommentteja “toisesta kierroksesta”, mikä syvensi naisen ahdistusta.

Vaikka pariskunta on sittemmin sopinut, etteivät he enää kokeile kolmen kimppaa, nainen myöntää, että kokemus on jättänyt syvät jäljet.

“Minulla on jatkuvasti ajatuksia miehestäni ja hänen naispuolisesta työkaveristaan, ja siitä, kuinka hänen paras miespuolinen ystävänsä lohdutti minua samalla, kun mieheni vitsaili siinä typerästi”, hän kirjoitti.

 

Redditin käyttäjät reagoivat

 

Kommentoijat ottivat vahvasti kantaa naisen tarinaan. Yksi käyttäjä totesi:

“Ei ole mikään yllätys, että monogaaminen suhde ei kestä tällaista kokeilua.”

Toinen lisäsi:

“Tämä on hyvä muistutus siitä, että ystävien tai tuttujen tuominen makuuhuoneeseen ei ole koskaan hyvä idea. Nyt nämä ihmiset ovat osa elämäänne, eikä asioita voi pyyhkiä pois.”

Kolmas kommentoija summasi:

“Ja tässä syy, miksi kolmen kimpat ja avoimet suhteet harvoin toimivat.”

Useat korostivat, että naisen ei olisi pitänyt suostua kokeiluun vain miehensä mieliksi.

“Miksi naiset uhraavat itsensä miestensä toiveiden vuoksi? Rakastakaa itseänne enemmän kuin ketään miestä.”

Naisen kertomus on esimerkki siitä, kuinka tärkeää on tuntea omat rajansa ja kommunikoida avoimesti kumppaninsa kanssa. Kaikki eivät ole valmiita seksuaalisiin kokeiluihin, eikä niitä pidä yrittää vain toisen osapuolen miellyttämiseksi.

Lisäksi tapauksessa jäi naista kiehtomaan se, että kuinka kohteliaasti hänen miehensä paras ystävä käyttäytyi siinä tilanteessa, kun tämä rupesi itkemään. Vetovoima vierasta miestä kohtaan jäi syvälle naisen sisuksiin. Sitä tunnetta nainen ei saa pois mielestään.

Lähde: Reddit ja The Sun

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: avoin suhde, kokeilu, monogaaninen, parisuhde, vapaa suhde, yksiavioinen

Kommentit

Oma kommentti