Eetu Pakkasen elämä lähti jyrkkään luisuun vain 10-vuotiaana. Herkkä lapsi veti ylleen vaarallisen roolin saadakseen kavereita. Tähän rooliin kuului kaikki, mikä sai pään sekaisin. Viina, pillerit, huumeet ja sienet. Niistä sai rohkeutta ja varmuuden tunnetta. On ihme, että Eetu on vielä elossa kertomassa tarinaansa. Nyt hän tekee sen Hymy-lehden painetussa versiossa.
Eetu oli hiljainen ja herkkä lapsi. Ei hän oikein tiennyt, miten toisten lasten kanssa oltiin. Ja sehän huomattiin. Kiusaaminen oli rankkaa ja rajua. Kotimatkat koulusta olivat painajaismaisia. Täynnä pelkoa.
– Kiusaaminen yltyi myös fyysiseksi. Ei silloin puhuttu koulukiusaamisesta. Ajateltiin, että härnääminen kuuluu asiaan, ja kiusaaminen on jotenkin normaalia.
Eetu vaihtoi koulua toisen luokan jälkeen. Hän ajatteli, että kiusaaminen loppuu siihen. Ei loppunut, mutta Eetu oppi lyömään takaisin. Halu päästä mukaan porukoihin oli voimakas. Eetu huomasi, että se onnistui tekemällä kaikkea kiellettyä, ja mielellään ensimmäisenä porukasta. Ehkä siinä vaiheessa pieni poika erkaantui itsestään.
– Minulla oli rooli päällä. En ollut se Eetu, joka olin sisimmissäni. Häiriköin luokassa ja aloin polttaa röökiä kymmenvuotiaana. Tupakka ei ollut ensimmäinen koukku johon jäin kiinni. Se koukku oli tarve tulla hyväksytyksi, Eetu toteaa.
Äiti yritti laittaa pojalleen rajoja, mutta Eetua ne eivät pidätelleet. Alkoi jatkuva lintsaaminen koulusta, ja kotoaankin Eetu otti hatkat. Jo 13-vuotiaana Eetu ja kaverit saattoivat vetää kännit keskellä viikkoakin.
Päihde-elämä jatkui ja jatkui. Myöhemmin ja vanhempana Eetu sai lisää kamaa antaessaan ryyppy- ja huumeporukan asua luonaan. Eräänä jouluaattona päihdeporukkaa oli paikalla viitisenkymmentä. Tuli häätö, ja uusi kämppä, jossa meno jatkui. Asunnot tuhoutuivat kammottavaan kuntoon. Yhdessä vaiheessa Eetu ravasi vainoharhaisena pitkin kämppää ja luuli, että ihmiset ohjasivat häntä katseellaan. Hän vajosi psykoosiin.
– Banaanikärpäset lentelivät, ovet olivat rikki ja seinässä oli minun muotoinen painauma, kun joku heitti minut seinään. Kerran yritin juosta itse seinän läpi, Eetu, 31, kertoo.
Mutta nyt hän on kuivilla. Viimeisen kerran Eetu käytti päihteitä tammikuussa vuonna 2017. Toivottomuus ja itsetuhoisuus on vaihtunut toivoon ja rauhalliseen, tavalliseen elämään. Eetu kertoo tarinaansa, jotta joku, vaikka edes yksi, pohjalla oleva ihminen saisi toivoa paremmasta elämästä.
– Tarve päihtymiseen on loppunut. Pohjalta on tie ylöspäin.
Lue juttu painetusta Hymystä.
Kommentit
Oma kommentti