
Ylen Uuden Musiikin Kilpailu huipentuu lauantaina 28.2. UMK26-show’hun, jonka yhtenä väliaikanumerona nähdään Sonja Lumme ja Eläköön elämä.Suora lähetys nähdään ja kuullaan kahdeksalla eri kielellä Yle TV1:ssä, Yle Areenassa, Yle Radio Suomessa, Yle X3M:ssä sekä YleX:llä.
Tänään julkistettu UMK-väliaikanumero tuodaan UMK26-lavalle suoraan vuoden 1985 Euroviisuista: Sonja Lumme ja Eläköön Elämä! Numerossa juhlistetaan näyttävästi Yle 100 -juhlavuotta, jonka teemana ovat yhteiset hetket, joita UMK on tarjonnut suomalaisille jo vuosien ajan. Ylen tärkeimpiin tehtäviin kuuluva kulttuuri on muutenkin vahvasti mukana juhlavuodessa.

“UMK on noussut maassamme vuoden tärkeimmäksi isoksi musiikkitapahtumaksi ja on hienoa saada olla osa tätä upeaa ja korkeatasoista showta”, Lumme kommentoi. “Erityisen mahtavaa on esittää oma euroviisuedustuskappaleeni Eläköön elämä, josta on tullut ikisuosikki sekä meillä että kansainvälisesti. Sen sanoma rakkaudesta, rauhasta ja sielujen sympatiasta on hyvin ajankohtainen tänäänkin. Upeassa show-numerossa on ihania nostalgiaelementtejä tähän hetkeen päivitettynä — tunnelmasta tulee taatusti huikea!”
Sonja Lumpeen tähdittämän väliaikanumeron lisäksi UMK-lavalle nousevat avausnumerossa viime vuoden voittaja Erika Vikman yllätysvieraan kanssa sekä myöhemmin julkistettavassa toisessa väliaikanumerossa tähtikattaus Suomen kuunnelluimpia artisteja yhdestä maamme suosituimmasta musiikkigenrestä.
Vuoden UMK-kilpailuesitykset esiintymisjärjestyksessä ovat (ks. äänestysnumerot):
1. Komiat – Lululai
2. Etta – Million Dollar Smile
3. KIKI – Rakkaudenkipee
4. Antti Paalanen – Takatukka
5. CHACHI – Cherry Cake
6. Sinikka Monte – Ready To Leave
7. Linda Lampenius x Pete Parkkonen – Liekinheitin
Yleisö ja kansainväliset raadit valitsevat voittajan
UMK:n yleisöäänestykseen tehtiin viime kaudella muutos, jonka myötä yleisö voi tänäkin vuonna äänestää suosikkiaan jo heti ensimmäisen UMK-esityksen alettua. Tavoitteena on antaa entistä useammalle musiikinystävälle mahdollisuus vaikuttaa UMK:n voittajan valintaan.
UMK:n voiton ratkaisevat yleisöäänet ( 75 %) sekä kansainväliset ammattilaisraadit (25 %). UMK:ssa voi äänestää maksutta Yle-sovelluksessa (kirjautuneena Yle Tunnuksella) sekä tekstiviestillä (hinta 1,50 € sis. alv.) ja puhelimitse (hinta 1,52 € + pvm). UMK:n maksullisen äänestyksen tuotot ohjataan tänä vuonna A-klinikkasäätiölle ja Ensi- ja turvakotien liitolle, jotka tukevat sitä, että lapsilla ja nuorilla olisi turvallista kotona.
UMK selostetaan lukuisilla kielillä
Lauantain UMK26-lähetystä Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa voi seurata suomen-, ruotsin-, englannin-, venäjän-, pohjoissaamen-, inarinsaamen-, ukrainan- ja viittomakielisellä selostuksella. Suomenkielisenä kommentaattorina toimii Mikko Silvennoinen ja ruotsinkielisinä selostajina jatkavat Johan Lindroos ja Eva Frantz. Englanninkielisestä selostuksesta vastaa UMK:n verkko- ja sometoimittaja Jaakko Oleander. Pohjoissaameksi selostaa Linda Tammela ja inarinsaameksi Heli Huovinen. Venäjäksi ohjelman selostaa Novosti Ylen toimittaja Levan Tvaltvadze ja ukrainankielisenä selostajana toimii Galyna Sergeyeva.
UMK-kilpailukappaleiden ja väliaikaesitysten viittomakielisestä tulkinnasta vastaavat tänä vuonna Miguel Peltomaa, Silva Belghiti, Jaana Aaltonen ja Jarl Hanhikoski. Viittomakielisen lähetyksen juontavat Maija Lindström, Markus Aro ja Robin Hänninen.
UMK26-lähetyksessä on myös suomenkielinen ohjelmatekstitys, joka on suunnattu kuulorajoitteisille ja kuuroille. Sitä voivat kuitenkin käyttää kaikki, jotka eivät voi pitää ääntä lähetyksessä päällä.
Ylen lähetysten lisäksi UMK näytetään hollantilaisella OUTtv-kanavalla, jonka lähetyksen selostaa Krista Siegfrids.
Selostajien UMK-live, show’hun valmistaumista ja UMK-etkot Green roomissa
UMK-lauantaina 28.2. selostajat Mikko Silvennoinen ja Jaakko Oleander pitävät faneille livelähetyksen Yle Areenassa klo 12.20. Mikko ja Jaakko kuljettavat katsojat läpi Nokia Arenan ja vastaavat yleisön esittämiin kysymyksiin ja tekevät heille annettuja tehtäviä. Missä on maskialue? Ketä UMK-esiintyjiä tulee vastaan? Ja mitä tapahtuu etkoilla?
Ylen UMK-lähetykset alkavat Yle Areenassa jo klo 17.00. Katsojat voivat seurata viime hetken tunnelmaa ja valmistautumista aina klo 20.00 asti. Klo 19 Yle Areenaan aukeaa UMK-chat, jossa vierailevat Sara Siipola ja Häärijä.
Klo 20–20.30 musiikkitoimittaja Katri Norrlin välittää tunnelmaa ja haastattelee vieraita Yle Areenan UMK-etkoilla Green roomissa.
UMK26-tapahtumassa Nokia Arenalla tapahtuu myös paljon – tarkempia tietoja löytyy täältä.
UMK:n somekanavat Instagramissa, Tiktokissa ja Youtubessa tarjoavat huippuhetkiä ja kurkistuksia kulissien taakse.
Kommentit
Oma kommentti