
Tänä vuonna TTK:ssa toiseksi sijoittuivat tubettaja Eric ”Lakko Savolainen ja tanssinopettaja Kastanja Rauhala.
Kohu on jo laantunut ja elämä rauhoittunut.
– Omasta perusarjesta oli ainakin alkuun hankaluuksia saada kiinni, koska tanssin pyörteisiin ja rutiineihin oli täysin uppoutunut yli 3 kuukauden ajan. Pelkkä kotona oleminen tuntui aluksi oudolta, tubettaja kertoo sosiaalisen median päivityksessään.
Hän julkaisi useita kuvia, joiden joukossa on shampanjan nauttimista, puurolautasen äärellä sekä yhdessä kuvassa näkyy tyhjä sairaalasänky.
– Pääsin vihdoin ortopedille ja magneettikuva -tutkimuksiin mun olkapään kanssa, jonka loukkasin tanssitreeneissä muutama viikko sitten. Pieni vamma, josta selviän fysioterapialla, Lakko kertoo.
Kilpailusta jäi mukavia muistoja.
– Mieli ja keho vaatinut yllättävän paljon aikaa palautua ja käsitellä ajatuksia sekä tunteita. Armollisuus ja itsemyötätunto ovat ehkä avainsanat itselle tällä hetkellä.
Kommentit
Oma kommentti