Hymyn toukokuun numerossa keskitytään vakavaan aiheeseen, lastensuojeluun ja huostaanottoihin. Kerromme Mirjan tarinan. Hän haki apua yhteiskunnalta sillä seurauksella että menetti lapsensa. Haastattelemme myös varatuomari Leeni Ikosta, joka on seurannut juristina lastensuojelukenttää jo 20 vuoden ajan.
Ikosella on kovaa sanottavaa aiheesta. Hänen mielestään lastensuojeluun tuli 2000-luvulla erityinen varhaisen puuttumisen huolimalli, joka johti ylilyönteihin.
-Perheitä pitäisi tukea niin, ettei viimesijaista keinoa tavita. Urani aikana hoitamistani sadoista jutuista mielestäni vain muutamassa tapauksessa huostaanotto on ollut ainoa ratkaisu, juristi tykittää.
-Lastensuojelu on muuttunut valvonnaksi ja pakkoauttamiseksi, mikä pelottaa pois avuntarvitsijat.
Kehnompikin koti on lapselle parempi kuin sijaisperhe, uskoo Leeni Ikonen. Ikonen on huomannut, että ”huolikoulutuksen” seurauksena neuvoloiden ja koulujen määrittelemä lapsen malli on yhä kapeampi. Perheiden tulee elää lastensuojelun määrittämää normielämää, tai ei hyvä heilu.
Lue tunteita kuohuttavasta aiheesta lisää Hymystä.
”lapsen malli on yhä kapeampi. Perheiden tulee elää lastensuojelun määrittämää normielämää, tai ei hyvä heilu.”
Juurikin näin. Olin muinoin psykiatrisessa sairaalassa töissä ja yksi asiakas mietti ääneen, että syököhän hän ihan varmasti oikealla tavalla…teki pahaa tajuta että jotakin ihmistä on määräilty ja komenneltu niin julmasti, että ”oikeinsyöminen” piti varmistaa toisilta. Nykyinen lastensuojelu on yhtä julma kontrolloija ja puuttuja. Sillä on todellakin lupa keksiä sääntöjä ihan yhtä löyhästi kuin leikkimökkileikeissä. Julkisia palveluja käyttävien perheiden riski joutua ”sääntöleikin” kiipeliin on ihan sattumanvaraista, paras ja nokkelin saalistaja ottaa mistä syystä tahansa ikävä kyllä oikeita ihmislapsia
irti pesistään. Siihen saa pyytää jopa poliisin apuun. -Eikö tämä julmuus näy päättäjille?? He taitavat olla vastuussa koko sääntölaadinnan mielipuolisuudesta.