Liisa Hyssälä palautti ilon Eero Lehden elämään!

23.7.2025 Sipoo, Eero Lehti ja Liisa Hyssälä. Kuva Matti Matikainen

Kuin vakka olisi löytänyt kantensa. Tämä vanha sanonta nousee mieleen entisen ministerin ja kansanedustajan Liisa Hyssälän, 76, sekä yrittäjän, kauppaneuvoksen Eero Lehden, 80, liimautuessa toisiinsa purjeveneen kannella rantahuvilan edustalla Sipoossa. Toisensa reilu vuosi sitten löytänyt pariskunta ei tyrmää ajatusta.

”Palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Vastasimme hyvin toistemme tarpeisiin ja ikävään. Meillä on molemmilla vahva peruskunnioitus ja -arvostus toisiamme kohtaan, mikä on ollut suhteen pohja. Toki olemme myös huippurakastuneita”, Liisa tähdentää.

Purjevene lepää yli 400-neliöisen rantahuvilan laiturilla. Huvilan, johon meri tulvii sisään joka puolelta.

”Eihän tällaisia paikkoja ole. Tämä paikka on niin upea. On kauniita esineitä, antiikkia ja sitten nämä merinäkymät eri huoneista. Meri näkyy eri ikkunoista. Se vaihtelee eri vuodenaikojen mukaan, mutta aina näkymä on yhtä ihana”, Liisa korostaa.

Eero tunnustaa hankkineensa paikan purjehduksen perusteella. ”Ostimme talon niemitontin vuoksi vuonna 1986. Tontilla on suojaisa satama, johon myrskytuulet eivät pääse iskemään.”

Isännän purjehdustausta näkyy myös huvilan sisätiloissa, jonka hyllyissä ja vitriineissä komeilee useita purjelaivojen pienoismalleja.

”Olen kerännyt niitä 20–30 vuotta”, Eero tunnustaa.

23.7.2025 Sipoo, Eero Lehti ja Liisa Hyssälä. Kuva Matti Matikainen

Innostui upseerikurssilla

Purjehduksesta Eero innostui vuonna 1966 RUK:n upseerikurssilla, jossa hän kiinnitti huomiota kahden tupakaverinsa puhuvan purjehduksesta koko ajan.

”Kysyin heiltä, että onko siinä mitään ihmeellistä. He kutsuivat kesällä kokeilemaan, jonka myötä jäin koukkuun.”

Ensimmäisen oman purjeveneensä Eero hankki seuraavana vuonna 1967. Nykyinen purjevene on 13-metrinen Bavaria Lagon 430, jonka Eero osti uutena Helsingin venenäyttelystä 1990-luvun alussa.

”Se on palvellut hyvin. Se on sopivan kokoinen kahdestaankin purjehtiessa. Ei ole liian iso, eikä liian pieni”, Eero listaa.

Purjehdus auttaa liikemiestä pääsemään irti kaikesta muusta.

”Kun purjevene irtoaa laiturista, alkaa rentoutua.”

Kuluvana kesänä Eero on opastanut Liisaa purjehduksen saloihin. Takana on reissu Maarianhaminaan, jossa vierähti kolme viikkoa.

”Eero tuntee purjehduksen läpikotaisin. Hän on myös jämäkkä ja ottaa kaikki turvallisuuteen liittyvät tekijät huomioon”, Liisa kiittelee.

Veneilyn lisäksi pari on nauttinut yhteisistä autoretkistä, johon riittää valinnanvaraa. Eero tunnetaan etenkin rakkaudesta Jaguareihin, joita häneltä löytyy useampi.

”Siinä on kumulatiivinen tarkoitus: Mitä enemmän sinulla Jaggeja, sitä halvemmaksi yksikön hinta muodostuu. Ne varaosat kun käyvät toisiinsa”, Eero virnistää.

Pari ei ole jarrutellut reilun vuoden kestäneessä suhteessaan. Eikä siihen 80 vuoden iässä ole enää tarvettakaan.

”Olemme nauttineet yhdessäolosta täysin siemauksin. Ei tässä iässä kannata enää pihtailla elämistä, vaan elää aivan täysillä. Haluamme viettää loppuelämän yhdessä”, Liisa painottaa Eeron nyökytellessä.

23.7.2025 Sipoo, Eero Lehti ja Liisa Hyssälä. Kuva Matti Matikainen

Karisma jäi mieleen

Suhteen rakentamista on helpottanut pitkä yhteinen historia. Liisa ja Eero ehtivät olla hetken aikaa kollegoita eduskunnassa. Suomen rikkaimmaksi kansanedustajaksi tituleerattu Eero nousi eduskuntaan kokoomuksen listoilta vuonna 2007, mutta ensi kertaa kaksikko oli tavannut toisensa jo 1990-luvun puolivälissä Liisan kansanedustajauran alussa.

”Silloinen eduskunta-avustajani oli tutustunut Eeroon tämän kotikaupungin Keravan poliittisissa ympyröissä. Hän kertoi kyseessä olevan Keravan vahva mies, johon minun kannattaisi tutustua. Hän järjesti meille tapaamisen, jonka yhteydessä käytiin kahvilla ja puhuttiin politiikasta”, Liisa taustoittaa.

Tapaaminen on piirtynyt molempien mieleen.

”Sanoin Eerolle, että hänellä on niin iso karisma, joka täyttää koko huoneen. Hän on muistanut lauseen kaikki nämä vuodet”, Liisa naurahtaa.

”Kyllä, sillä se poikkesi niin paljon odotusarvostani. Kukaan muu nainen ei ole kohdallani viitannut karismaan”, Eero letkauttaa.

Toissakeväänä Liisa lähetti Eerolle sähköpostia tiedustellakseen mahdollisuutta vuokrata tämän Nizzan-asuntoa Ranskan Välimerellä. Eero soitti Liisalle pienellä viiveellä Floridan-matkansa jälkeen, että hän oli ehtinyt luopua asunnosta.

”Olin ostanut asunnon parantaakseni ranskan kielen taitoani. En kuitenkaan ehtinyt viettämään siellä 11 vuoden aikana kuin kaksi viikkoa”, Eero hymähtää.

Vuokratiedustelusta alkoi viestittely, jonka lomassa Liisa mainitsi Eeron edesmenneen Ulpu-vaimon pyytäneen häntä aikanaan kylään Sipooseen. Liisa oli tuolloin nähnyt Sipoon-huvilasta kertovan artikkelin sisustuslehdessä, jota hän oli kehunut eduskunnan kahvilassa tapaamalleen Ulpulle.

”Ulpu sanoi, että jos minua kiinnostaa, voin tulla käymään. Lupasin tulla, mutta päivämäärä jäi auki. Vierailu ei koskaan toteutunut”, Liisa hiljenee.

Ikea-kassit mukana

Herrasmiehenä Eero ilmoitti kutsun olevan voimassa. Toisella vierailukerralla Liisa ilmestyi huvilalle kahden Ikea-kassin kanssa viime vuoden keväänä.

”Kummassakin kädessä oli Ikean täyteen pakattu kassi, jotka laskiessaan Liisa sanoi tulleensa tänne nyt jäädäkseen”, Eero naljailee.

”Kun minulla tuli yöpuku ja hammasharja mukaan, kysyin että voinkohan minä jäädä. Eero sanoi, että toivoo minun jäävän. Sillä tiellä ollaan. Emme halunneet tuhlata aikaa kirjeenvaihtoon, vaan se oli joko tai. Olemme tottuneet tekemään nopeita päätöksiä jo politiikassa”, Liisa viitoittaa.

Tuttavuuden lisäksi kaksikkoa yhdisti leskeys. Liisa oli jäänyt leskeksi vuonna 2021 menetettyään puolisonsa Eskon 46 avioliittovuoden jälkeen. Eero vuonna 2019, kun 53 vuotta rinnalla elänyt Ulpu-vaimonsa menehtyi.

”Olimme kärsineet kumpikin yksinäisyydestä”, Liisa toteaa suoraan.

Yksinäisyys toi alakuloakin, jonka Liisa pani merkille Eerossa.

”Se kalvaa ihmistä sisältäpäin. Eerossakin huomasi alussa sen, että hän oli vähän synkähkö ja ehkä masentunut”, Liisa muotoilee.

Eero tunnustaa luonnehdinnan oikeaksi.

”Kun on iso talo. Olin tottunut menemiseen ja tulemiseen. Aina siihen, että joku on kotona odottamassa. Meilläkin oli Ulpun kanssa pitkä yli 50 vuoden onnellinen avioliitto. Kun ei ollut ketään uutta, aika helposti puolisoa mietti. Joka päivä.”

Eeron mieleen on jäänyt Ulpun sanat, jotka tämä lausui hänelle ennen kuolemaansa.

”Hän sanoi tietävänsä, että en tule toimeen yksin. Hän sanoi minun tarvitsevan jonkun kumppanin, mutta pyysi minua olemaan valitsematta liian nuorta. Vaan sellaisen, joka ymmärtää tapaani toimia ja elinpiiriäni.”

Uuden parisuhteen myötä elämänilo on palannut elämään.

”Enemmän mielessä pyörii iloisia asioita kuin surullisia. Ihminen kaipaa keskustelukumppania ja mielellään sellaisen, jonka kanssa on samanlaisia elämänkokemuksia”, Eero pohtii.

Teksti:Teksti: Juhamatti Nieminen, kuvat: Matti Matikainen
Avainsanat: Eero Lehti, Liisa Hyssälä

Kommentit

Oma kommentti