Tein päätöksen, etten lähde EU- vaaliehdokkaaksi. Viisitoista vuotta sitten, jo ennen Jytkyä, olin ehdolla ja sain 130.000 ääntä ja menin heittämällä läpi. Miksi nyt ei? Samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa. Minä en ole sama, eikä maailma ole sama.
Poliitikolla pitää olla sekä missio että passio, suomeksi päämäärä että intohimo. Minulla oli 2009 päämäärä; tarve viedä puolue Eurooppaan ja tehdä Jytky. Vein ja tein. Olin myös täynnä intoa kuin puhalluslamppu. Säälimätön työ ja sen teettäminen itselle ja muille. En löytänyt näitä itsestäni enää riittävästi. En tee puolivaloilla mitään.
Meillä maalla kiertää Otto Lähdenniemen suuhun laitettu sanonta; sian paino ja liikemiehen varat saadaan täsmällisesti tietoon vasta näiden kuoltua. Poliitikkojen on tosi vaikea luopua mistään, saati politiikasta. Kun katsoo, nimiä mainitsematta, joitakin alani ihmisiä, tuntuu, että he ovat uransa kukkeimman osan jälkeen aikuisten päivähoidossa julkisuudessa ja kansanvaltamme kammareissa. Luopuminen on vaikeata.
Luopumisen tuska opettaa meille kaikille, että emme ole korvaamattomia. Maailma pyörii ilman meitäkin, ei ehkä ihan yhtä hyvin, mutta pyörii kuitenkin. Sama tuska on jääkiekkoilijoilla ja monilla entisiä urheilijoilla ja taiteilijoilla. Palvonta loppuu ja puhelin ei soi. Jos oma minä on kiinni muiden arvostuksesta, tulee kriisi.
Hyvä ystävä. Elämä on raakaa, sanoi teurastaja Kivelä. Silti me emme saa katkeroitua. Se on paha nektariini, joka syö sisältä. Maailma on epäoikeudenmukainen. Turpaan on tullut, mutta hampaat ovat edelleen suussa, olkoon vaikka tekarit. Ei anneta periksi. Taistellaan ja ollaan toisillemme ihmisiksi. Olen oppinut elämässä sen, saatuani ja lyötyäni turpaan, että mies ja nainen se on hävinnytkin. Kun parhaansa tekee, se lopulta palkitaan.
Jos ei muuten niin Pietarin portilla. Kuolema tasaa univelat ja tekee meistä kaikista tasa- arvoisia. Viimeisessä viitassa ei ole taskuja. Sinne ei ole kuitenkaan kiire. Eletään vaan, vaikka piruuttaan, kuten Irwinin laulussa. Jokainen meistä on jollekin tärkeä. Usko pois.
Kommentit
Oma kommentti