Ikävuodet eivät ikinuorta Marion Rungia paina. ”Sisälläni asuu edelleen pieni tytön tyllerö, joka on innostunut kaikesta”, laulaja fiilistelee.
Teksti ja kuvat: Juhamatti Nieminen ja om-arkisto
Kiitollisuus ja kunnioitus elämää kohtaan. Sitä Marion Rung kokee, kun puhe kääntyy rakastetun laulajalegendan joulukuussa (7.12.) siintävään 80 vuoden rajapyykkiin.
”Minulla on ollut upea elämä, vaikka on ollut nousuja ja laskuja. Se kuuluu asiaan, kun on näinkin pitkään saanut olla mukana ja elää. Olen kiitollinen joka ikisestä päivästä, mitä olen elämässäni saanut”, Marion herkistyy.
Vanhenemisesta Marion ei ota stressiä, vaikka hän tiedostaakin sen vaikutukset.
”Kaikilla on tässä iässä jotain kremppaa. Se on selvää. Niitä tulee pikkuhiljaa, mutta tärkeintä on se, mitä tunnet itse ja millaisia ajatuksia sinulla on. Sisälläni asuu edelleen se iloinen pieni tytön tyllerö, joka on innostunut kaikesta. En voi ymmärtää, että täytän 80. Se on niin iso numero, mikä vähän kauhistuttaakin”, Marion huokaa.
Ikävuodet eivät Marionia paina, josta osoituksena Suomen musiikkitaivaan kiintotähti on valmistelemassa ensi vuodelle isoja juttuja juhlavuoteensa liittyen. Marion raotti suunnitelmiaan lokakuussa Vantaan teatterissa pidetyn Osku Heiskasen isännöimän Oskun kulttuurisohva -illan yhteydessä.
”Suunnitelmia on ensi vuoden loppuun saakka, mutta Olympiastadionin konserttia ei ole Katri Helenan tavoin tulossa. Lähden katsomaan uraani vähän eri suunnalta. Kaikkea on luvassa. Olen niin auki ja positiivinen, että suhtaudun kaikkeen tulevaan suurella innolla. Toivottavasti pysyn vain terveenä ja saisin voimia jostain, että jaksan.”
Positiivisuutta Marion ammentaa nauttimalla pienistäkin onnen hetkistä. Joka päivä.
”Ei ole olemassa jatkuvaa onnellisuutta. Onnellisuus on pieniä hetkiä. Pieniä palasia sieltä täältä. On osattava iloita pienistäkin asioista. Pitää kiittää joka päivä kaikesta, mitä on saanut. Myös niistä vastoinkäymisistä, sillä ne kasvattavat”, Marion linjaa.
”Kun tulee vastoinkäymisiä, ne pakottavat pysähtymään ja miettimään. Niiden kautta olen kasvanut kypsemmäksi ihmiseksi”, hän lisää.
Säihkyvänä valopilkkunakin tunnettu laulaja ei ole jäänyt murehtimaan vuoden 2022 avioeroaan manageri-puolisostaan Kalle Munckista. Pari ehti olla yhdessä reilut 10 vuotta.
”Osaan olla yksin, mutta en ole yksinäinen. Olen asunut yksin aiemminkin, kerran jopa kymmenen vuotta. Tulen toimeen itseni kanssa, minkä lisäksi ympärilläni on hyviä ystäviä ja tytär perheineen”, Marion iloitsee.
Terapia auttoi
Yksin olemiseen Marion tottui aikanaan, kun hän erosi Nina-tyttärensä isästä vain pari vuotta tämän syntymän jälkeen vuonna 1985. Marion jäi tuolloin tyttärensä yksinhuoltajaksi.
”Ensin syntyi lapsi ja heti perään tuli ero. Siinä tapahtui peräkkäin kaksi isoa tapahtumaa, jotka järisyttivät elämää aika lailla”, hän tunnustaa.
Myöhemmin 1990-luvulla Marion opiskeli itse taideterapiaa, kun lama vei keikat.
Ero sai Marionin ahdistumaan, minkä seurauksena hän alkoi saada paniikkikohtauksia.
”Olin silloin heikoilla jäillä. Minun oli rakennettava itseni kokonaan uudelleen.”
Selviytymisessä auttoi terapia, johon Marion meni psykologina toimineen ystävänsä kehotuksesta. Lopulta hän kävi analyyttisessa psykoterapiassa viisi vuotta.
”Ilman terapiaa en tiedä, kuinka olisin selvinnyt. Siellä sain rakennettua uuden selkärangan itselleni ja voimistuin hyvin paljon. Sain voimaa jatkaa kaikkea, minkä myötä minusta tuli taas pikkuhiljaa kokonainen.”
”Se oli kiinnostavaa. Muovailtiin, maalailtiin ja juteltiin kaikenlaisista fiiliksistä. Kun olisi pitänyt alkaa opiskella ihmisten luita, kiinnostukseni loppui täysin”, Marion naurahtaa.
Yhtenä tärkeänä oivalluksena Marion oppi terapiassa sanomaan ei.
”Opin tuomaan omat mielipiteeni esiin, mikä oli ollut aiemmin minulle vaikeaa. Se on tullut ehkä joillekin ihmisille yllätyksenä, kun en ole lähtenyt heti johonkin mukaan.”
Toinen kova paikka elämässä oli, kun aikuisiällä löytynyt sielunkumppani ja kihlattu Tapani Jaakkola kuoli äkilliseen syöpään vuonna 2006.
”Elämä on ollut pitkä. Sen aikana on tapahtunut kaikenlaista”, Marion kuittaa.
Vastoinkäymiset ovat opettaneet suosikkilaulajalle sitkeyttä.
”En anna ikinä periksi. En koskaan”, Marion pamauttaa.
Ujous ei häviä ikinä
”Olen ollut pienestä pitäen aika hissukka ja epävarma. Ujo olen edelleen. Ujous ei häviä minusta ikinä, mutta olen vuosien varrella oppinut kääntämään sen voimavarakseni.”
Nuorempana Marion tunnustaa poteneensa kiltin tytön syndroomaa.
Ujouden takia Marion ei koskaan haaveillut esiintyjän urastakaan. Hän oli kampaaja-oppilas, kun laulunopettajan kehotuksesta osallistui 15-vuotiaana iskelmämusiikin SM-kisoihin vuonna 1961. Marion tuli kisassa toiseksi, minkä myötä hän sai levytyssopimuksen Musiikki-Fazerin kanssa. Suosiota viitoittivat hitit Pieni rahastajatyttö ja Brigitte Bardot.
”Laulaminen tuli kuvioihin vähän kuin vahingossa. Koen, että minut on nostettu tielle, jolla olen kulkenut kaikki nämä vuodet. Yksi asia on johtanut toiseen ja uusia tilaisuuksia on avautunut”, Marion siunailee.
Tie aukeni lopullisesti Luxemburgin Euroviisuista vuonna 1962, jossa Marion edusti Suomea 16-vuotianaa kappaleella Tipi-tii ja sijoittui seitsemänneksi. Viisujen myötä herttaisen tytön kasvot tulivat tutuksi, eikä paluuta entiseen enää ollut.
”Se mullisti kaiken. Siitä alkoi pyöritys. Alkoi tulla kaikenlaisia esiintymisiä. Minua vietiin paikasta toiseen, eikä tarvinnut päättää itse mistään.”
Toistamiseen Marion osallistui viisuihin Luxemburgissa vuonna 1973 kappaleella Tom Tom Tom ja sijoittui kuudenneksi. Sijoitus pysyi Suomen parhaana viisusaavutuksena aina vuoden 2006 Lordin voittoon saakka.
Siitä Marion on iloinen, että hän sai itse päättää omasta tyylistään.
”Olen saanut kasvaa juuri sellaiseksi kuin tänä päivänä olen. Olen saanut olla oma itseni, eikä kukaan ole yrittänyt laittaa minua mihinkään muottiin.”
Viisujen jälkeen parturi-kampaajan työt jäivät taka-alalle.
”Ajatuksena oli laulaa vähän aikaa ja katsoa, kuinka homma lähtee sujumaan. Voisin aina palata takaisin kampaamoon, jonne en kyllä sitten koskaan mennyt.”
Uransa alussa Marion pääsi tutustumaan Laila Kinnusen ja Tamara Lundin kaltaisiin laulajalegendoihin.
”Olin kuin Liisa Ihmemaassa. Kaikki oli uutta ja jännittävää. He olivat minulle niin suuria tähtiä, kun minä olin vain Marion.”
Rohkaisua äidiltä
Laulamisen rinnalla Marion sai nopeasti jalansijaa teatterilavoilla, jossa hän pääsi haastamaan omaa epävarmuuttaan.
”Se on laittanut minun tekemään kahta kauemmin juttuja. Olen aina ollut kova työmyyrä. Halunnut tehdä parhaani niin pitkälle kuin se on ollut mahdollista. Oppia ja osata enemmän.”
Rohkaisua esiintymiseen Marion sai vuonna 2012 edesmenneeltä laulaja-äidiltään Rosa Rungilta, joka esiintyi 1940-luvulla taiteilijanimellä Rosie Andrew muun muassa laulajalegenda Olavi Virran kanssa. Äiti oli tyttären mukana viisuissakin.
”Äidin kanssa treenattiin biisiäkin yhdessä. Meillä oli kelamankka, jossa pyöri taustanauha”, Marion muistelee.
Samalla tavalla kuin äiti oli tukena hänelle, Marion on rakentanut tiiviit välit tyttärensä kanssa.
”Toivon, että olen onnistunut äitiydessäni. Perhe on ollut minulle aina ykkönen. Siitä ei ole kahta sanaa. Aina on menty sen mukaan, mikä meininki on ollut kotona.”
Hassutteleva mummi
Marionin tyttärellä on 4- ja 6-vuotiaat pojat. Lapsenlapset ovat laulajattarelle tärkeitä.
”En ole mikään pullantuoksuinen mummi, vaan hassuttelevampi, vitsikäs ja huumorintajuinen. Rakastan heitä yli kaiken.”
Tytär on ollut apuna uudessa elämäntilanteessa, kun Marion muutti viimeisimmän eronsa jälkeen asumaan yksin Helsingin keskustaan. Uusi kaupunkikoti sijaitsee lähellä tyttären kotia.
”Hän on ollut mukana kaikessa. Olen saanut erittäin paljon apua ja saan edelleen kaiken maailman asioissa”, Marion kiittelee.
Perhekeskeisenä Marion on pyrkinyt pitämään aina työn ja yksityisyyden tasapainossa.
”Olen hyvin yksityinen ihminen loppujen lopuksi. Olen rajannut ne asiat tarkkaan, mistä kerron ja mistä en. Se on ollut tapani, millä olen selvinnyt koko hommasta. Minulla pitää olla oma kopperoni, jossa voin olla oma itseni.”
Vapaapäivinään Marion vetäytyy mieluiten omiin oloihinsa.
”En ole koskaan ollut mikään bailaaja. Perusluonteeni on positiivinen, mutta on minullakin huonoja päiviä. Ei elämäni ole pelkkää glitteriä ja meikkiä. Kaupungilla kuljen usein pipo päässä ja takki päällä sen näköisenä, ettei kukaan tunnista minua.”
Kommentit
Oma kommentti