Helsinkiläinen Marjo Wessman, 61, ei uskalla avata kotinsa ovea kenellekään, ellei kyläilystä ole etukäteen sovittu.
– Olen edelleen traumatisoitunut, mutta pikkuhiljaa elämä voittaa.
Marjo avautuu elämästään painetussa Hymyssä Carmen Mäkisen haastattelussa.
Marjo Wessman on tänä päivänä rauhallinen ja tasapainoisen oloinen nainen. Päällepäin hänen traumaattiset kokemuksensa eivät näy, ei muuten kuin että oikea käsi on lähes toimintakyvytön ja tasapaino on välillä hakusessa.
– Olin niin sinisilmäinen, että otin kämppikseksi 12 vuotta sitten sellaisen henkilön, jonka taustoja en tuntenut tarpeeksi.
Pian kämppäkaverin käytös alkoi muuttua väkivaltaiseksi ja niin uhkaavaksi, ettei Marjo uskaltanut mennä kotiinsa. Kun hipsi hakemaan postejaan, häntä iskettiin lihakirveellä.
– Myöhemmin tämä kimppuuni hyökännyt mies löytyi itse paloiteltuna jätesäkeistä. Hänet oli tapettu ryyppyillan päätteeksi kahden miehen toimesta erittäin raa’asti käyttäen puukkoa ja puusahaa.
Lihakirveshyökkäyksen jälkeen Marjo sai trauma- ja muuta hoitoa vuosikausia, kunnes hoitotulokset olivat niin hyviä, että niiden katsottiin voivan päättyä viime vuonna.
– Olin saanut takaisin elämäniloni ja löytänyt ihanan miehen rinnalleni, kunnes täälläpäin liikuskellut sarjaraiskaaja pääsi kotiini.
Marjo oli tuolloin pyörätuolipotilas, eikä kyennyt puolustautumaan millään tavalla. Mies oli raiskannut useita naisia lähialueelta ja oli tällä kertaa seurannut Marjoa kotiin.
– Voidaan sanoa, että näin huonoa tuuria ei toivo kenellekään. Raiskaus tapahtui olohuoneessani. Mies sai myöhemmin tuomiot paitsi minun tapauksestani myös useista muista naisiin kohdistuneista väkivallanteoista.
Lue hurja elämäntarina painetusta lehdestä.
Ei muutakun lisää maahanmuuttoa