Edesmenneen mäkihyppääjä Matti Nykäsen luottotoimittajana mainetta saanut Kai Merilä kertoo vakavasta tilanteestaan. Forssan lehdelle hän haastattelussaan sanoo, että tilanne iski yllättäen.
– Paha olo iski yllättäen. Kävellessäni vessaan sattui niin paljon, että näin tähtiä. Olin pudonnut maahan sillä vessamatkalla, ja Sari soitti ambulanssin, Merilä kertoo Forssan lehdessä.
Merilällä oli jo aiemmin ollut outoa vatsasärkyä ja turvotusta.
Tilanne tuli yllättäen, sillä puolisonsa Sarin kanssa Merilä oli päättänyt viettää kivaa juhannusta kotona, syödä hyvin ja nauttia pari kaupan olutta.
Hyvää tuuria oli siinä, että ambulanssi sattui juuri silloin olemaan Someron keskustassa ja sitä myöten Merilöiden pihassa kolmessa minuutissa. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa Merilä laitettiin letkuihin, ja hänelle annettiin kipupiikkiä.
Merilä oli kertomansa mukaan aivosumussa.
Pieni sappikivi oli räväyttänyt Merilän haiman rankkaan ja kuolettavaan tulehdukseen. Alkoi eloonjäämiskamppailu.
– Lääkärit olivat ihmeissään siitä, että miten jätkä voi ylipäätään olla hengissä. Sarille he kertoivat, että kyseessä on kovin mahdollinen haimatulehdus. Minulle oli myös kertynyt keuhkoihin plasmanestettä, jota alkuvaiheissa imettiin pois kolme litraa kummastakin keuhkosta.
Merilän mukaan hänen maatessaan tajuttomana teho-osastolla, eri mediat olivat saaneet vinkin, että Nykäsen luottomies on kuoleman kielissä sairaalassa ja menee kohta Matin perässä yläkertaan.
Kerralla Merilä ei parantunut, vaan on joutunut käymään sairaalassa useaan otteeseen.
– Vatsastani poistetaan kerran viikossa tulehtunutta verimassaa. Lääkäri kyllä kertoi, että monenlaisia komplikaatioita voi tulla, mutta olen myös ne kaikki kokenut rankimmissa muodoissaan. Kuulemma joka toinen tällaiseen sairastunut menehtyy, Merilä toteaa lehdessä.
Kai Merilä tunnetaan erityisesti edesmenneen mäkikotkan Matti Nykäsen luottotoimittajana. Haimatulehdus yhdistetään Merilän mukaan alkoholinkäyttöön, mutta siitä tässä ei ollut kysymys, sillä Merilä ei juo.
– Yleensähän haimatulehdus yhdistetään rankkaan ryyppäämiseen. Sovin jo vuonna 1995 Sarin kanssa, etten koskaan enää koske väkeviin juomiin, ja sen lupauksen olen pitänyt. Nyt ne kaksi lauantai-illan saunaoluttakin saivat jäädä, Merilä kertoo.
Lähde: Forssan lehti
Kommentit
Oma kommentti