Näin Kira Korpi on muuttunut!

Entinen taitoluistelija Kiira Korpi on iloksemme palannut somejulkaisujen pariin. Eikä hänestä ole kuulunutkaan pitkiin aikoihin, ennen tätä. Hiljaiseloa siis julkisuuden suhteen.

Kiva nähdä hänestä uutta.

dsHän kertoo työstävänsä projektia, joka inspiroi ja samaan aikaan pelottaa, hän toteaa kuvien yhteydessä. Tekstin jälkeen hän on lisännyt kolme sos-merkkiä. Kuumilla tunteilla siis mennään.

– Tiedän, että minun pitää vain jatkaa eteenpäin, kohdata pelkoni ja päästä vähitellen niiden läpi toiselle puolelle. Olen sen velkaa itselleni – enemmän kuin kenellekään muulle – että vien tämän projektin loppuun, hän kirjoittaa.

Keskellä luovaa prosessia oleville sielunkumppaneille hän lähettää terveisiä.

– (Sellaista) joka tuntuu siltä kuin se yhtä aikaa tappaisi ja synnyttäisi uudelleen, Kiira miettii.

Kirjallisen työn parissa hän ei ole ensimmäistä kertaa, sillä hänestä on tehty elämäkertasekä Kiira on julkaissut runokirjan.

Kiira julkaisi kuvia kaksi. Toisessa on tuore kuva hänestä itsestään. Ja siinä hän on hyvin kaunis, kuten aina. Toisessa kuvassa on kuva hänen läppäristään. Siinä näkyy kuva pommista sekä mustakantisessa vihkosta, jonka tarrassa lukee ”end aparthdeid, free palestine”.

Kiiralla itsellään on vaaleat hiukset ja hän on kasvattanut itselleen takatukan. Hänet on nähty myös siilitukkaisena.

Jos kuvat ei näy, katso tästä linkistä.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Kiira Korpi

Kommentit

Oma kommentti