
Koomikkona tunnettu Ville Myllyrinne on oppinut vanhemmiten nauttimaan elämästä enemmän, eikä stressaa enää samalla tavalla kuin nuorempana.
Teksti: Juhamatti Nieminen Kuva: MTV
Kierrät parhaillaan Suomea ristiin ja rastiin Setämies-kiertueella, joka viittaa Ketonen & Myllyrinne -ohjelmassa nähtyyn sketsiin, mutta millainen setämies olet itse?
”Rauhallisempi kuin joskus aikoinaan. Nuorempana olin kiihkeämpi ja määrätietoisempi, kun nykyään olen hyväntuulinen ja itseironinenkin. Itseironisuutta ei setämieheilyyn useinkaan liitetä, mutta minulta se ei ole kadonnut – ainakaan toistaiseksi.”
Onko aihetta, jota ei stand upin keinoin voi käsitellä?
”Ei ole. Kaikkia aiheita pitää ja voi käsitellä. Se kuinka aiheita käsittelee, sillä on suuri merkitys. On aiheita, joita ei voi käsitellä edullisessa valossa.”
Imitaattori
Olet myös taitava imitaattori. Kuka on suosikkihahmosi?
”Olen vähentänyt niiden tekemistä, mutta takavuosina tykkäsin kiekkopersoona Juhani Tammisen hahmosta. Siinä yhdistyi määrätietoisuus ja sympaattisuus. Hän oli myös verbaaliakrobaattina omaa luokkaansa, eivätkä tarinat loppuneet koskaan kesken.”
Mikä veti aikanaan stand upin pariin?
”Ihailin tv- ja elokuvakoomikoita jo lapsena. Katselin niitä kauheasti. Eddie Murphy, Richard Pryor ja Gene Wilder olivat suosikkejani. Kertaalleen hylkäsin huumorihommat, kunnes Teatterikorkeakoulun jälkeen tuli tilaisuus palata niiden pariin uudelleen. Nautin myös komedian tekemisestä. On hauskaa, kun saa ihmiset nauramaan ja iloiselle tuulelle.”
Mitä erilaiset tv-roolit ovat sinulle tarjonneet?
”Olen useimmissa rooleissa esittänyt kaiken maailman ärsyttäviä itsekeskeisiä mulkeroita. Olen aina nauttinut niiden tekemisestä.”
Ellet olisi näyttelijä, mitä töitä kenties tekisit?
”Olisin varmaan jonkin sortin yrittäjä tai töissä jossain tuottavassa pelimaailmassa, jonka parissa työskenteleviä katson kadehtien. Siellä tuntuu dollarit virtaavan. Olen hyvin perso rahalle ja menestykselle, jota olen kyllä onnistunut välttelemään. Heh.”
Lapsuuden sankari
Kuka oli lapsuutesi sankari?
”David Hasselhoff eli Ritari Ässä oli yksi. Muistan, kuinka Ritari Ässä söi yhdessä jaksossa tulisen pizzan, minkä jälkeen olen koko elämäni ajan koettanut tykätä niistä itsekin. Siitä tuli käsitys, että tulisen ruoan syöminen on merkki maskuliinisuudesta.”
Koit muutama vuosi sitten ikäkriisin täytettyäsi 50 vuotta. Mitä se toi mukanaan?
”Ehkä se meni minulla toisin päin, että koin jonkinlaista kriisiä ensimmäiset 50 vuotta ja sitten se loppui. Turha mailaan puristaminen on vähentynyt, enkä stressaa enää samalla tavalla. Stressi ja jatkuva keskeneräisyyden tunne toi mukanaan lieveilmiöitä kuten ärtyneisyyttä. Alkoholiakin meni liikaa, vaikka en mikään alkoholisti ollutkaan. Elämästä voi nauttia sellaisena kuin se on, eikä onnea tarvitse etsiä mistään kuppilasta.”
Miten isyys on vaikuttanut sinuun?
”Se on ollut elämäni tärkein vaihe. Kaikki muu on ollut enemmän touhuilua. Se tuo nautintoa ja iloa. Samaan aikaan se on myös kauhistuttavaa, kun huomaa lasten vanhenevan.”
Mikä siinä on kauhistuttavaa?
”Ei ole enää pientenlasten isä, vaan lapset ovat jo aikamiehiä. Kokee olevansa itsekin jo papparainen. Jos alan soittamaan heille suuta, he painavat minut lattiaan.”
Kadutko mitään?
”Turhaan olin huolissani. Otin paineita ja murehdin turhia asioita nuorempana, kun olisi pitänyt nauttia enemmän elämästä ja antaa asioiden mennä omalla painollaan.”
Pelko
Mitä pelkäät?
”Muistisairautta. Se ei olisi kiva.”
Paras luonteenpiirteesi?
”Huumorintaju. Kyky nauraa itselle. Ei itseään pidä ottaa liian vakavasti. Mikään ei ole niin pyhää ja ehdotonta, ettei sitä voisi ottaa välillä etäisyyttä ja nähdä asioita muiden silmin.”
Entä missä sinulla on kehitettävää?
”Kärsivällisyydessä. Ei tarvitsisi poukkoilla asioissa niin paljon. Olen aika laiska ja haluton keskittymisen suhteen. Ei niin pientä tahraa keittiön lattiasta löydy, etten alkaisi sitä puhdistamaan, kun pitäisi tehdä jotain oikeasti tärkeää.”
Millaisella tuulella heräät aamuisin?
”Hyvällä ja rauhallisella. Koetan olla tarttumatta ensimmäisellä sekunnilla puhelimeen, vaan pyrin antamaan aikaa ensin itselleni.”
Miten rentoudut parhaiten?
”Lukemalla. Se saa aivot toimimaan, mikä tuo mieleen ajatuksia. Se kehittää sanavarastoa, mutta myös älyä. Löytää asioita itsestään. Ainakin joskus.”
Minkä taidon haluaisit oppia?
”Jonkun kielen. Espanjaa olisi hienoa osata. Sitä kautta aukeaisi kokonaan uusi maailma.”
Salainen pahe
Salainen paheesi?
”Syön pullaa, jota en aiemmin tehnyt. Toisaalta en käytä enää päihteitä.”
Mihin tuhlaat?
”Matkustamiseen. Siihen olen tuhlannut. Olen tehnyt kesät töitä, minkä jälkeen olen talvisin lähtenyt reissuun usein johonkin kauemmas. Olen kiertänyt eri paikkoja, niin Aasiaa, Amerikkaa kuin Karibiaa. Olen kiitollinen, että se on ollut mahdollista.”
Mitä toivot tulevaisuudelta?
”Pitkää ikää ja terveyttä. Ei kai 52-vuotias voi muuta toivoa.”
Kommentit
Oma kommentti