Neil Hardwick avoimena terveysongelmistaan: ”Pää toimii, mutta mikään muu ei”

Ohjaajaguru Neil Hardwick luopui television seuraamisesta vuonna 2007. ”Silloin olisi pitänyt hankkia digi-tv. En ole hankkinut”, hän yllättää. Teksti: Juhamatti Nieminen

Kuvat: Juhamatti Nieminen ja Helsingin Kaupunginteatteri

Vanhan miehen ongelmia. Näin Neil Hardwick, 77, luonnehtii terveysvaivojaan, jotka ovat saaneet tv-legendan asettumaan helsinkiläiseen palvelutaloon.

”Pää toimii, mutta ei oikein mikään muu”, Neil tunnustaa.

Taustalla on selkäranka­vaurio, mikä on ajanut brittiläissyntyisen käsikirjoittaja-ohjaajan pyörätuoliin. Pyörätuolin kanssa Neil liikkui lokakuussa Helsingin Kirjamessuilla, jossa oli kertomassa keväällä ilmestyneestä muistelmakirjastaan Poistetut kohtaukset (WSOY).

”Kivut ovat kovat”, Neil tunnustaa.

Vielä pari vuotta sitten Neil suuntasi talveksi Espanjan Mallorcalle. Hän ehti viettää Mallorcalla yhdeksän talvea, mutta kipujen myötä reissaaminen alkoi käydä raskaaksi.

”En oikein enää käy missään, enkä tapaa ketään.”

Sairauskierre alkoi kesällä 2018, jolloin Neilin vatsasta puhkesi verisuoni. Repeämä saatiin ommelluksi tähystysten jälkeen, mutta sormiin jäi tunnottomuutta ja kipua.

Neil Hardwick

Kynä ei pysy kädessä

Hermovauriosta johtuvien neuropatiavaivojen ­myötä liikkuminen on vaikeaa, minkä lisäksi Neil ei pysty kirjoittamaan eikä oikein lukemaankaan. 

”Kynä ei pysy kädessä kunnolla, minkä lisäksi oikea silmäkään ei toimi kauhean hyvin. Tietokoneen näytöltä pystyn lukemaan suurennettua tekstiä, mutta kirjoja en.”

Leikkausta Neil ei ole miettinyt, sillä sen riskinä olisi neliraajahalvaus. Se olisi vienyt pyörätuoliin lopullisesti, kun nyt Neil pystyy liikkumaan lyhyempiä matkoja rollaattorilla.

”Riippuvuus rollaattorista on tuntunut kuolemisen esiasteelta”, Neil huokaa.

Kivuista huolimatta pää ja kieli on pysynyt terävänä, mikä auttoi Neiliä myös teatteriuralla. Ohjaajaguru suhtautui asioihin muita poikkeavasti.

”Minulla on sellainen valuvika. Olen aina halunnut tehdä asiat vaikeamman kautta. Se piti paikkansa myös tv-urallani. En ole tehnyt samaa kuin muut, vaan toisella tavalla.”

Tv-uraansa Neil muistelee lämmöllä. Hän oli tekemässä 1970-luvun lopulta lähtien useita tv-klassikkoja, kuten Tankki täyteen, Reinikainen ja Sisko ja sen veli. Hänellä oli myös oma talk show.

”Olen päässyt tekemään töitä hienojen ja lahjakkaiden ihmisten kanssa. Se on ollut koko homman rikkaus”, Neil kokee.

Tankki täyteen -sarjasta Neil saa kuulla palautetta tänäkin päivänä. Huoltamomaailmaan sijoittuvaa sarja on noussut uudelleen pinnalle Yle Areenan kautta.

”Ei sitä tajua. En ymmärrä. Mutta jotain rakastettavaa niissä hahmoissa on. Näyttelijöiden roolitukset menivät siinä nappiin.”

Hahmojen suosiota siivittivät lentävät lausahdukset, jotka ovat jääneet elämään. 

”Se ei ollut tarkoitus. Olen tietoisesti luonut vain yhden lentävän lausahduksen, jonka tein ylikomisario Rautakal­liolle. Ei sitä pääsisi muuten komisarioksi, mutta muut ovat syntyneet vahingossa.”

Sarja nosti esiin Tenho Saurénin, joka hurmasi lupsakkana konstaapeli Reinikaisena.

”Reinikainen oli katsojien lempihahmo, minkä myötä Yle halusi hänelle tehtävän oman spin off -sarjan. Kansainväliseen tyyliin”, Neil mainitsee.

Komedian taitaja oli mukana tuomassa improvisaatiota suomalaiseen televisioon. Nyhjää tyhjästä -sarjaa esitettiin Ylellä vuonna 1991. Neil juonsi ohjelmaa, jossa Ryhmäteatterin jäsenet panivat itsensä likoon improvisoiden kameroiden edessä. 

”Näyttelijöitä jännitti aina pitkin kuvauspäivää. Martti Suosalokin makasi käytävällä ja huusi, ettei hän pysty tulemaan tänään”, Neil viitoittaa.

Neil patisti Martin samalta istumalta lenkille.

”Sen jälkeen hän kävi juoksemassa pari kertaa Töölönlahden ympäri. Palasi takaisin, minkä jälkeen nousi lavalle.”

Neil Hardwick

Tylsä ihminen

Huolimatta komediatöistään Neil ei pidä itseään hauskana tyyppinä.

”Olen hyvin tylsä ihminen. En ole se, joka ruokapöydässä laukoo loistavan vitsin ja saa ihmiset nauramaan. Päinvastoin.”

Lähellä oli, ettei Neil olisi päätynyt ydinfyysikoksi. Hän ehti aloittaa fysiikan opinnot Cambridgen yliopistossa, mutta huomasi opintojen alussa olevansa väärässä paikassa.

”Tajusin, etten ole mikään tiedemies, vaan jonkinlainen taiteilija. Vaihdoin oppiai­netta fysiikasta filosofiaan, mikä muutti elämäni suunnan.”

Valmistumisen jälkeen Neil muutti Suomeen vuonna 1968 rakkauden perässä.

”Siitä (suhteesta) ei tullut mitään, mutta tapahtui muuta ja jäin.”

Suomessa Neil tapasi tulevan vaimonsa, jonka kanssa hän sai kaksi lasta, pojan ja tyttären. Ex-vaimo on kuollut, mutta lasten kanssa välit ovat läheiset. Vuonna 1981 hän sai Suomen kansalaisuuden. 

”Tänne päätymiseni oli sattumien summa”, Neil tunnustaa.

Suomalaisen television viihdetarjonnasta Neil ei tohdi lausua mitään. Syykin on yksinkertainen, sillä hän ei ole omistanut televisiota sitten vuoden 2007.

”Silloin olisi pitänyt hankkia digi-tv. En koskaan hankkinut, enkä ole sen jälkeen katsonut televisiota”, Neil yllättää.

Tietokoneen kautta hän seuraa lähinnä ulkolaisia sarjoja.

”Katson netistä jenkki- ja brittisarjoja.”

Uusia työprojekteja ei ole suunnitteilla, vaan Neil viittaa keväällä ilmestyneeseen kirjaansa.

”Se oli hyvästini yleisölle.

Teksti: Hymyn toimitus

Kommentit

Oma kommentti