Olga Temonen: ”Mun kasvain uusiutui”

Näyttelijä Olga Temonen
© Marjo Tynkkynen/Otavamedia

Olga Temonen kertoo huolestuttavia uutisia.

Aivosyöpään sairastunut Olga Temonen kertoo, että hänen kasvain on uutiutunut.

”Täällä ollaan! Oli vähän huonompi vaihe, mutta päätin tulla vielä takaisin. Mun kasvain uusiutui, mutta saan uutta kokeellista ONC201 lääkettä Ranskasta Gustave Roussy -syöpäsairaalasta. Lääke on antanut lupaavia tuloksia juuri tähän minun kasvaintyyppiin ja siksi toivoa vielä on. Pitäkää peukkuja, että lääke ehtii toimia”, Olga kertoo tilillään Instagramissa.

Olga on saanut julkaisunsa jälkeen välittömästi valtavan määrän kannustuksia, joissa on punaisia sydänemojia.

Alusta saakka avoimesti tilanteestaan kertonut ja samalla muita saman kokeneita kannustanut Olga saa varmasti valtavasti hyviä ja lämpimiä ajatuksia sekä toiveita, että tilanne ei pahenisi.

Olga on kertonut sairastavansa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hän on Suomessa saadun sädehoitojakson jälkeen käynyt useita kertoja Saksassa, jossa hänelle on annettu vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Kasvain olikin hoitojaksojen jälkeen pienentynyt ja tilannetta on pidetty olosuhteisiin nähden valoisana.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: aivosyöpä, Olga Temonen

Kommentit

Oma kommentti