Tyylikkäästi pukeutunut herrasmies ottaa lakin päästään, kumartaa ja ojentaa kätensä ystävälliseen tervehdykseen. Nurmolainen veteraani Erkki Palomäki, 88, tunnetaan Pohjanmaan lakeuksilla miehenä, jolla riittää hymyä ja hyvää tahtoa iästä, sukupuolesta tai sosiaalisesta asemasta riippumatta.
– Elämä opettaa. Matkan varrella on ollut niin myötä-, kuin vastamäkiäkin, mutta kaikella on tarkoituksensa. Opin jo lapsuudenkodissani sen, että suru kasvattaa, mutta ilo kannattelee. Olen oppinut hymyilemään murheenkin lävitse, viimeiset 20 vuotta leskenä elänyt Palomäki muotoilee hiljaisena.
Kuusilapsisen perheen nuorimmainen
Kuusilapsisen maanviljelijäperheen nuorimmaisena kasvanut Erkki Palomäki muistelee lapsuuttaan hyvin tasapainoiseksi.
– Isäni oli asunut kuusi vuotta Amerikassa ja tuonut tuliaisina normaalia laajemman maailmankatsomuksen. Tämä näkyi ennen kaikkea siinä, ettei hän hyväksynyt ihan kaikkia ”elämänvirtauksia.”
Vaikka veteraani Palomäen kodissa elettiin pohjalaista isänmallisuutta kunnioittavassa hengessä, niin perheen viisi veljestä ottivat aseen käteensä vasta sodan syttyessä.
– Olin veljessarjan nuorin, joten astuin asepalvelukseen jatkosodan aikana. Yleensä nuorempi ikäluokka siirrettiin pikakoulutuksen kautta rintamalle, mutta minun kohdalla koulutus kesti kokonaisuudessaan kahdeksan kuukautta.
Poikkeuksellisen pitkän koulutusvaiheen jälkeen 18-vuotias Palomäki siirrettiin Käkisalmella sijaitsevaan täydennysjoukkojen koulutuskeskukseen, jossa nuoret täydennysmiehet saivat ensikosketuksensa myös sotaan.
– Kaikki tapahtui yllättäen. Olimme ruokailemassa, kun tuli ilmahälytys. Juoksimme ulos ja samalla jysähti. Venäläinen laski täyslaidallisen pommeja, joten oli suoranainen ihme, ettei kukaan edes haavoittunut, veteraani Palomäki muistelee hiljaisena.
Jatkosodan aikana myös kotirintama tarvitsi miehiä, joten Erkki Palomäki anoi vuoden 1944 keväällä kotilomaa kylvötöitä varten.
– Kevein perustein ei lomalle päässyt, mutta maanviljelijän poikana anomukseni meni kerralla lävitse.
Tarpeellinen kylvöloma jäi kuitenkin odotettua lyhyemmäksi, sillä jo kahden viikon kuluttua tuli lähetti pellon reunalle ja toi Palomäelle käskyn siirtyä illalla lähtevään junaan.
– Kuokka jäi siihen paikkaan. Juoksin kotiin ja pyysin äitiäni pakkaamaan reppuun leipää, voita ja vähän suolasilakoita. Asepukua napittaessani tiesin, ettei tämä reissu olisi mikään harjoitus, Nurmon veteraani taustoittaa.
Täydennysmies
Täydennysmies Palomäki ilmoittautui Seinäjoen asemalla 5 000 muun eteläpohjalaisen kanssa.
– Kaupunki oli täynnä miehiä. Osa lievitti jännitystään ryyppäämällä ja toiset vastaavasti korttia pelaamalla. Lievästä kaaoksesta huolimatta härkävaunut lastattiin ajallaan ja pääsimme matkaan.
Junamatka kohti tuntematonta oli kuitenkin pitkä ja vaiherikas.
– Istuin heinien päällä härkävaunun nurkassa ja söin äitini pakkaamia eväitä. Kuumuus oli sietämätöntä, sillä täyteen ahdetussa junassa ei ollut tietoakaan ilmanvaihdosta.
Lahdessa miehet pääsivät kuitenkin jaloittelemaan, kun juna pysähtyi lastina olleen karjan takia.
– Olihan se erikoinen näky, kun evakkonaiset ryhtyivät lypsämään vaunuissa olevia lehmiä. Maidon pyytäjistä kertyi hetkessä pitkä jono, mutta vain meidän sotilaiden pakkiin tirautettiin pieni annos, sotaveteraani Palomäki selvittää hymyillen.
Täydennysmies Palomäki oli hyväkuntoinen ja riski nuorukainen, joten hän joutui suoraan miesvajauksesta kärsivän panssaritorjuntayksikön apusuuntaajaksi. Sakkolan, Kiviniemen, Vuokselan ja Pyhäjärven kautta Palomäen yksikkö siirtyi Vuosalmelle, jossa heille jaettiin Saksasta saadut uutuusaseet, panssarikauhut ja -nyrkit.
– Vuosalmen takamaastossa meille annettiin parin tunnin pikakurssi ja saman tien alkoivat tositoimet. Venäläisten lentopommitukset, maataistelukoneiden tulitukset sekä valtavat tykistökeskitykset ”urkupyssyjen” säestyksellä tekivät Vuosalmen alueesta korvia ja hermoja raastavan tulihelvetin.
Keskellä sodan kauhua nuori apusuuntaaja teki kuitenkin parhaansa.
– Pitelin panssarikauhua olkapäälläni ja kylvin tuhoa. Näin ympärilläni sekasortoa ja taistelua elämästä ja kuolemasta. Ajattelin vain, ettei tästä helvetistä kukaan selviä hengissä, veteraani muistelee hiljaisena.
Seisoi kuolleiden keskellä
Ensimmäisen neljän päivän aikana Palomäen yhdeksän sotilaan panssarintorjuntaryhmästä kaatui seitsemän.
– Seisoin kuolleiden toverieni keskellä ja odotin omaa vuoroani. Sitä ei kuitenkaan tullut. Viisi pitkää päivää kestänyt Vuosalmen tulimyrsky teki julmaa jälkeä. Miestappiot olivat valtavat ja haavoittuneiden virta oli katkeamaton. Olin väsynyt, turta ja puolikuuro, mutta selvisin kuitenkin hengissä.
Palautumiseen Vuosalmen taistelusta jäi lyhyeen, kun panssarintorjuntamies Palomäki sai uuden tehtävän.
– Saimme käskyn tuhota vihollisen panssarivaunukolonnan. Lähdimme avojonossa kohti linjaa. Venäläisillä oli ilmassa kuitenkin tähystyspallot, joten jouduimme pahaan keskitykseen. Muistan vain vihellyksen, välähdyksen ja samalla tunsin oikeassa jalassani kuin moukarin iskun.
Asetoverit raahasivat vaikeasti haavoittuneen pohjalaisnuorukaisen metsän suojaan ja sitoivat kranaatin repimän reiden.
Takamaastossa sijainneelle joukkosidontapaikalle oli kuitenkin useamman kilometrin matka, joten asetoverit valitsivat keskuudestaan kaksi vahvinta vaativaan tehtävään.
– Tehtävä 30 asteen helteessä ei ollut helppo. Maasto oli vaikeakulkuista ja kranaattia tuli taivaan täydeltä. Välillä kantajat joutuivat heittäytymään ojan pohjalle ja siihen samaan kasaan minutkin vedettiin. Matka tuntui ikuisuudelta. Pojat kuitenkin lohduttivat ja sanoivat, ettei ”veljeä jätetä”.
Hieman ennen joukkosidontapaikkaa väsyneet kantajat saivat ylipuhuttua kohtaamansa hevosmiehen ottamaan vaikeasti haavoittuneen Palomäen kyytiinsä.
– Tuskat olivat niin kovat, etten edes tajunnut makaavani ruumiskärryillä.
Kenttäsairaalaan
Tovereittensa ansiosta kylkeen ja reiteen haavoittunut Palomäki saatiin kuitenkin joukkosidontapaikan kautta Räisälän kenttäsairaalaan. Leikkauksen jälkeen Palomäki siirrettiin jo saman illan aikana sairasjunaan, joka kuljetti potilaat yöhämärän turvin Vierumäen sotasairaalaan.
Vajaat viisi kuukautta myöhemmin Erkki Palomäki sai siirron Seinäjoen Sotavammasairaalaan, jossa hoito jatkui seuraavat 4,5 kuukautta.
– Toipilaana jouduin kuitenkin vielä jatkamaan asepalvelustani, mutta huonolla menestyksellä. Jalka ei kestänyt, joten minut määriteltiin sotainvalidiksi ja pääsin siviiliin ”täysin palvelleena” vuoden 1945 joulukuussa.
Juttu julkaistu Hymyn painetussa lehdessä vuonna 2014. Hymy. fi julkaisee sotasankarien tarinoita nyt uudelleen verkossa, jotta heidän arvokkaat tekonsa ja muistonsa eivät unohdu.
Kommentit
Oma kommentti