Paula Vesala esittelee raskausvatsansa!

PMMP-YHTYEEN LAULAJA PAULA VESALA, 4.4.2011 © Pekka Nieminen/KuvaryhmŠ/SKOY

Paula Vesala on kuvan perusteella viimeisillään raskaana. Hänen mukaansa kuitenkin on vielä aikaa ennen kuin pienokainen syntyy.

– Lokakuu Los Angelesissa, October in Los Angeles. Vielä on matkaa maailmaantuloon, vaikka ei ehkä uskoisi. Ihanaa marraskuuta kaikille, Paula kirjoittaa.

Paula kertoi raskaudestaan Instagramissa syyskuussa 2025. Hän on 43-vuotias ja hänellä on ennestään 17-vuotias lapsi muusikko Lauri Ylösen kanssa. Vesala on puhunut aiemmin kamppailustaan saada toinen lapsi ja siitä, että on käynyt läpi lapsettomuushoitoja. 

Raskausvatsa pyöristynyt melkoisesti

Raskausuutisen julkaistuaan hän kuvaili uutisen olleen pitkään salaisuudessa pysynyt ilonaihe. Nyttemmin hän on julkaissut avoimesti kuvia sosiaalisessa mediassa raskausvatsastaan, joka on pyöristynyt jo melkoisesti.

Vaikka hänellä on ennestään lapsi, hän kertoi hiljattain ilmestyneessä Ylen ”PMMP keikalla: Ei enää ikinä” -dokumentissa, että hän yritti saada toista lasta ja joutui lopettamaan lapsettomuushoidot.

Raskaudesta kertomisen jälkeen hän on saanut paljon onnitteluja ja positiivista palautetta, mikä on ollut hänelle iloinen yllätys, sillä aiemmin hänen raskauttaan oli kohdeltu julkisuudessa negatiivisemmin. 

Paula Vesala on laulaja, muusikko, sanoittaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja. Vesala oli PMMP-yhtyeen toinen laulusolisti ja sanoittaja. Sittemmin hän on tehnyt soolouraa taiteilijanimellä Vesala.

Vesala oli vuonna 2002 perustetun PMMP-yhtyeen toinen solisti ja sanoittaja. Toinen solisteista oli Mira Luoti, ja yhtyeen säveltäjänä sekä tuottajana toimi Jori Sjöroos. Yhtye tuli tunnetuksi vuonna 2003 kultaa myyneellä kesähitillään Rusketusraidat, joka oli vuoden myydyin single Suomessa. Uransa aikana yhtye voitti yhdeksän Emma-patsasta ja oli yksi Suomen suosituimmista bändeistä. Vuonna 2009 Mira Luoti, Jori Sjöroos ja Vesala saivat Teosto-palkinnon PMMP:n levystä Veden varraan. Samana vuonna Vesala ja Luoti saivat kutsun Linnan juhliin.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Paula Vesala, raskaana

Kommentit

Oma kommentti