
PMMP-YHTYEEN LAULAJA PAULA VESALA, 4.4.2011
© Pekka Nieminen/Kuvaryhmä/SKOY
Paula Vesala on raskaana.
43-vuotias Vesala kertoo asiasta Instagramissa.
Kuvassa hänellä on jo selvästi vatsa pyöristynyt.
– Olen saanut pitää salaisuutta, jota toivoin hirmuisen kauan, ja luovutinkin jo. Sanottiin että olisi mahdotonta, mutta hän päätti tulla kuitenkin, laulaja kirjoittaa.
– Toivon että kaikki menee hyvin. Teatterissa on hyvä ja tähänkin tilanteeseen sopiva sanonta ennen ensi-iltoja onnentoivotuksen sijaan: Potkuja!
”Kuvat otti esikoinen, 17 v.
🤍 Rakkain terveisin ja rauhallista syksyä toivottaen,
Paula”
Paula kertoo lapsihaaveistaan PMMP keikalla: Ei enää ikinä -dokumentissa, jossa hän kertoo käyneensä läpi lapsettomuushoitoja.
Paula Vesalalla on lapsi ex-puoliso Lauri Ylösen kanssa, mutta hän olisi halunnut toisenkin lapsen.
Vesala kertoo dokumentissa, että häneltä on kyselty paljon lasten hankkimisesta.
Hän on todennut käyneensä lapsettomuushoidoissa aiemmin.
Kommentit
Oma kommentti