Syynä on se, että pahin tapahtuma hänen elämässään, pojan kuolema, ei koskaan väisty elämästä. Se ilmoittelee aina säännöllisin väliajoin itsestään. Suru on aina läsnä.
-Poikani kuolema on pahin paikka elämässäni. Surusta ei pääse koskaan eroon. Se kulkee mukana aina, ja tunnen olevani amputoitu. Saatan yhä purskahtaa itkuun keskellä arkea ihan tuosta vain. Se kuuluu suruun, eikä suru ole sairaus, vaan pysyvä olotila, Pirkko kertoo Hymyn painetun lehden 30 kysymystä -jutussa.
Hän kertoo myös rintasyövästään.
-Jokainen syövästä selviytynyt tietää elävänsä jatkoajalla. Kuolevaisuuden tiedostaminen auttaa nauttimaan elämän jokaisesta hetkestä. Sitten kun täytyy kuolla, toivon sen olevan äkkikuolema.
Kommentit
Oma kommentti