Podcast: Rintasyöpään sairastunut Mira Kasslin avautuu rankasta vuodestaan – ”Ihan kuin joku hinkkaisi tylsällä sahalla aivoja”

Mira Kasslin. Kuva Atte Kajova

Diili-kilpailun voittajanakin tunnettu kiinteistönvälittäjä Mira Kasslin sai tietää viime keväänä sairastavansa aggressiivista syöpää. Ensimmäisenä hän kertoi sairastumisestaan aviomiehelleen. Tämä tapahtui heti, kun hän oli kuullut lääkäriltä sairastuneensa.

Kuuntele Kaksoiselämää-podcast täältä.

– Menin lääkärin vastaanotolle pahoitellen ja anteeksipyydellen, koska ajattelin, että en halua hukata resursseja. Ajattelin, että patti rinnassa oli minun omaa kauhistelua. Yhtäkkiä olimme siinä tilanteessa, että rinnastani otettiin koepala ja minulle todettiin, että minulla on syöpä, Mira Kasslin kertoo Kaksoiselämää-poodcastin juontajille Petri Voutilaiselle ja Riina-Maija Palanderille.

– Samantien laitoin miehelleni viestiä, että olen sairastunut syöpään. Emme ole keskustelleet mieheni kanssa, miten hän reagoi lähettämääni viestiin. Aluksi siinä menee varmasti sokkitilaan, Mira jatkaa.

Entisenä ammattiurheilijana Mira kertoo, että halusi tietää kaiken rintasyövästä, jotta osasi varautua tulevaan.

– Faktojen selvittämisestä on ollut suuri apu, koska niiden avulla olen pystynyt vaikeissa tilanteissa psyykkaamaan itseni. Loppuvaiheessa kun sytostaatit alkoivat kumuloitumaan kehoon ja alkoi tulemaan todella hankalaa ja mentiin todella syviin vesiin, niin siinä kohtaan oli apua, jotta pystyin motivoimaan itseäni, Mira kertoo Kaksoiselämää-podcastissa.

Mira kertoo uineensa viime kesänä todella syvissä vesissä.

– Sytostaatit vaikuttavat niin kehoon mutta myös mieleen. Kynsien irtoamisen ja järkyttävien lihassärkyjen lisäksi kärsin aivosumusta. Ihan kuin joku hinkkaisi tylsällä sahalla aivoja. Toivon, ettei kukaan joutuisi kokemaan vastaavaa. En usko, että edes masennus on vastaavaa. Se on hetkellistä ja huomattavan piinaavaa, Mira kertoo.

Tällä hetkellä syöpätaisteilussa ollaan jo voiton puolella.

– Minulla on edelleen sädehoidot kesken. Vielä en saa terveen papereita. Lääkitys jatkuu kevääseen ja tulee kontrollikäyntejä, joita ennen pelkään aina.

– Minun syöpätyypissä on iso uusiutumisriski, mutta koska hoidot ovat onnistuneet äärettömän hyvin, niin se on poistanut pelkotiloja, enkä anna pelon hallita elämääni, Mira Kasslin kertoo Kaksoiselämää-podcastissa.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Kaksoiselämää, Mira Kasslin, Petri Voutilainen, podcast, Riina-Maija Palander

Kommentit

Oma kommentti