Poliisi muistuttaa lukitsemisen tärkeydestä! – Itä-Suomessa on tänä vuonna anastettu lähes 900 polkupyörää

Poliisi muistuttaa polkupyörän lukitsemisen ja lukkojen takana säilyttämisen tärkeydestä sekä siitä, että polkupyörän tunnistetiedot ovat omistajalla tallessa.

– Itä-Suomen alueella on poliisin tietoon tullut tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä vähän vajaa 900 polkupyörävarkautta ja näistä pyöristä sähköpyöriä on ollut vähän yli 200 kappaletta. Eniten polkupyöriä varastetaan suuremmissa kaupungeissa ja esimerkiksi Kuopiossa pyörävarkauksia on tämän vuoden aikana poliisin tietoon tullut 313 tapausta, Joensuussa 336 tapausta ja Mikkelissä 107 tapausta, kertoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista.

Pohjolaisen mukaan varastettujen polkupyörien arvot ovat muutamasta kympistä tuhansiin euroihin ja kalleimmat anastetut pyörät ovat olleet arvoltaan yli 6 000 euroa. Keskihinta varastetuille pyörille on noin 1 000 euroa. Pohjolaisen mukaan koko Itä-Suomen polkupyöriä anastetaan enimmillään sulan maan aikana ja anastukset keskittyvät suurimpiin taajamiin.

Polkupyörävarkaudet ovat yhdistelmä vanhaa ja uutta

Tavanomainen polkupyörävarkaus alkaa polkupyörän lukon murtamisella, mikäli anastettava polkupyörä on lukittu. Anastuksen jälkeen polkupyörä myydään rikoshyödyn tavoittelemiseksi ja tänä päivänä tuohon tavoitteeseen päästään tietoverkkojen avustuksella eli anastettu pyörä myydään internetin kauppapaikoilla.

Polkupyörä on tavanomainen kulkuväline kaikissa yhteiskuntaluokissa, erityisesti taajamissa. Varastettu polkupyörä on tämän vuoksi helppo myydä eteenpäin. Polkupyöriä – myös varastettuja – myydään laajasti internetin kauppapaikoilla. Internetin kauppapaikoilla on mahdollista pitää varastettua polkupyörää vain hetkittäin myynnissä, jolloin pyörän todellisen omistajan on haastavaa ”osua” oikeaan hetkeen, oikealle sivustolle, löytääkseen oman pyörän. On tiedossa, että polkupyörien osia vaihdellaan, jotta omistaja ei tunnistaisi myynti-ilmoituksesta omaa pyörää.

Polkupyörien lukitseminen ei tilastojen mukaan juurikaan estä polkupyörävarkauksia. Poliisin rikosilmoitusjärjestelmän luokittelutietojen mukaan poliisille ilmoitetuissa tapauksissa 86 prosenttia anastetuista polkupyöristä ovat olleet lukittuja.

– Lukittujen polkupyörien anastusten taustalla on muun muassa kehittyneet murtovälineet, kuten akkutyökalut. yleisesti voidaan todeta, että kaikki myynnissä olevat polkupyörien lukot ovat helposti murrettavissa nykyaikaisilla akkutyökaluilla, Pohjolainen kertoo.

Pohjolaisen mukaan myös pyörien anastukset asuinkiinteistöjen varastoista, joihin tekijöillä on avaimet, ovat yleistyneet. Tässä tutkimuksessa mukana olleissa jutuissa rikoksen tekopaikkana oli 62 prosentissa tapauksista ollut asuinkiinteistö, joko kiinteistön sisällä tai sen välittömässä läheisyydessä.

Polkupyörien tunnistetietojen muistiin kirjaaminen unohtuu omistajilta turhan usein

Pohjolaisen mukaan polkupyörää hankittaessa jää ostajalta liian usein kirjaamatta muistiin polkupyörän yksilöivä tunnistetieto eli runkonumero. Nyt tehdyssä selvityksessä poliisin rikosilmoitusjärjestelmässä olevissa anastetuista polkupyöristä oli merkintä runkonumerosta reilusti alle puolessa tapauksista. Tällä on merkittävä vaikutus rikoksen selvittämisessä, koska ilman tunnistetietoa anastettua omaisuutta ei voi niin sanotusti etsintäkuuluttaa.

Toisaalta, jos poliisi löytää polkupyörän jonkun toisen rikoksen tutkinnan yhteydessä tai polkupyörä päätyy poliisin haltuun löytötavarana, niin ilman omistajan ilmoittamaa tunnistetietoa on mahdotonta sanoa, kenelle polkupyörä oikeasti kuuluu.

– Eli olisi ensiarvoisen tärkeää, että polkupyörän omistajat kirjaisivat tuon polkupyörän runkonumeron itselleen muistiin. Tämän lisäksi olisi hyvä kirjata polkupyörästä ylös pyörän merkki ja malli sekä pyörän väri. Helpointa nämä tiedot on tallentaa esimerkiksi ottamalla niistä kuvia omalla puhelimella ja pitää kuvat tallessa siltä varalta, jos polkupyörä varastetaan, Pohjolainen ohjeistaa.

Pohjolainen muistuttaa myös lukituksen tärkeydestä, koska sillä voi usein estää hetken mielijohteesta tapahtuvia polkupyörävarkauksia. Lisäksi vakuutusyhtiöt edellyttävät korvausharkinnassaan, että anastettu polkupyörä on ollut lukittuna. Pyörää on myös hyvä säilyttää mahdollisuuksien mukaan lukitussa tilassa.

Lähde: Poliisi

Lue myös:

Jos et tiennyt: Jaajo Linnomaa paljastaa kuka oli Aamulypsyn Handeli – ”…usein turvauduttiin alkuun itse soittamalla lähetykseen”

Aki ja Heli Palsanmäen elämää kohtasi suuri suru!

Podcast: Susanna Ingerttilä kirjoittaa paljastuskirjaa suhteestaan Jani Sievisen kanssa – ”En ole kertonut Janille”

Tältä näyttää Roope Salmisen uusi rakas!

Jari Sillanpää ajeli pohjoiseen: ”Mysight”

Podcast: Riina-Maija Palanderin raju avautuminen elämästään huippu-urheilijan puolisona – ”Minun oli pelastettava itseni”

Rakastan sinua! Tauski ja Henna suutelivat intohimoisesti! Hääpäivä! – Kuvat!

Tältä näyttää 90 sentin Airbnb -asunto! – Todellakin, vain 90 senttiä! – Kurkistetaanpa sisälle!

Tauski kovassa vedossa Alanyassa! – Ravintola täynnä illasta toiseen! – Kuvat!

Tuurin siivooja-Tuula julkaisi hääkuvan!

https://hymy.fi/uutiset/henna-peltonen-kavi-kampaajalla-alanyassa-kuva-narubikineissa-takaa/

Kaikkien aikojen kuumin kassaneiti Lidlin Laura – julkaisi uuden videon – näin kesä on muuttanut ulkonäköä!

Thaimaalainen baarinpitäjä Achara: ”Nainen pyysi itkien, että haluaa prostituoiduksi”

Eron jälkeen! Sanna Marin esittelee luksusta, kampaaja taka-alalla – Markus poseeraa kaveriseurassa!

Vesa Keskinen huolissaan lapsestaan: ”Toivo on hävinnyt Brasiliassa” – ”Äiti ei ole vastannut…”

Vesa Keskisen huoli ohi Brasiliassa olevasta perheestään – Jane-vaimo ilmoittautui!

Sanna Marin sävähdyttää avoimessa topissa ja polskuttelee vettä reidet paljastaen!

Sonja Kailassaarelta rakkaudentäyteinen päivitys! – ”Kärlek”

Esko Eerikäisellä vakava paikka: ”Kuolema oli mielessä monesti näiden viikkojen aikana”

Kaikkien aikojen kuumin kassaneiti Lidlin Laura hehkeänä videolla – huulet punattu, hiukset kiharrettu ja huh, mikä kesäinen toppi!

Tiina Forsbylle huonoja ja hyviä uutisia: ”Kaksi jännettä repeytynyt irti takapuolen lihaksesta!

Jari Sillanpää juttelee rentoutuneena auton ratissa: ”Mä tulin höpisemään vähän tänne”

Tältä näyttää Jasmin Vähäkangas (ex. Mäntylä) täysin naturellina ilman meikkiä!

Tässä ovat Miss Suomi -kilpailun semifinalistit ! Mukana Maajussille morsiamestakin tuttu!

Toni Nieminen esittelee ylpeänä kauniin ylioppilas-tyttärensä!

Kukkakuvioiset bikinit taas muotia – Pasha Pozdniakova näyttää mallia!

Näin sujuu Aku Hirviniemen firmalla!

Myrsky kuritti Palsanmäkien huutokauppaa – katso tuhon jäljet!

Vau! Janina Fry poseeraa uima-asuissa! – Aivan kuin 2000-luvun Janina Frostellina – ei vanhentunut yhtään!

Mies tilasi Mäkkäristä triplajuustohampurilaisen, jossa oli kaikki lisukkeet poistettuna – näinhän siinä kävi!

Susanne Päivärinta ruoskii Sanna Marinia kirjassaan! ”Kaikilla valta tai menestys ei nouse päähän. Sanna Marinilla Pirkkalasta nousi”

Jari Sillanpää myöntää Fuengirolalle: ”Mä olen lihonut hirveästi”

Näin timmissä kunnossa Samuli Edelmann on nykyään!

Maija Vilkkumaa rohkeassa nuoruuskuvassa: ”Maija pissaa”

Tältä näyttää Henna Kalinainen nyt!

Katri Helenan firman oma pääoma on iso summa rahaa – hyvät eläkepäivät edessä!

Lähikuvat Paula Koivuniemestä Pate Mustajärven halauksessa! – Tältä Paula näyttää nyt!

Sanna Marin – kuin huippumalli New Yorkissa!

Valtava palauteryöppy myös julkkiksilta Janne Katajan itkuiselle avautumiselle! – ”Koskettava. Voimia”

Uusi tyrmäävän seksikäs televisiojuontaja: pelkkä kävely saa päät kääntymään!

Yleisö tanssii, hurraa ja taputtaa – mitä tekee Danny?

Erika Vikman laski housut kinttuihin – mitä alta paljastuikaan!

ET: Luottomeikkaaja kertoo: Paula Koivuniemelle haettiin grillattua kanaa, muuten olisi syönyt vain pullaa!

Aki Palsanmäellä oli pikku-juhlat – pöytä koreana! Katso!

Paula Koivuniemi ET-lehdessä kissalleen: ”…sä olet mun elämäni viimeinen mies”

Kuva: Tältä näytti, kun Nylon Beat ilmoitti hajoavansa

Huh, miten upeat sukkahousureidet – Jenni Vartiainen sävähdyttää rohkeana!

Olga Temonen uudessa kuvassa: ”Tukkakin kasvaa jo”

Sairaalaan viety Tarja Halonen on julkaissut viestin!

Todellinen yllätys: Paula Koivuniemi lauloi pitkästä aikaa yleisön edessä! – Katso ja kuuntele kuinka laulu kulkee! Ja miltä Paula näyttää nykyisin!

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: poliisi, polkupyörä, polkupyörävarkaus, pyörävarkaus, varkaus

Kommentit

Oma kommentti