
Nuoret & ajotavat -teeman mukaisessa, torstaista sunnuntaihin kestäneessä valvonnassa keskityttiin suurten ylinopeuksien paljastamiseen lähinnä pääteillä. Valvonnan kohteena olivat myös liikennekäyttäytyminen ja kokoontumisajojen valvonta, kertoo poliisi.fi.
– Valvonnalle oli selkeästi tarvetta. Tavoitimme pelkästään viikonlopun aikana liikenteestä seitsemän kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä kahdeksan kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Kaikkien näiden kuljettajien ajokortti päätyi poliisin haltuun, toteaa komisario Katri Lehti.
– Tiedotimme vakavimmista poliisilaitoksemme alueella sattuneista tapauksista valvonnan aikana ajantasaisti poliisilaitoksemme Twitter-tilillä. Koko valtakunnan osalta valvonnan tuloksista tiedottaa Poliisihallitus, kertoo Lehti.
Valvonnan aikana poliisi tavoitti myös useita muita lievempiin liikennerikoksiin syyllistyneitä kuljettajia, muutamia kortittomia kuljettajia, rattijuoppoja ja yhdeltä kuljettajalta takavarikoitiin tutkanpaljastin.
Kommentit
Oma kommentti