Reijo Hammar on nyt 71-vuotias eläkeläinen, jonka elämä lähti väärille urille jo varhain. Pienen Reijon elämän eväät olivat olemattomat. Lastenkoti pian synnytyksen jälkeen ja seuraavana oli vuorossa poikakoti ja lopulta 30 vuotta kestänyt vankilakierre kaikkein kovimmissa Suomen suljetuissa vankiloissa.
”Olin juuri tullut täysi-ikäiseksi, kun sain ensimmäisen kiinteän vankilatuomioni. Rötöksiä oli vaikka mitä; varkauksia, vahingontekoja, ryöstöjä ja suuri määrä eriasteisia väkivaltarikoksia”, Reka muistelee selaillessaan hänestä viime marraskuussa julkaistua elämänkertakirjaa. Sen nimi on Reijo Hammar – Kakolan karkuri.
”Vanhan liiton” vanki Reka Hammar ei ole missään vaiheessa puolustellut törkeitä väkivaltarikoksiaan. Hän ei ole kertaakaan valittanut niistä hovioikeuteen eikä anonut henkilökohtaisesti armoa presidentiltä kahdesta elinkautisesta vankeustuomiostaan. Sen teki aikoinaan hänen vaimonsa ja heidän poikansa äiti Susanna. Presidentti Tarja Halonen armahti Hammarin joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 2004.
”Paljon tein pahaa. Vihasin pedofiilejä, naisten hakkaajia, raiskareita ja vasikoita. He saivat minulta vankiloissa usein kovan kohtelun. Vanginvartijat puolestaan kurmuuttivat minua välillä rankastikin, mutta sain juuri sitä mitä olin itse tilannut. Ansaitsin kaikki nyrkiniskut ja potkut. En ikinä tehnyt henkilökunnasta tai poliiseista ainuttakaan kantelua. Nuoleskelin haavani oman vankilasellini hämyssä.”
Pako Kakolasta
Vuonna 1986 Reka Hammar tappoi ruotsinlaiva Viking Sallyllä tamperelaisen liikemiehen Antti Eljaalan. Hammar onnistui olemaan melko pitkään vapaana, ennen kuin jäi kiinni toisen rikollisen ilmiantamana.
”Sitä henkirikosta olen aina katunut ja kadun edelleen”, Hammar sanoo.
”Siitä teosta sain ensimmäisen elinkautiseni ja totesin tuomion olevan oikea, koska siitäkään en valittanut hovioikeuteen.”
Heinäkuun alussa vuonna 1988 Hammar pakeni väkivaltaisesti Kakolan eteläportista vankitoveriensa Martti Orajärven ja Aaro Tenhusen kanssa. Portilla Hammar ampui vanginvartijaa katkaistulla haulikolla käteen. Pakoreissu kesti elokuun puoliväliin, kunnes karkurit saatiin vihdoin rautoihin Tukholman esikaupunkialueella.
Kaikissa Pohjoismaissa seurattiin rajua pakoa henkeä pidätellen. Reissun aikana kolmen kopla ryösteli pankkeja niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Lapissa pakomatka sai traagisen päätepisteen. Reka Hammar tappoi Aaro Tenhusen.
”Aaro oli yrittänyt jo kaksi kertaa tappaa minut. Ensin katkaistulla haulikolla paon alkuvaiheessa Tampereen metsäpiilopaikassa ja sitten Inarijärvellä isolla veitsellä. Tilanne oli se, että joko minä tai Aaro jää hengettömänä Lapin kairaan. Niin kävi, että kyseinen henkilö oli Aaro. Meillä oli Aaron kanssa jo Kakolassa erimielisyyksiä, ja hän uhkaili minua jopa tyttäreni hengen viemisellä”, Hammar väittää.
Reijo ”Kakolan karkuri” Hammar oli tunnettu väkivaltarikollinen 1980-luvulla. Viking Sallyn laivasurma oli kaikkien huulilla, samoin väkivaltainen pako Kakolan vankilasta.
Kiinniotto Ruotsissa
Kakolan alkuperäinen karkurikolmikko oli kutistunut nyt kahteen mieheen. Tosin joukkoon oli liittynyt Tenhusen tappamisen jälkeen kolmas mies, uusi apuri.
Kyseinen kolmikko jäi lopulta kiinni Tukholman esikaupunkialueella piileskellessään yksityisasunnossa. Poliisi oli saanut tiedustelunsa avulla paikannettua kolmikon piilopaikan. Hammar kuvailee elämäkerrassaan Tukholman erikoispoliisin massiivista pidätysoperaatiota:
Aamupäivällä tarkkailin taas katua tapani mukaan sälekaihtimien suojasta. Näin postinkantajan tulevan talomme rappua kohti. Juoksin ulko-ovelle ja raotin postiluukkua, jotta kuulisin postinkantajan aloittavan työnsä. Käytävässä oli hiirenhiljaista, joten kysymys ei siis ollut oikeasta postimiehestä.
Huusin Maralle ja apurillemme, että nyt vauhdilla kamat kasaan, kohta alkaa varmasti rynnäkkö, poliisit ovat tulossa. Siinä samassa pamahti! Kaasupanos tuli ikkunasta läpi ja osui minua suoraan kaulaan, se sattui niin saatanasti. Putosin vähäksi aikaa lattialle ja sitten konttasin konepistoolilleni.
Ensimmäinen kyynelkaasupanos oli ollut aloitus kunnon hyökkäykselle. Tavaraa alkoi tulla urakalla ikkunasta. Tuli kirkasta valoa, taktisia kaasukranaatteja ja lasinsirpaleita satoi ympäri kämppää. Meteli oli aivan helvetinmoinen.
Sanoin pojille, että pysykää makaamassa lattialla, minut ne vetävät ensimmäisenä nurin, kun avaan ulko-oven. Menin eteiseen, laskeuduin polvilleni ja avasin oven. Ensimmäiseksi tuli kiväärinperä suoraan kupoliin ja putosin heti.
Sen jälkeen alkoi todellinen vääntäminen ja kääntäminen, ei siinä kannattanut yrittää pistää vastaan, iskuja sateli joka puolelta. Eikä siinä kauan mennyt, kun me kaikki kolme olimme raudoissa.
Vartijoiden kosto
Hammar osasi odottaa Kakolan ”pamppujen” kostoa, koska hän oli ampunut heidän kollegaansa pakomatka ensimetreillä. Näin Reka muistelee kirjassa yöllistä kostoiskua:
Keskellä yötä selliini ryntäsi seitsemän tai kahdeksan pamppua hanskat kädessä ja yksi huusi, että nyt tultiin kuittaamaan se, mitä teit Kakolan portilla. Olin tätä toki jo odottanutkin. Olin varautunut hyökkäykseen vaseliinilla. Sain sitä sairaanhoitajalta kuiviin käsiini. Ideoin, että voitelen sillä koko kehoni, niin kostajien on ainakin vaikeampi saada minusta kunnon otetta.
Sellissäni alkoi välittömästi kunnon pätkiminen. Ensimmäinen pamppu yritti ottaa minusta niskalenkkiä, mutta pääsin heti luiskahtamaan alta pois. Toinen tuli heti perään ja yritti kuristaa minua, mutta yritykseksi jäi sekin.
Minä löin takaisin sen, minkä pystyin, mutta heillä oli murskaava miesylivoima. Pamput olivat niin innoissaan, että tappelun tuoksinassa toinen pamppu löi toista vahingossa suoraan päin naamaa. Pamppu lensi perseelleen ja kiroili ankarasti.
Aloin nauraa niin helvetisti, oli se kyllä enemmän kuin koominen näky. Siitäkös pamppulauma suuttui entisestään. Seuraavaksi minua yritettiin hirttää sellin lakanalla. Luiskahdin pois siitäkin yrityksestä.
Käsittely oli kokonaisvaltaista ja pian makasin verissäni sellin lattialla. Sen jälkeen pamput lähtivät pois. En pystynyt nousemaan sängylle, vaan nukuin sen yön betonilattialla. Aamulla minulla oli huulet halki, silmät täysin umpeen muurautuneina ja kylkiluut murtuneina.
Aamuvuoron pamput tulivat kellariin ja he ihmettelivät, mitä helvettiä täällä on oikein tapahtunut. Minä en puhunut mitään. Olimme nyt lopullisesti sujut pamppujen kanssa siitä, mitä tuli portin tapahtumiin.
Rauhaisaa eloa
Reijo Hammar on ollut naimisissa reilut 31 vuotta nyt 64-vuotiaan Susanna Himmelroos-Hammarin kanssa. Pari vihittiin toukokuussa vuonna 1993 Kakolan temppelissä koruttomin rituaalein. Hammarilla on kolme lasta, kaksi tytärtä ja poika. Heistä vanhin on jo yli viisikymppinen.
Tämäkin, kuten niin moni vankilassa solmittu avioliitto alkoi kirjeenvaihdolla. Tässä tapauksessa vain on se erityinen piirre, että liitto on kestänyt jo peräti yli kolmekymmentä vuotta.
Susanna kertoo kirjassa, kuinka vuosikymmenet ovat todellakin sisältäneet myötä- ja vastoinkäymisiä. Rekan yhden vaiheen ryyppääminen ja viikkojen katoamisretket pistivät liiton rajat äärimmäisen tiukalle, mutta niistäkin pariskunta selvisi.
Reijo Hammar sai vielä yhden vankeustuomion vuonna 2011. Hän syyllistyi tapon yritykseen känniläisten riidan yhteydessä. Se poiki neljä vuoden vankeustuomion, mistä mies istui puolet. Hammar laskettiin tuolloin ensikertalaiseksi oltuaan sitä ennen siviilissä pitkään kunnolla ja ilman rikoksia.
Hammarin pariskunta asui pitkään Helsingin Vuosaaressa, mutta viimeiset reilut kuusi vuotta ovat kuluneet Hollolan Hämeenkoskella pienessä kyläyhteisössä. Siellä vanha pari saa rauhassa harrastaa saksanpaimenkoiriensa kasvattamista ja kouluttamista.
”Olen saanut valtavasti palautetta kirjasta ja sitä on kiitelty siitä, että olen kertonut kaikki rehellisesti ja avoimesti. Paljon tein pahaa ja elämäni parhaat vuosikymmenet menivät nyt näin.”
”Olisihan se hienoa ollut aikoinaan hankkia joku ammatti ja elää kuten normaalit kansalaiset elävät. No, maahan kaatunutta maitoa ei tunnetusti saa enää tonkkaan takaisin. Tällä historialla nyt on vaan mentävä eteenpäin ja hamaan loppuun saakka”, Hammar sanoo haastattelun päätteeksi.
Kommentit
Oma kommentti