Salkkareiden suosittu Esko Kovero eläkkesuunnitelmista: ”Eihän tähän ikuisuudeksi voi jäädä”

Salatut Elämät -sarjassa alusta saakka ollut Esko Kovero ei ole poistunut sarjasta kertaakaan.

Kovero tunnetaan Ismo Laitelan roolista MTV3-kanavan saippuasarjassa, jossa hän on työskennellyt vuodesta 1999 lähtien. Vuodesta 2020 hän on esiintynyt sarjassa myös Ismon isän Kalervo Laitelan roolissa.

Hän on nyt 67-vuotias.

Normaalisti noissa ikäluokissa jäädään eläkkeelle.

Kiiruhtamassa hän ei vielä ole eläkkeelle, mutta kertoo asiasta salaperäisenä.

– Se on prosessissa. Eihän tähän ikuisuudeksi voi jäädä, Esko sanoo maaliskuun painetun Hymy-lehden -jutussa, jossa Salkkari-tähdet kertovat mikä kohtaus jäi erityisesti mieleen.

Eskolla se oli muistellessaan Ismo Laitelan tyttären Miian poistumista tuonpuoleiseen keväällä 2001. Miia menehtyi aivokasvaimeen, jonka käsitteleminen oli näyttelijälle tunteita herättävä kokemus.

– Olin itsekin niin paljon nuorempi, mutta myös omat lapseni olivat silloin pienempiä. Väkisinkin tuli ajateltua, kuinka onnekas sitä on, kun omat lapset ovat terveinä ja kaikki on hyvin. Elämä voisi olla toisenlaistakin, Esko totesi.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Esko Kovero

Kommentit

Oma kommentti