Kun Vilma Kontiokorpi-Sepponen sai käsivarteensa sikainfluenssapiikin marraskuussa 2009, hän oli vain 17-vuotias. Hän opiskeli tuolloin toista vuotta lähihoitajaksi ja kuvitteli olevansa rokotteen ansiosta ainakin sikainfluenssalta turvassa.
Pieksämäellä asuva Vilma on tänään 28-vuotias ja kuusivuotiaan pojan äiti. Ulospäin ei pysty arvaamaan, millaisia haasteita hänellä on elämässään ollut.
– Kun sain piikin syksyllä 2009, en ajatellut asiasta sen enempää. Rokotetta markkinoitiin silloin pelonsekaisesti sikainfluenssaa vastaan. Olin täysin terve eikä minulla ollut mitään jatkuvaa lääkitystä, nainen kertoo painetussa Hymyssä.
– Rokotteesta oli kulunut puolitoista viikkoa, kun olin kirjoittanut päiväkirjaani, että kivaa oli tulla takaisin kouluun ja nähdä kavereita, mutta en muistanut, että koulussa oli näin väsyttävää ja rankkaa. Rupesin nukkumaan koulussa kesken oppituntien. Oli niin törkeätä väsymystä, että pakko oli nukkua. Pää pulpettiin, mutta maksimissaan vartiksi.
Vilma alkoi itse hoitoalaa opiskelevana selvitellä oireitaan ja tuli hyvin nopeasti käsitykseen, että kyseessä oli narkolepsia.
Vuonna 2010 hän sai diagnoosin.
– Sitten kuulin viiden viikon työharjoittelun jälkeen, että harjoitteluani työpaikalla ohjannut henkilö oli päättänyt, ettei päästä minua harjoittelusta läpi, koska narkoleptikko ei voi olla töissä hoitoalalla turvallisuusriskien takia. Hänen tehtäväänsä harjoittelun ohjaajana ei kuulunut arvioida, olinko kykenevä alalle, mutta pistin siinä vaiheessa kuitenkin hanskat tiskiin ja jätin opinnot kesken.
Vilma hakeutui toiselle alalle. Lue Vilman elämästä kertova juttu painetusta Hymystä.
Vilma on saanut Lääkevahinkovakuutuspoolilta (LVP) noin 30 000 euroa korvauksena tilapäisestä ja pysyvästä haitasta. Hänelle on hiljattain myönnetty myös ansionmenestyskorvausta, koska hän pystyy tekemään vain puolikasta työpäivää. Työstään Vilma saa siis palkkaa puolikkaasta työajasta ja LVP maksaa hänelle samansuuruisen summan ansionmenetyskorvauksena. Näistä yhdessä koostuu summa, jonka Vilma tienaisi, jos pystyisi tekemään kokopäiväistä työtä.
Hän arvostelee ankarasti erityisesti korvauksiin liittyvää joustamattomuutta ja byrokratiaa.
– Lääkevahinkovakuutuspooli halusi ensinnäkin selvityksen, olisiko työnantajallani mahdollisuus työllistää minut kokoaikaisesti. Jos olisin päässyt töihin johonkin, jossa olisi ollut tarve nimenomaan osa-aikaiselle työntekijälle, minulle ei maksettaisi pennin hyrrää. Tämä ei mene järkeeni millään. Tämähän vain parantaisi narkoleptikoiden työllistymismahdollisuuksia, jos voisi suoraan hakea työpaikkoja, joissa haetaan osa-aikaista työntekijää.
– Nyt työpaikan piti todistaa, että heillä olisi ollut tarjota kokoaikaista työtä, ja nyt minulle sitten myönnettiin puoleksitoista vuodeksi ansionmenetyskorvusta, vain ensi vuoden syyskuuhun asti. Perusteluna on, että koska olen vastavalmistunut, on oletettavaa, että tapahtuu työhön rutinoitumista, joka niin sanotusti parantaa työkykyäni.
Kommentit
Oma kommentti