Strippari Katarinan asiakkaat ovat 18–90-vuotiaita – lue tilitys ja katso kuvat!

Katarinan ohje sairaalahenkilökunnalle: jos sairaalaan tuodaan strippari, aivan ensimmäiseksi tyhjentäkää hänen pikkuhousunsa seteleistä!

Jatkuva tanssiminen on raskasta. Se kuluttaa kroppaa ja hermoja. Vieläkin rasittavammaksi tanssiminen muuttuu, jos sen aikana pitää flirttailla humalaisille ukoille ja samalla viskata vaatteensa nurkkaan.

Tuollaista kuitenkin on striptease-tanssijan, stripparin, työ. Jatkuvaa keikistelyä, jatkuvaa riisuutumista. Turkulainen Katarina on jaksanut stripparin ammattia jo kymmenkunta vuotta.

–Onhan tässä hyvätkin puolensa: pääsee matkustamaan ja tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä, Katarina hymähtää.

–Mielenkiintoinen oli sekin 90-vuotias herrasmies, joka tuli yksityiseen privaattiesitykseen ja halusi kosketella minua. Sanoin, että vedä ensin käteesi nuo vinyylihanskat. Sama sääntö pätee kaikkiin privaattiasiakkaisiin: esiintyjää saa koskea vain hanskojen kanssa!

Katarina on haastatteluhetkellä väsynyt. Edellisiltana meni töissä taas myöhään, pikkutunneille saakka, eikä uni meinannut tulla silmään.

–Ja tänään myöhemmin pitäisi vielä olla mukana eräässä kuvauksessa, hän voihkii.

Kyseistä kuvaussessiota voi luonnehtia rohkeaksi, mutta myös vilpoisaksi. Rohkeaksi siksi, että valokuvat tuskin päätyvät perhelehtien sivuille, ja vilpoisaksi siksi, että kuvauksissa ei tarvita vaatteita.

–Stripatessa tottuu alastomuuteen, joten on luonnollista, että päätyy tekemään muitakin töitä, joihin liittyy alastomuutta. Olen täysin sinut kroppani kanssa, en häpeile mitään, Katarina alleviivaa.

”Asiakkaina myös naisia”

Katarina, 26, on alkujaan kotoisin Ahvenanmaalta, Maarianhaminasta. Elämän kiemurat ja osin vaikeat kotiolotkin saivat hänet muuttamaan kotoaan jo peruskouluikäisenä. Musiikkiopinnoista huolimatta Katarina päätyi striptease-taiteilijaksi, tanssien ensin ystävänsä kotistudiossa ja sittemmin ravintoloissa, seksilelukaupoissa ja pornobaareissa. Hänen kotiareenanaan voi pitää yökerho Punaista Lyhtyä Turussa.

Keikkoja Katarinalla on nollasta kymmeneen kuukautta kohti, eli tienestit vaihtelevat rajusti. Ison osan tuloista tuovat juomarahat eli tipit, joita asiakkaat heittävät ja tunkevat pikkupöksyihin.

–Joskus olen saanut satasenkin tipin, mutta jo 30–40 euroa on hyvä saavutus. Useimmat antavat 20 euroa, jos jotain antavat.

–Suomalaiset miehet ovat hyviä tippaajia, parempia kuin ulkomaalaiset. Tai oikeastaan en voi puhua vain miehistä, sillä asiakkaiden joukossa on paljon naisiakin.

–Nainen saattaa tulla privaattiesitykseen ja sanoa, että hänellä on rumat tissit tai ruma peppu. Näytän sitten hänelle omia ruumiinosiani ja vakuutan, että täysin normaalit ne hänellä ovat.

Mahdollisille tippaajille huomio: suosi setelirahaa, sillä kolikot eivät meinaa pysyä tanssijan pienissä aluspöksyissä. Ei strippari ole mikään pajatso!

Aluspöksyihin liittyy Katarinan eräs muistokin eräältä työkeikalta Salosta: Katarina oli ollut koko päivän käytännöllisesti katsoen syömättä, joten illalla töissä häntä alkoi väsyttää. Väsymys yltyi ja lopulta Katarina pyörtyi. Eräs ystävä vei hänet kiireesti sairaalaan, ja antoi hoitajille ohjeen: ”Pankaa talteen rahat, jotka löydätte hänen string-pöksyistään!”

”Strippaus ei ole prostituutiota”

Ei ole harvinaista, että show’n aikana yleisö villiintyy vähentämään omaakin vaatetustaan. Sitäkin sattuu, että esityksen jälkeen melkein koko yleisö on kalsareillaan. Yksityisillä polttarikeikoilla katsojat saattavat heittäytyä munasilleenkin.

Katarinan yksi esitys kestää vain parin musiikkikappaleen ajan eli kymmenisen minuuttia, mutta sen jälkeen hän on aivan puhki.

–Annan tanssiessani aina kaikkeni. Takahuoneeseen ehtiessäni haukon henkeä kuin kala kuivalla maalla.

Katarina kuoriutuu aina kaikista vaatteistaan, ilkosilleen. Ylikiihottuneet miehet yrittävät joskus punkea tanssin jälkeen takahuoneeseen, mutta sinne heillä ei ole mitään asiaa

– ei vaikka he tarjoaisivat stripparille kassikaupalla rahaa. Moni tiedustelee stripparia yöseuraksikin.

–Stripaaminen ei ole prostituutiota, Katarina muistuttaa.

–Kosimiseen tässä työssä kyllä saa tottua. Minuahan kositaan yleisöstä jokikinen ilta! Vastaan, että olen jo parisuhteessa – ja menossa pian naimisiinkin, jo tulevana kesänä.

”Siviilissä olen ujo”

Vaikka Katarina vakuuttaakin viihtyvänsä työssään, hän ei aio riisuutua yleisön edessä lopunikäänsä. Hän tuntuu olevan vakavissaan, kun sanoo haluavansa perheen, johon kuuluu 10 lasta.

–Etenkin nuorempana elämäni oli villiä, mutta olen rauhoittunut. Minulla on ihana mies, joka hyväksyy työni, mutta aikansa kutakin. Ikä sinänsä ei ole tässä työssä mikään este, voisin kyllä toimia stripparina vielä 40-vuotiaanakin, jos pitäisin itseni kunnossa.

–Rakastan tanssia ja jatkossa siirryn ehkä kilpatanssiin. Pidän salsasta ja cha-chasta. Haluaisin myös panostaa muusikonuraani. Olen juuri perustanut bändin, jonka kanssa lähden keikoille.

Jos vaikka Katarina todella lopettaisi strippauksen, löytyisi hänelle helposti korvaaja. Alalle näet on Suomessa jopa tunkua.

–Joo näin on, mutta se koskee vain tyttöjä. Miehistä on kova pula. Kun Suomessa on ehkä noin 150 naispuolista stripparia, on miehiä mukana vain 4–5, Katarina tietää.

–Autan mielelläni alalle mukaan tulevia nuoria tanssijoita. Minua itseäni huijattiin aikoinaan surutta ja toivonkin, ettei ketään muuta skoijata samalla tavalla. Strippauksen sääntö numero yksi on: ota rahat ennen kuin tanssit!

Usein kuulee väitettävän, että erotiikan työkseen valinneilla on poikkeuksellisen matala itsetunto. Tämä saattaa osin pitää kutinsa Katarinankin suhteen.

–Lavalla olen rohkea, mutta siviilissä ujo, hän myöntää.

”Pohjanmaalla on hyvä meininki!”

Katarina keikkailee ympäri Suomea. Jotkut kaupungit ovat otollisempia strippaamiselle kuin jotkut toiset.

Esimerkiksi Jyväskylässä on Katarinan mielestä ”melkein pelottavaa”. Hämeenlinnassa ja muualla Hämeessä puolestaan ollaan pidättyväisiä, kun taas Seinäjoella ja monessa muussa Pohjanmaan kaupungissa on ”hyvä meininki”.

– Pohjanmaalla ihmisillä on rahaa, ainakin miehillä. He tulevat ravintolaan juhlimaan ja stripparin nähdessään ulvovat kuin sudet konsanaan!

Julkaistu Hymyn helmikuun numerossa 2011