Eläkevuosien joutilaisuus ei maistunutkaan takavuosien hittilaulajalle Jukka Raitaselle. Lokakuussa hän palasi lauteille – raittiina ja rakastuneena.
Istutaan Lappeenrannan Lauritsalassa pienessä yksiössä, jossa on siistiä, mutta hämärää. Miksi Jukka Raitanen ei sytytä valoja?
En tohdi kysyä. Ehkä hän säästää sähköä. Nurkassa loimottaa kuitenkin tietokone, jonka Facebook-sivulta kuultaa kauniin kirkkonummelaisnaisen kuva.
-Tämä on ilon päivä. Menin parisuhteeseen, Jukka ilmoittaa.
Naisia laulajan elämässä on tullut ja mennyt. 70-luvun hittikappaleellaan maineeseen ja yli 50 000 kappaleen levymyyntiin noussut Raitanen on ollut naimisissa peräti viisi kertaa.
Lauritsalaan hän muutti jäätyään jokunen vuosi sitten työkyvyttömyyseläkkeelle. Lappeenrannassa asuvat sisarukset, ja liian pieni paikka, Virolahti, alkoi nyppiä.
-Kelistä ja kunnosta riippuen minulla menee ihan hyvin, kiitoksia kysymästä, Jukka toteaa.
Ja nyt, kun nainen on löytynyt internetin ihmeellisestä maailmasta, menee vielä paremmin.
-Hyvähän se on nainen olla. Muuten menettää otteensa elämään. Ehdin olla jo vuosikausia sinkkuna.
Naisrintamalla olevista tavoitteista Jukka, 65, ei pukahda. Mutta ei hän toisaalta pitäisi ihmeellisenä, jos hääkellot vielä vanhoilla päivillä kilkattaisivat.
Kylpyammeellinen viinaa
Istutaan ja jutellaan. Raitanen ei sytytä vieläkään valoja. Kahvit hän lupaa keittää. Maitoa ei sitten ole.
Siirrymme juomaan lasitetulle parvekkeelle, jonka kolmannesta kerroksesta avautuisivat hienot näköalat S-marketin pihalle, elleivät tuuheat vaahterat peittäisi näkymää.
Jukka sanoo, ettei hänellä ole nykyään kiire minnekään, toisin kuin muilla eläkeläisillä. Mitään mainittavaa hän ei harrasta, mutta aika kuluu ihan lutvakkaasti. Viime aikoina hän on joutunut turvautumaan kyynärsauvoihin, kun lonkkien hermojen arvellaan olevan puristuksissa. Leikkaus voisi pahimmillaan viedä pyörätuoliin, joten yritetään nyt kitkutella vain.
Muuten terveys on pysynyt kohtuuhyvänä. Sepelvaltimotauti laulajalla todettiin jo parikymmentä vuotta sitten, mutta se on pysynyt kurissa.
Jukka huomaa toimittajan tuijottavan hänen korvanjuureensa, jossa jököttää laite.
-Ei tämä kuulokoje ole, vaan kännykän handsfree, hän hörähtää ja nakkaa pulikan pois.
-Maistuisiko muuten konjakki tai viski? hän tiedustaa.
Tulee jätettyä väliin, mutta eipä väkijuoma maistu nykyisin enää Jukallekaan. Neljä-viisi vuotta sitten mies pisti korkin kiinni, kun se ei enää tuntunut miltään.
-Olen juonut kylpyammeellisen. Toista en viitsi ruveta. Siitä ei enää vain nauttinut, se oli jokapäiväistä. Annetaan nyt nuorempien harjoitella, Jukka päättää.
Hän ei vanno, etteikö joskus vielä ottaisi jotain, mutta pitkiin aikoihin vain ei ole tehnyt mieli.
-Viina kulki työn mukana. Se oli sitä aikaa, ja artisteilla oli ylipäänsä raskaat huvit. Kun lopetin laulamisen juhannuksena vuonna 2008, silloin meni myös kaljahana kiinni.
Jukka toteaa sen olleen loppujen lopuksi yllättävän helppoa. Viinaa on vieläkin, mutta se pysyy juomattomana kaapissa vieraitten varaksi.
-Tosin en minä känniläisiä jaksa pahemmin edes katsella. Sitä tulee huomanneeksi helposti, miten pöljä on itse ollut.
Viinassa on Jukan mukaan se paha, että kun otat yhden, harvoin se jää siihen.
-Mutta en minä lähde jeesustelemaan ja muita neuvomaan, siinä saa nokilleen. Kun on vahva ihminen mukana, sellainen joka ei juo, on elämä helpompaa.
Uusi nainen on sellainen.
Tien päälle
Kysyn Jukalta, vieläkö hänet tunnistetaan kaupungilla tai vaikkapa omassa taloyhtiössä. Vastaus on myönteinen. Toisaalta miehestä on vain mukavaa, ettei nimikirjoituksia tarvitse rustailla joka käänteessä.
70-luku oli vähän toista aikaa. Silloin mieheltä julkaistiin levyjä, jotka myivät parhaimmillaan kultaa ja platinaakin. Puhuttiin vielä niistä vanhoista, hyvistä ja tiukoista ajoista, jolloin kultalevyä ei saanut nykyisellä 10 000 myynnillä, tarvittiin 25 000 kappaletta. 80- ja 90-luvulla Jukka levytti myös, mutta huippuvuosien myyntejä ei enää tullut. Keikkaa kuitenkin riitti.
Kilometrejä kertyi mittariin. Ja niitä Jukka vihasi.
-Työn rasittavuus syntyi matkustamisesta, muuten oli kivaa, Jukka muistelee.
Eläkemaksut tuppasivat tietenkin unohtumaan, kuten monella artistilla. Nykyisen kuukausittaisen eläkkeensä Jukka toteaa tulevan tarpeeseen. Syyskuun alussa hän kiikutti valtiolle taiteilijaeläkkeen anomuksen. Saa sitten nähdä, mitä siitä tulee, mies tuumii.
Sitten artisti paljastaa pikku pommin.
-Aion verestellä vanhoja muistoja. Lähden taas tien päälle. Tämä rakas naishenkilö lähtee mukaan.
Eläkeläinen kertoo tekevänsä muutaman keikan rundin Oulussa. Tulevaisuudessakin voisi keikkaa ottaa vastaan, mutta vain kohtuudella.
-Jos joku nyt jossain tietää helvetin halvan asuntoauton, niin ottakoon yhteyttä. Sellainen olisi kiva.
Lupaan, että Hymy voi julkaista mainoksen.
Jukka istui 70-luvulla Konnunsuon vankilassa, kun hän sattui säveltämään Vangin toiveesta kertovan hittikappaleensa. Kun viimeksi, yli kymmenen vuotta sitten tapasimme, Jukka paljasti toimittajalle salaisuuden.
Hän oli kuullut romanipojan hyräilevän jotain melodiakulkua, jonka perusteella hän kappaleen teki. Varkaaksi hän ei silti tunnustaudu.
-Onhan se kuitenkin minun ideani, ja minun toteuttamani. Sitä paitsi kaikki kappaleet ovat jollain tavalla plagiaatteja. Meillä on 12 nuottia ja kaikki on sävelletty. Jos joku nyt sitten haluaisi tuoda faktaa esiin siitä, että sävellys on hänen, niin siitä vaan sitten. Rahat olen kuitenkin jo juonut.
Klooneja
Emme palaa puheissamme tarkemmin Jukan menneisyyteen, joka itse asiassa koitui hänen kohdallaan pelastukseksi. Mieshän istui linnassa maksuvälinepetoksesta, kun Hannu Karpo sattui tulemaan tekemään Konnunsuolle ohjelmaa. Jukka sai esittää biisinsä parhaaseen katseluaikaan.
Nuoremmille lukijoille kerrottakoon se, minkä Jukka on aiemmin toimittajalle uskoutunut. Hän oli ostanut puolitutulta mieheltä silloisella 500 markalla varmennettuja Unitas-sekkejä, joita köyhän talon poika sitten kirjoitteli muutamilla sadoilla tuhansilla markoilla eteenpäin. Siihen aikaan ei ollut nykyaikaisia tietokoneita ja varmennusjärjestelmiä, joten kiinni jääminen oli vaikeampaa.
Jukka sai yli neljän vuoden tuomion ja istui siitä kolme.
Nuoruuden töppäilyjä, mitäpä noihin enää menemään. Sen sijaan puhe siirtyy nuoriin taiteilijoihin, näihin tusinatangokuninkaisiin ja muihin kykykilpailuartisteihin.
-Kloonejahan ne ovat, varsinkin miehet. Ei ole persoonaa. Jokainen matkii jotain. Sillä ei pitkälle pääse. Esimerkiksi Sauli Lehtonen oli mies, jolla oli muutakin kuin taito laulaa silmät kiinni, Jukka lausahtaa.
Jukan mielestä on jopa säälittävää, kuinka monesta kuulee heidän yrittävän matkia Olavi Virtaa tai Reijo Taipaletta. Heitä ei voi matkia.
Ruvetaan ottamaan kuvia. Viimein Raitanen laittaa valot päälle.
-Saa nähdä miten rumia kuvia tulee. En ole tähän naamaani tyytyväinen, mies velmuilee.
Hyvästelemme, sovimme, että seuraavaan tapaamiseen ei mene kymmentä vuotta aikaa.
Raitanen sammuttaa valot.
Mutta tähti ei ole sammunut, ei edes viinaan. Päinvastoin, uusi tuleminen on käsillä.
Kommentit
Oma kommentti