Kuva: Liv

Täh! Osallistuiko Juha Larm Bachelor-ohjelmaan varattuna miehenä? Jutta kiirehti korjaamaan julkaisuaan

Jutta Larm kertoi maanantaina Instagramissa viettävänsä Juha-puolisonsa kanssa suhteen kuusivuotispäivää. Julkaisusta nousi melkoinen kohu, sillä kuusi vuotta sitten Bachelor-ohjelman Juhan tähdittämän kauden kuvaukset olivat vielä kesken.

Loppumetreillä mukana ollut morsianehdokas Jenny Helenius latasi päällekkäisyydestä suorat sanat Instagramin stories-osiossa:

– Kuusi vuotta sitten tehtiin myös muuta kuin alettiin seurustelemaan. Silloin kuvattiin, kun Satu esitteli ystävänsä ja siskonsa Juhalle ja minä perheeni. Satu ja Juha myös tapailivat toisiaan ohjelman jälkeen muutamia viikkoja, kuukausia.

– Joo, meillä oli kyllä aikamoinen onni tutustua tähän varattuun Bacheloriin, Jenny napautti.

Hän toi myös esiin kokevansa olonsa hölmöksi ja huijatuksi.

Mutta mistä oikein on kysymys? Oliko Juhan ja Jutan suhde todella jo alkanut Bachelor-kuvausten aikana?

Jutta ei ole soppaa erikseen kommentoinut, mutta kuusivuotispäiväjulkaisuun on kohun jälkeen ilmestynyt kaiken selittävä korjaus:

– Hupsis, vuosia onkin vasta viisi.

 

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Bachelor, Jenny Helenius, Juha Larm, Jutta Larm

Kommentit

Oma kommentti