Tanja Forsblom jäi työkyvyttömyyseläkkeelle alle 40-vuotiaana. Nivelreuma vahvisti päätöksen siitä, että hän ei halua lapsia. Nyt elämään kuuluvat kipupiikit ja uupumus, joka ei lähde nukkumalla.
Tanjan elämäntarina on luettavissa painetusta Hymystä jutusta, jonka on kirjoittanut ja kuvittanut Jenna Lehtonen.
Vielä reilut 10 vuotta sitten Forsblom työskenteli matkaoppaana, jonka arkeen kuuluivat lentomatkat ja hotelliyöt muun muassa Kreikassa, Turkissa ja Tunisiassa. Eräällä Egyptin reissulla vuonna 2005 hänen polvensa turposivat niin, että kävely muuttui hankalaksi etenkin pitkän istumisen jälkeen. Olo oli kankea ja haparoiva. Vielä tuolloin Forsblom ei osannut kuvitella, mihin oireet lopulta johtavat. Lääkärit olivat ymmällään nuoresta potilaasta, jonka nivelsiteet ja polven kierukka olivat kunnossa, eikä tähystyksessä löytynyt mitään kirurgista operoitavaa, vaan ainoastaan tulehduksen aiheuttamaa turvotusta.
Mitä enemmän kului aikaa, sen vaikeammaksi liikkuminen muuttui. Särkylääkkeet eivät tehonneet polven nivelkipuihin, ja lääkäriltä toiselle juokseminen tuntui turhauttavalta. Oikea diagnoosi löytyi, kun ensioireista tuli kuluneeksi kaksi vuotta.
– Löin ortopedin vastaanotolla nyrkkiä pöytään ja sanoin, etten lähde minnekään ennen kuin näen reumalääkärin. Kun lopulta pääsin vastaanotolle, vanhempi lääkäri totesi heti minut nähtyään, että minulla on ihan tyypillinen reumasairaus. Diagnoosi oli seronegatiivinen, eli minulla ei ole reumatekijää eivätkä tulehdusarvoni ole koholla. Sairaus alkoi kohdallani isoista nivelistä, vaikka yleensä se alkaa pienistä. Olin haastava tapaus, joka sairastui vielä väärässä iässä.
Kun lääkäri kysyi perheen perustamissuunnitelmista, Forsblomilla oli jo vastaus mielessään. Suunnitelmia ei ollut, joten hänellä voitiin aloittaa solunsalpaajien lääkeryhmään kuuluva metotreksaatti-hoito. Lapsesta saakka migreenistä kärsineelle naiselle pitkä lääkekuuri oli vain yksi muiden joukossa. Sukulaiset jättivät utelut lapsisuunnitelmista siinä vaiheessa, kun he näkivät, ettei Forsblom voinut pitää omaa kummilastaan sylissään tämän ristiäisjuhlissa.
Lopulta, monien mutkien kautta, päädyttiin sterilisaatioon ja myöhemmin myös kohtu jouduttiin poistamaan kasvaimien vuoksi.
– Joka suvussa täytyy olla se yksi täti, joka on lapseton vanhapiika. Sillä erotuksella, että minä en neulo sukkia.
Lue Tanjan koskettava tarina lehdestä.
Kommentit
Oma kommentti