Hymy kävi joulun alla tapaamassa Timo T. A. Mikkosta ja hänen Nina-vaimoaan perheen uudessa kodissa Orimattilassa.
Vaikka asiat sujuvat perheessä omalla hyvällä painollaan, yksi asia on varmaa. Toivo Timon edes osittaisesta toipumisesta on kuollut.
Nina tuo miehensä olohuoneeseen hellästi jutellen. Muuttolaatikoiden ja huonekalujen välissä on hieman hankalaa liikuttaa vakavasti vammautunutta Timoa pyörätuolissa. Miehen kasvot ovat ennallaan, mutta Timon kädet ovat jäykästi sylissä ja pää on tuettu takaa ja sivuilta.
Timo on palliatiivisessa hoitovaiheessa. Se tarkoittaa sitä, että toivoa paremmasta tai parantavaa hoitoa ei ole, mutta oireita hoidetaan, keskitytään mahdollisimman hyvää elämänlaatuun. Lähimuistia ei Timolla enää ole, ja varhaisemmatkin muistikuvat katoavat hiljalleen.
-Timo ei muista mitään. Hän ei tiedä olevansa vammautunut tai edes olevansa sokea, Nina sanoo hiljaa.
Aiemmin Timon aivot loivat kuvia, joita ei todellisuudessa ollut. Hän saattoi sanoa ottavansa kahvikupin ”tuosta pöydältä” tai sammuttavansa monitorin, kuten hän töissään teki. Nyt nekin muistikuvat ovat tiettävästi hävinneet. Nina lääkitsee häntä neljästi päivässä ja huolehtii letkuruokinnasta. Kaikki tapahtuu tunnin tarkkuudella. Nina on ollut alusta asti miehensä omaishoitaja.
-Timoa en jätä! Olen hänen omaishoitajansa niin kauan kuin vain oma kroppani kestää, Nina sanoo painokkaasti.
Lue koskettava haastattelu painetusta Hymystä.
Kommentit
Oma kommentti