Todellista hölmöilyä Länsi-Uusimaalla!

Kyllä ihmisetkin osaavat olla ajattelemattomia. Kuva: Unsplash.com

Hölmöilyä on harrastettu kansalaisten toimesta monessa paikassa. ”Järki hoi, älä jätä.” Noin voisi ajatella teoista, joita poliisi on joutunut käymään läpi virkansa puolesta. Aina ei älliä ole tekijöillä. Alla hölmöilyistä uusimmat tapaukset.

Poliisi sai 22.2. noin kello 13.15 tehtävän Raaseporiin alueelle, jossa sijaitsee radiomasto. Ilmoituksen mukaan kolme nuorta henkilöä on kiipeämässä mastoon. Partion vielä ollessa matkalla tehtäväpaikalle kolmikko laskeutui mastosta ja poistui paikalta jalan.

Alueen läheisyydestä poliisi tavoitti kaksi alle 15-vuotiasta poikaa. He kertoivat tulleensa toisesta kaupungista paikalle seuraamaan jonkun toisen henkilön sosiaalisessa mediassa suunnittelemaa haastetta, jonka tarkoituksena oli kiivetä mastoon.

Poliisi otti yhteyttä nuorten huoltajiin, jotka eivät olleet tietoisia nuorten olinpaikasta. Julkisrauhan rikkominen -rikosnimikkeellä selvitettävässä tapauksessa tutkitaan, ketkä mastolla todellisuudessa kävivät.

Hengenvaarallista toimintaa

Kuten aiemmassakin tiedotteissa, on poliisi todennut kuluneena vuonna, että korkeisiin rakennelmiin kiipeilyssä on kyse erittäin riskialttiista toiminnasta, josta poliisi kehottaa huoltajia keskustelemaan lasten kanssa. Mastojen tikkaat voivat olla erittäin liukkaita, ja rakenteista voi pudota herkästi. Esimerkiksi Tampereella joulukuussa 2025 tapahtunut kiipeämistilanne johti yhden henkilön kuolemaan.

Lasten ja nuorten kohdalla on syytä korostaa, että vaikka tarkoitus kiipeilyssä olisi leikkimielinen, kyseessä voi rikoksen lisäksi olla oman sekä kavereiden hengen ja terveyden vaara.

Rakenteilla olevaan omakotitaloon murtauduttiin Kirkkonummella

Lauantain ja sunnuntain välillä 21.-22. helmikuuta Kirkkonummella epäillään tapahtuneen varkaus.

Sarvvikissa rakenteilla olleesta omakotitalosta oli viikonvaihteen aikana kadonnut lukuisia rakennustyökaluja. Varastetun omaisuuden arvoksi arvioidaan noin 2 000 euroa. Poliisi epäilee, että rakennukseen tunkeuduttiin alimman kerroksen parvekkeen kautta.

Tapauksen selvitys jatkuu rikosnimikkeellä varkaus.

Alaikäiselle ajokieltoa Nummelassa

17. helmikuuta erään autonkuljettajan ajotapa kiinnitti poliisipartion huomion Vihdin Nummelassa.

Koska kaikki ei vaikuttanut olevan aivan kohdillaan, poliisi pysäytti auton. Kuskin paikalta löytyi 17-vuotias nuori, jolla oli AM- eli mopokortti. Kun ajoneuvona oli kuljettajan isän omistama henkilöauto, niin kyseinen ajokorttiluokka jäi varsin kauas vaaditusta. Kaiken lisäksi tässä kello 1 aamuyöllä liikenteessä olleessa autossa oli täysi matkustajalasti.

Kävi ilmi, että kuljettaja olisi saanut B-luokan ajokortin viikon päästä. Tämän tempauksen johdosta nuori saa kuitenkin B-luokan ajokorttia vielä hetken odotella, sillä hänelle annettiin sakko kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja kirjattiin ajokielto.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: hölmöilyä

Kommentit

Oma kommentti