
Tommi Liimatainen ja Katri Helena.© Pekka Mustonen/Otavamedia
Katri Helenan kumppanin Tommi Liimataisen työnkuva tulee muuttumaan.
Hän on hoitanut Katri Helenan asioita vuosien ajan ja elokuussa Katrin viimeisen konsertin jälkeen tilanne tulee muuttumaan.
Sosiaalisessa mediassa Tommi esittelee takkaa.
– Se on tulipesä, takka ja yhtä kuin hyvä tai huono maku? Joo, olen omalta pieneltä osaltani ollut osana mökkiremonttia tänä kesänä. Ammattilaiset tehnyt ja todella huippujälkeä. Itse olen ollut hankkimassa tavaraa ja säätämässä asioita. Sen osaan ja siinä kaikessa koen olevani vielä aika hyväkin?, hän kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.
– Istun ja mietin edelleen, kuten lapsena, että eikö kukaan huomaa? No, ei väliä ja teen silti.
Kai se, että itse tietää, riittää. Vai riittääkö?
Tommi toteaa olevansa 48-vuotias, ja että tuntuu paljon nuoremmalta.
– Outoa, että edelleen ulkomaalaiset promoottorit kyselevät, että eikö mitään ole? Ei ole, kun kaikki esiintyy Suomeksi.
– No, Katri Helena olisi ollut Mexico Cityssä joulukuussa esiintymässä jos Gatorade Centterin joulukonserttia ei olisi ollut.
– Pitää jäsennellä hieman, yhtäkkiä on mahdollisuuksia monia joten tuskin työttömäksi jään kahden viikon kuluttua, hän toteaa.
Hän toteaa työskentelynsä olleen vanhanliiton uusilla ja vanhoilla metodeilla työskentelevän managerin työtä.
– Onko 24/7 työskentelevä vanhanliiton uusilla ja vanhoilla metodeilla työskentelevä manageri, katoava luonnonvara? No joo mutta vasta 48v ja ideoita pää täynnä, eli eväät ei ole vielä syöty. Rajua puuhaa totesi yksi tunnettu artisti.
– Myönnän, entisenä urhelijana oma vaatimustaso etenkin itselle on todella kova. Sitä kun vihaa häviämistä niin kelloon ei katsota. Jos tappio tulee, tehdään vielä paremmin ja enemmän.
Hän uskoo, että alan töissä tullaan vielä näkemään.
– Jotenkin on sellainen olo, että nähdään vielä pelikentillä kahden viikon jälkeenkin. Avaruudellinen hahmotuskyky riittänee ainakin omasta mielestä, toki joskus ehkä liikaakin. Oli itse valittu takka, valinnan oikeaksi kuittasi Naisystäväni, eli kaupat tuli.
Katri Helenan jäähyväiskonsertti Olympiastadionilla lauantaina 16. elokuuta 2025.
Kommentit
Oma kommentti