Vaili Jämsästä koulutettiin sotilas – ”Olin hirveän hyvä ampumaan!”

Vaili Jämsän tarinaa kunnioittaen.

Kiiminkiläinen omakotitalon olohuone on täynnä toinen toistaan näyttävämpiä matkamuistoja. Seinällä koreilee raamitettu pyhiinvaellustodistus ja kirjahyllyä hallitsee kuva perussuomalaisten Timo Soinista.

Teksti Anne Anttila kuvat Anne Anttila ja SA-kuva

Tämän kaiken keskellä istuu leveästi hymyilevä Vaili Jämsä, 90.

– Siinä on mies paikallaan. Lähetti minulle joulutervehdyksenkin, sotaveteraani kehaisee ja luo silmäyksen poliittiseen idoliinsa.

Erikoisia kokemuksia

Vaili Jämsällä riittää erikoisia elämänkokemuksia. Yksi merkittävimmistä on matka Brysseliin, jossa Kiimingin veteraani kuvattiin eurooppalaisten vaikuttajanaisten kalenteriin.

– Harva sitä näillä vuosikymmenillä pääsee vielä kansainväliseksi kalenteritytöksi ja vieläpä miss Joulukuuksi, Vaili veistelee naureskellen.

Kymmenen vuoden ajan leskenä elänyt Vaili Jämsä sanoo elämän kantaneen vaikeuksienkin läpi.

– Jäin jo pikkutyttönä orvoksi, sillä vanhempani kuolivat keuhkotautiin. Minulla oli 16 vuotta vanhempi isosisko, joten jouduin sukulaisten kasvattitytöksi. Minut kasvatettiin kuitenkin hyvin ja suurella rakkaudella. Koen olleeni jopa lellitty, Ylläksen Äkäslompolossa varttunut Jämsä muistelee.
Lapissa kasvanut orpotyttö oli kuitenkin elämän suhteen utelias.

– Määrätietoisuus kasvoi iän myötä. En pelännyt mitään enkä ketään. Muistan hyvin, kun kuljin lypsyjakkara mukana kyläkinkereillä ja varastin huomion lukemalla katekismusta. Ikää oli vasta viisi vuotta,

Jämsä taustoittaa hymyillen.

Vaikka kasvattikoti oli vakavarainen ja tahtoakin olisi riittänyt, niin talvisota keskeytti kuitenkin 16-vuotiaan Vailin haaveet koulutuksesta.

– Olin heti valmiina. En kuitenkaan lottatehtäviin, vaan naapurinpoikien mukana rintamalle. Vielä tässä vaiheessa en saanut tahtoani lävitse.

Määrätietoinen

Määrätietoinen Lapin tyttö sai ensikomennuksensa Rovaniemelle, saksalaisten ylläpitämään sotilaskotiin.

– Tehtäviini kuului lääkevaraston hoitaminen ja lähetysten pakkaaminen rintamalle. Siinä sivussa pääsin myös upseerien ruokahuollosta vastanneiden saksalaisnaisten suosioon. He opettivat minulle keittiötaitojen lisäksi myös pöydän oikeaoppisen kattamisen. Nämä taidot avasivat ovet myös saksalaissotilaiden tarkoin vartioidulle upseerikerholle, Vaili-rouva muistelee.
Korkea-arvoiset saksalaisupseerit olivat Jämsän mukaan herrasmiehiä ja käyttäytyivät nuorta lappilaistyttöä kohtaan erittäin kohteliaasti.

– Saksalaisupseerit olivat kuitenkin kovia juhlimaan. Tarjoilun täytyi olla ensiluokkaista ja viinaakaan ei saanut loppua. Minäkin sain osuuteni herkuista. Söin hyvin, mutta alkoholiin en koskenut. Tarjolla oli paljon parempaa, kun saksalaisnaiset antoivat minulle aitoa maitokaakaota.
Sen sijaan rivisotilaiden juhlissa kuri saattoi karkailla.
– Joskus saattoi joku yrittää nipistelläkin, mutta isokokoiset sairaanhoitajat saivat raavaatkin miehet järjestykseen. Saksalaiset naiset olivat kuuluisia kovuudestaan ja eivät ne kaikki olisi kauneuskilpailuissakaan kärkisijoja hätyytelleet, Vaili-rouva muistelee naureskellen.
Komennuspaikassaan Vaili Jämsä näki läheltä myös saksalaisten sotilasrutiinia.
– Rutiineista ei poikettu. Heiltä vaadittiin äärimmäistä kuuliaisuutta ja virheistä rangaistiin. Säännöt kielsivät muun muassa kanssakäymisen suomalaisnaisten kanssa. Mutta, kuten tiedämme, tätä kieltoa ei välttämättä noudatettu.

Tiukka kuri

Tiukka kuri kohdistui Jämsän mukaan myös venäläisvankeihin.
– Heitä kohdeltiin huonosti. Pienimmästäkin virheestä tuli raipparangaistus ja osa vangeista näki jopa nälkää.
Aitaukseen suljetut venäläisvangit saivat kuitenkin nuoresta lappilaistytöstä auttajan.
– Salakuljetin heille ruokaa. Yön pimeinä tunteina hiippailin aidan taakse ja annoin heille leipää ja perunoita. Muistan vieläkin erään venäläisvangin katseen. Hän ei puhunut mitään, mutta katseen paljastamasta kiitollisuuden määrästä ei voinut erehtyä.

Jatkosodan aikana täysi-ikäisyyden saavuttanut Vaili Jämsä halusi lottapuvun sijaan aseen ja komennuksen rintamalle.
– Määrätietoisuus korostui tässäkin. Hankin miesten asepuvun ja ompelin siitä itselleni sopivan. Marssin Rovaniemellä sijaitsevaan esikuntaan, kopsautin kantapäät yhteen ja pyysin päästä miesten rinnalla tositoimiin. Kehuin vielä olevani hirveän hyvä ampumaan, Jämsä paljastaa naureskellen.

”Minut otettiin hienosti vastaan”

Pienikokoinen, mutta sitäkin määrätietoisempi lapintyttö herätti luonnollisesti hämmennystä, mutta samalla myös ymmärrystä.
– Sain aseen, tarvittavat varusteet ja määräyksen siirtyä vartiotehtäviin. Pienistä ennakkoluuloista huolimatta minut otettiin hienosti vastaan. Olin asetoveri muiden joukossa ja hoidin tehtäväni moitteettomasti.

Vaikka sotilas Jämsän kuului kantaa vartiossa asetta, niin kekseliäänä naisena Vaili otti käyttöönsä myös astetta tehokkaamman ”aseen”, tiukun.
– Perustelin pojille, että tiukua helistämällä voi hälyttää apuvoimia huomaamattomammin kuin huutamalla. Näin tapahtuikin. Vihollinen ei ymmärtänyt kuulemansa helinän tarkoitusta.
Jatkosodan loppuvaiheilla näytti jo siltä, että entisistä liittolaisista tulee vihollisia. Tämä oli saksalaisten kanssa ystävystyneelle Jämsälle kova paikka.

– Kysyin komennuspaikkani sotilaspapilta neuvoa ja hän kehotti karkaamaan. Pakkasin reppuni, hyvästelin toverit ja hyppäsin junaan.

Yötä myöten härkävaunussa matkannut Vaini saapui kotiinsa Kolariin ja ajatteli sodan olevan hänen osaltaan ohitse. Toisin kävi.
– Osasin jonkin verran saksaa ja hoitohommatkin luonnistuivat, joten jouduin kotikylässäni hoitamaan saksalaisten haavoittuneita.

Kului kuitenkin vain hetki, kun Jämsä joutui lähtemään uudelle pakomatkalle.
– Saksalaiset olivat lähdössä ja eräs nuori saksalaissotilas varoitti, että minut on listattu mukaan otettavien luetteloon.

Viime hetkellä Ruotsiin

Vaili Jämsä pakeni viime hetkellä Ruotsiin.
– En ehtinyt odottaa lauttaa, joten hommasin itselleni venekyydin. Puolivälissä väylää saksalaisten kuorma-auto ajoi rantaan. Pelkäsin, että ampuvat, mutta sieltä nousikin vain muutama käsi viimeiseen tervehdykseen.

Ruotsin puolella nuori karkuri päätyi aluksi vastaanottokeskukseen, jossa hän ryhtyi kirjaamaan ja auttamaan Lapista tulleita evakoita. Tämän jälkeen toimelias lapintyttö sai pestin saarnaajan piikana.
– Siinähän sitä oli pestiä kerrakseen. Saarnaaja oli tiukka työnantaja, mutta ei onneksi puutunut vapaa-ajan toimintaani. Opastin nimittäin evakkoon tulleita maatovereitani kiljunteossa. Hankin sokerit ja annoin teko-ohjeet. Käyttö jäi muille, Jämsä kuvailee naureskellen.

Lapin sodan päätyttyä myös Vaili palasi takaisin Suomeen.
– Tulin Tornioon ja ryhdyin vastaanottamaan Ruotsin puolelta tulleita evakoita. Kirjasin ihmiset ja lypsin lehmät. Henkistäkin tukea tarvittiin, sillä paluu poltettuun kotipitäjään ei ollut helppo.

Juttu julkaistu Hymyn painetussa lehdessä vuonna 2014. Hymy. fi julkaisee sotasankarien tarinoita nyt uudelleen verkossa, jotta heidän arvokkaat tekonsa ja muistonsa eivät unohdu.