Useita valokuva-alan palkintoja saaneen Ville Juurikkalan, 45, tie Vantaalta Los Angelesiin supertähtien valokuvaajaksi on kuin suoraan Hollywood-elokuvasta. Työnarkomania ja päihderiippuvuus olivat puolestaan viedä hengen.
Teksti: Kai Merilä
Kuvat: Kai Merilä ja Ville Juurikkalan kotialbumi
Syksyinen kolea arkipäivä esittelee perinteistä harmautta sadetihkuineen, kun odottelen maailmallakin rock-valokuvaajana tunnettua Ville Juurikkalaa porvoolaisessa kahvilassa. Tismalleen sovittuna aikana ovesta pelmahtaa yhdistetyn rokkarin ja menninkäisen ulkomuodon omaava vaaleapehkoinen hymyilevä mies.
Täysmustiin vaatteisiin pukeutuneella Villellä on kaulassaan erilaisia riipuksia ja velhomainen viitta takkina. Housut ulottuvat hieman polven alapuolelle ja hän on paljain jaloin.
”Moi, mä olen Ville. Katsoit mun jalkojani hieman ihmeissäsi. On mulla talvella varvastossut”, hän toteaa ja heläyttää päälle valloittavan naurahduksen.
Ville lisää, että paljaat jalat edistävät energiavirtojen kulkua kehossa ja siten myös karaisevat.
Otamme kahvit. Villen olemus on eläväinen, iloinen ja hänestä huokuu hyvä olo.
”Pyrin kuntoilemaan päivittäin. Viisi minuuttiakin riittää. Nykyinen valokuvaustyöni täkäläisessä Dream Ark -mainostoimistossa on keikkaluonteista, joten itsestä huolehtimiselle jää hyvin aikaa.”
Aina eivät Villen asiat ole olleet näin hyvin. Vuosikausia sitten ahkeran ja idearikkaan valokuvaajan kyltymätön kunnianhimo vei hänet kansainvälisiin korkeuksiin, jossa hän oli tuhota itsensä päihteillä ja työnarkomanialla.
”Yritin täyttää tyhjyyden tunnetta sisälläni pääsemällä ammatissani aina seuraavalle ja seuraavalle tasolle”, Ville taustoittaa.
Nousu rock-kuvaajaksi
Ville Juurikkala muistaa hyvin ensikontaktinsa kuvaamiseen, joka yllättäen tapahtuikin videomaailmassa teini-ikäisenä. Hänen äitinsä Kaija Juurikkala on tehnyt työuransa elokuvaohjaajana, joten videokamera kuului kodin peruskalustoon.
”Olin yhdellä perheen lomamatkalla Englannissa kuvannut joitain video-otoksia ja äitini katseli niitä myöhemmin innostuneena. Aloin kiinnostua tuolloin elokuvaohjaamisesta, mutta minua kehotettiin ensin tutustumaan valokuvaukseen, sillä elokuva koostuu kuvista”, Ville muistelee.
Hän aloitti 16-vuotiaana valokuvauksen, joka sitten imaisikin nuoren pojan mukaansa ja suunnitelmat elokuvatyöskentelystä jäivät. Ville aloitti maisemakuvauksella ja ryhtyi sitten kuvaamaan kavereidensa rockbändejä. Ahkera Ville teki myöhemmin muoto- ja mainoskuvauksia ja pääsi lukion jälkeen City-lehteen freelanceriksi. Siellä hän sai kuvittaa WSOY:n kustantaman ruokakirjan.
Sana kiiri taitavasta valokuvaajasta ja 2000-luvun alussa Ville kuvasi lukuisia maamme eturivin artisteja Suosikki-, Soundi- ja Katso-lehdille. Siitä seurasi levynkansien kuvauksia ja hänestä tuli luottokuvaaja muiden muassa yhtyeille HIM, Hanoi Rocks ja The 69 Eyes. Myös kansainvälisesti tunnetut suomalaiset Nightwish ja Apocalyptica ovat julkaisseet Villen kuvittamia valokuva-kirjoja.
Vuonna 2008 Villeen otti yhteyttä miljoonia levyjä maailmalla myyneen punkyhtye Good Charlotten laulaja Joe Madden.
”Hän oli ihastunut rockbändeille kuvaamistani valokuvakirjoista ja pyysi minua kiertuekuvaajaksi. Olen aina ollut hetkeen ja tilaisuuteen tarttuva, meni syteen tai saveen. Olin tuolloin Suomessa saavuttanut jo kaiken mahdollisen rock-valokuvaajana. Parin päivän kuluttua lensin Englantiin.”
Tähtiloistoa ja sekoilua
Kiertueella tärkeitä kontakteja saanut Ville muutti Los Angelesiin, monien tunnettujen kuuluisuuksien naapurustoon Hollywoodiin. Ura eteni kuin Formula 1 maalisuoralla.
”Yhtäkkiä olin maailmassa, jossa mua ympäröi yltäkylläinen luksuselämä. Elämä oli tähtiloistoa, rankkoja juhlia, ja mulla oli unelmatyö.”
Ville kertoo, että jonain päivänä hänelle saattoi soittaa esimerkiksi Mötley Crüe -yhtyeen rumpali Tommy Lee. Toisena päivänä Guns N’ Rosesin kitaristi Slash pyysi Villeä kuvaamaan soololevyn kantta. Aerosmith-yhtyeen laulaja Steven Tyler tuli myös tutuksi kuvaussessioissa.
Kaikista saavutuksistaan huolimatta Ville oli sisältään tyhjä, onneton. Työnarkomania patisti miestä saavuttamaan alati enemmän. Mukana kulki paheneva alkoholismi. Kiertueet bändien valokuvaajana olivat rankkaa työtä sekoiluineen.
Kynttilä paloi isolla liekillä molemmista päistä. Lopulta Ville päätti myydä kameroitaan lukuun ottamatta kaiken omaisuutensa ja pakeni Los Angelesista Suomeen.
”Asuin tovin Mäntyharjulla metsässä teltassa, sitten pääsin talven kylmyyttä pakoon sukumökille Uudellemaalle. Oli selviä kausia ja myös pahoja retkahduksia. Välillä juoppohulluuskin otti vallan. Olin hyvin itsetuhoinen.”
Käytyään erään kerran energiahoidossa Villen mielessä heräsi jo nuoruudessa virinnyt ajatus kulkea Santiagon tien pyhiinvaellus Espanjassa. Oltuaan kolme viikkoa vaelluksella, Ville heräsi yhtenä aamuna sairaalassa teho-osastolla hakattuna. Ryöstäjät olivat vieneet kaiken, paitsi vaatteet päältä.
”Mietin, että nyt mulla ei ole mitään ja toisaalta ihan kaikki, sillä tunsin onnellisuutta.”
Ville jatkoi pyhiinvaelluksen loppuun ja palasi Suomeen.
Rankka työnarkomania otti miehestä kuitenkin taas vallan ja hän palasi vuoden päiviksi Los Angelesiin töihin.
”Paluu Hollywoodiin oli täyttä heroiinia kaltaiselleni työnarkomaanille!”
Suurin unelma
Ville jahtasi taas koko ajan suurempia unelmia. Lopulta myös se suurin unelma toteutui, kun hän sai ensimmäisenä suomalaisena näyttelyn New Yorkissa sijaitsevaan rockvalokuvauksen mekkaan, Morrison Hotel Galleryyn.
Palattuaan Suomeen Ville tajusi taas olevansa tavoittelemassa jotain suurempaa ja parempaa. Lopulta jo aiemmin alkanut terapia sai Villen raitistumaan. Työkenttänsä hän päätti sijoittaa pääasiassa Suomeen.
”Halusin yksinkertaistaa elämäni työtäni myöten. Olla vahvasti läsnä tässä hetkessä, ilman sen kummempia suunnitelmia.”
Nykyisin vuosikausia raittiina ollut Ville työskentelee omaehtoisesti ja valitsee projektinsa huolellisesti. Hän pitää myös luentoja valokuvaajan työstä ja positiivisesta elämän-asenteesta.
”Nyt ei ole tarve yltää ja pyrkiä minnekään. Nautin valokuvaustyöstä ja elämästäni. Pyrin nukkumaan yhdeksän tuntia vuorokaudessa, syön terveellisesti ja liikun paljon. Käyn avannossa. Tykkään asua Porvoossa ja täällä tapaan ihania lapsiani, mulla on kaksi tyttöä ja poika aikaisemmasta liitosta.”
Ville sanoo olevansa nyt onnellinen, mutta ajoittain myös ahdistunut.
”Molemmat tunteet kuuluvat elämään. Eräs ystäväni kysyi multa, että ’miten sä Ville voit nauraa noin paljon’. Vastasin, että kun mä myös itken niin paljon.
Kommentit
Oma kommentti