
Mira Luoti. Kuva: Tiia Ahjotuli/Otavamedia
Mira Luoti joutui seksuaalisen väkivallan uhriksi tv-ohjelman kuvauksissa, kertoo Yle.

Suomi soi -ohjelman pressitilaisuus, Mira Luoti
Tapahtuman jälkeen Luoti maksettiin hiljaiseksi.
Uutisen mukaan PMMP-elokuvassa Mira Luoti kertoo kokemuksistaan seksuaalisen väkivallan uhrina, joka tapahtui tv-ohjelman kuvauksissa.
Elokuva julkaistaan syyskuun alussa.
– Siellä ei ollut mitään kameravalvontaa. Minun kohdallani se ei ollut edes seksuaalista häirintää vaan seksuaalista väkivaltaa, Luoti sanoo dokumentissa.
Asian Luoti vei heti tapahtuneen jälkeen vastuullisten tahojen käsiteltäväksi. Hän ei kuitenkaan paljasta ohjelman tai tekijän nimeä.
Dokumentissa ei tarkenneta, onko kyse esimerkiksi tuotantoyhtiöstä.
Dokumentissa todetaan, että Luoti sai rahallisen ehdotuksen ”tilanteen ratkaisemiseksi”.
Hän lukee dokumentissa ääneen sähköpostin, jossa ehdotetaan tilanteelle ratkaisua. Hänelle tarjotaan ohjelmasta kolminkertainen palkkio, jotta asia saataisiin pois päiväjärjestyksestä.
Luoti kertoo suostuneensa ehdotukseen eli hänet maksettiin hiljaiseksi.
– Olin niin pettynyt, että ne eivät auta. Vaikka olenkin vahva tyyppi, siinä kohtaa annoin reippaasti periksi. Henkisesti tuli kallis hinta viihdeohjelmalle, Luoti toteaa dokumentissa.
Lähde: Yle
Kommentit
Oma kommentti