Bio-Pycnogenol helpotti allergioita

Mainos

Riikka Tapanainen ei ole enää pariin vuoteen tarvinnut astma- ja allergia­oireisiinsa antihistamiinia. Ranskalaisen rannikkomännyn kuoriuute ratkaisi asian!

Riikka Tapanainen oli kymmenvuotias, kun hän sai yllättäen koivun ja lepän siitepölyaikaan vaikean astmakohtauksen kyläreissulla ollessaan. Ihan yllättäen kohtaus ei kuitenkaan tullut, sillä siitä oli jo ollut merkkejä. Riikka oli jo aiemmin reagoinut muun muassa remontin hajuihin, jolloin hänen kasvonsa turposivat. Remontin, maalin ja lastulevyn hajuja oli nytkin kyläpaikassa, kun Riikan henki salpautui.

– Vasta silloin kuulin, mikä on astma. Kenelläkään lähipiirissä ei ollut edes allergioita. Astma tuli ihan uutena asiana. Ei osattu ymmärtää tilannetta, miksi minulta menivät voimat ja sain kovan nuhan, kun oltiin eläinperheessä kylässä. Kotona meillä ei ollut koskaan eläimiä. Siitä lähtien joka kevät tuli astmakohtauksia. Siitepölykausi oli aina vaikea, mutta varsinaista allergiaa ei hoidettu. Vain astmaan minulla oli lääke, Riikka kertoo.
Lääketiede kehittyi suurin harppauksin, ja 1990-luvun alussa kuvaan tulivat antihistamiinit. Ne sopivat Riikalle erinomaisesti, ne eivät edes väsyttäneet.
– Selvisin keväälläkin ilman allergiaoireita. Elämä oli antihistamiinilääkityksen ansiosta hyvin helppoa. Taukoa tuli vain raskauksien ja imetyksen aikana, kun antihistamiineja ei voinut käyttää. Raskauksista kaksi sattui keväälle, jolloin en kokenut muutenkaan allergiaoireita, mutta kolmas raskaus oli hankalampi. Lapsi syntyi maaliskuun lopussa, jolloin imetyksen aikana ei voinut käyttää antihistamiinia, ja niin minulla oli koko ajan päällä jatkuva astmakohtaus. Olin todella kipeä sen huhti-toukokuun ajan: ulos ei voinut mennä eikä antihistamiinilääkitystä voinut käyttää.
Näin mentiin vuosi vuodelta eteenpäin. Kun Riikka eräänä keväänä laittoi jokavuotisen antihistamiinin tauolle, niin syystä tai toisesta kämmenet muuttuivat aroiksi, kipeiksi ja niitä kutitti. Lääkäri neuvoi jatkamaan antihistamiinin käyttöä, ja se veikin kutinan kämmenistä pois.
– Monen vuoden ajan aloitin antihistamiinin jo alkuvuodesta ja lopetin vasta syksyllä, siis melkein koko vuoden.

”Sitten kuulin ­Bio-Pycnogenolista”

Riikalla on hyvin monipuolinen koulutus. Hän on yo-merkonomi, kosmetologi ja luontaistuoteneuvoja. Nykyäänkin hän touhuaa luontaistuotteiden parissa myynti- ja markkinointitehtävissä.

– Kuulin Bio-Pycnogenolista, että sitä voisi kokeilla allergiaoireisiin, ja totta kai innostuin heti ajatuksesta, että oireita voisi hoitaa lääkkeettömästi. Aloitin käytön heti tammikuusta 2018, eikä alkuvuodesta mitään allergiaoireita tullutkaan. Huhtikuussa iski paha flunssa, jota arvelin alkuun allergiapohjaiseksi, mikä olisi merkinnyt sitä, ettei Bio-Pycnogenolin teho olisi riittänyt. Mutta kyseessä olikin vain ihan tavallinen flunssa, joka meni parissa viikossa ohi. Allergioiden kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.
– Jatkoin sinnikkäästi Bio-Pycnogenolin ottamista, ja loppukevät meni kokonaan ilman oireita. Tämän jälkeen olen nyt kahtena keväänä eli 2019 ja 2020 selvinnyt täysin ilman antihistamiinia. Otan Bio-Pycnogenolia, jos menen kylään eläinperheeseen.
– Tällä hetkellä otan ylläpitoannoksena kaksi tablettia aamuisin, mutta jos koivun kukinnan aikaan paikat ovat keltaisenaan, nostan annoksen kolmeen tai neljään tablettiin. Yleensä pärjään ylläpitoannoksella.
Riikka on viimeksi tarvinnut antihistamiinia vuonna 2017. Lääkärille hän ei ole ehtinyt kohentuneesta tilanteesta kertoa, kun ei ole ollut mitään asiaa. Yhtään pahaa astmakohtausta Riikka ei ole Bio-Pycnogenolin aikana saanut.
– Mulla on toki kaiken varalta astmasuihkeet. On olemassa sekä avaava että kortisonisuihke. Jos lähden matkoille, otan ne mukaan. Muutama päivä ennen lentomatkaa olen ottanut Bio-Pycnogenolia jalkojen turvotuksen ehkäisemiseksi, mutta tällä hetkellä ei tarvitse lennellä.
Riikka on pysynyt kaikin puolin terveenä aina vuodesta 2018 alkaen, ei edes yhtään poissaoloa töistä.
– Kun limakalvot ovat kunnossa, eivät flunssapöpöt tartu niin herkästi, kun allergiat eivät pidä yllä hälytystilaa.

Nauti keväästä – hengitä helpommin

Aivastuksia, silmien kirvelyä ja nuhaa…

Kevään ensimmäiset auringon säteet ovat allergiselle ihmiselle merkki lähestyvästä siitepölykaudesta. Keväästä syksyyn kestävään allergiakauteen voi kuitenkin varautua jo etukäteen. Lääkehoidon lisäksi allergiaongelmiin kannattaa hakea apua myös luonnon omista ravintoaineista.
Siitepölyallergiasta kärsii 10-20 % suomalaisista. Allergisen nuhan aiheuttajia ovat pääasiassa tuulipölytteisten kasvien siitepölyt. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo. Koivun ja heinien siitepöly ovat yleisimpiä allergian aiheuttajia. Osa siitepölyallergisista saa oireita myös ruoka-aineista.
Siitepölystä johtuva oireilu on jaksoittaista ja loppuu yleensä siitepölykauden päättyessä. Ensisijaisesti oireilua on hengitysteissä. Siitepölyallergia saattaa aiheuttaa vesinuhaa, aivastelua, nenän kutinaa ja tukkoisuutta, yskänärsytystä ja astmaoireita. Silmissä siitepöly aiheuttaa muun muassa ärsytystä, punoitusta, kutinaa, kirvelyä ja kyynelvuotoa. Atooppinen ihottuma saattaa pahentua. Oireena voi olla myös voimakas väsymys.

Pycnogenol auttaa elimistöä ­puolustautumaan

Allergiaongelmia voi torjua luonnon omalla antioksidantilla. Pycnogenol eli rannikkomännyn kuoriuute sisältää bioflavonoideja, jotka hillitsevät histamiinin purkautumista ja tällä tavoin myös allergiaa. Pycnogenol on erinomainen ravitsemuksellinen tuki siitepölyaikana.

– Allergiakauteen voi varautua suojaamalla elimistöä Pycnogenolilla hyvissä ajoin. Kolmen vuorokauden käytön jälkeen elimistö on jo ylläpitotasolla, tuoteasiantuntija Jarmo Hörkkö tietää.
Hörkön mukaan Pycnogenol lisää keuhkojen hengityskapasiteettia ja helpottaa astmaatikon oloa. Astmaatikoilla tuotteen on havaittu laskevan veren tulehduksen välittäjäaineiden määrää.
Mikä on Pycnogenol?
Pycnogenol on rannikkomännyn kuoriuute, joka valmistetaan Ranskan eteläosassa viljellystä rannikkomännystä saatavasta mäntykuoresta. Yhden Pycnogenol-kilon valmistamiseen tarvitaan tuhat kiloa kuivaa rannikkomännyn kaarnaa, joka saadaan paikallisen sahateollisuuden sivutuotteena. Pycnogenol rannikkomännyn kuoriuute sisältää vakioidun määrän bioflavonoideja, mm. proantosyaaneja, jotka ovat tehokkaita antioksidantteja.
Yli 70 maassa ympäri maailmaa myytävää ainutlaatuisen vahvaa luonnon kasviantioksidanttia on tutkittu laajalti. Pycnogenol on eräs vahvimmista antioksidanteista. Pycnogenol on maailman tutkituimpia ravintolisiä jo yli 35 vuoden ajan ja sen turvallisuutta on selvitetty laajoin kokein. Sillä on todettu olevan lukuisia elimistölle suotuisia vaikutuksia mm. sydämelle, verenkierrolle ja ihoon.
Pycnogenol normalisoi immuunijärjestelmän reaktioita ja estää histamiinin purkaantumista tehokkaasti ja siten helpottaa oloa siitepölyaikana.
– Monet käyttäjistä nauttivat Pycnogenolia ympäri vuoden, mutta tuote toimii yhtä hyvin myös lyhytaikaisena kuurina käytettynä, Hörkkö huomauttaa.

 

Artikkeli on julkaistu Terveys-Hymyssä 4/2021.

Teksti:Reijo Ikävalko
Kuvat:Arkisto
Avainsanat: allergia, Bio-Pycnogenol, Riikka Tapanainen

Kommentit

Oma kommentti