Iskelmätähti SM-laulukilpailun voittaja Pekka Havantola: ”Olen kaikkiruokainen musiikin suhteen”

Iskelmätähti SM-laulukilpailu on Suomen vanhin iskelmämusiikin laulukilpailu. Kilpailun voitti Pekka Havantola 25.-26. marraskuuta käydyssä finaalissa Budget Hotelli Raahessa.

– On keikkoja tullut jonkin verran. Ihmiset alkavat olla tietoisia tästä voitostani, Pekka Havantola kertoo hymy.fille.

Havantola on LVI-alan yrittäjä.
– Eli putkiasentaja. Meillä on perheyritys ja vaimo on mukana. Anoppi tekee kirjanpidot ja työntekijöitä on firmassamme viisi.

Laulaminen sai alkunsa, kun Pekka täytti 40 vuotta vuonna 2016.
– Kerroin, että olisi kiva lähteä opiskelemaan laulamista. Sain kuuden kerran lahjakortin lauluopetukseen. Siitä lähti tämä liikkeelle.

– Mieluiten esitän Agents-tyylistä rautalankapainotteista musiikkia, tosin olen kaikkiruokainen musiikin suhteen. Välillä tuntuu, että mies on syntynyt väärälle vuosikymmenelle, sillä 50-70-luku olisi omiaan minulle.

Iskelmätähtien etsinnän aloitti Musiikki Fazer jo 50-luvulla. Ideoijana oli Toivo Kärki.
Iskelmätähtinä vuosien varrella on nähty voittajina mm. Matti Esko (3krt), Eino Grön (ensimmäinen voittaja), Reijo Taipale, Virve Rosti ja Meiju Suvas.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Iskelmätähti SM -laulukilpailu palasi uudistettuna.

Pekka Havantola.

Teksti:Hymyn toimitus

Kommentit

Oma kommentti