Kun 25-vuotias nuori mies kertoo olleensa yrittäjänä jo seitsemän vuotta, kyse ei ole ihan tavallisesta tallaajasta. Kaiken lisäksi Samuel Glassarin yrittäjävuosiin mahtuu jo pari burn outia!
Jotkut meistä saavat jo jaossa käteensä tavallista enemmän elämän valttikortteja, ja kun helsinkiläistä Samuel Glassaria, 25, on kuunnellut hetken aikaa, asiasta tulee hänen kohdallaan vakuuttuneeksi. Niin moneen tämä nuori mies on ehtinyt.
Alun perin Samuel on kotoisin Vaasasta, josta hän muutti hetkeksi Tampereelle, kunnes päätyi kaksi vuotta sitten Helsinkiin. Oli pakko, koska töitä alkoi kasaantua pääkaupunkiseudulle sen verran runsaasti.
– Aloitin valokuvaamisella ja lähinnä maisemakuvilla, mutta siirryin aika pian henkilökuviin. Olen tehnyt näitä töitä lähinnä yrityksille ja yrittäjille, mainos- ja promokuvia etupäässä. Olen tehnyt myös videohommia, vetänyt verkkokursseja ja toiminut markkinointipäällikkönä eri firmoissa. On ollut myös kaikenlaista konsultointia ja somejuttuja. Sen lisäksi olen tehnyt myös mallin hommia.
Samuelin firman nettisivut ovat www.glassarvisual.com, mutta hän on viime aikoina tehnyt sen lisäksi myös eri toiminimellä monenlaisia juttuja eri suuntiin.
– Nettisivuilla on kuvia ja videoita, mutta olen harrastanut niitä nyt vähän vähemmän, kun on ollut muita projekteja. Ollaan juuri perustamassa uutta firmaa.
Samuel ei ole tuhlannut aikaa opiskeluun, eikä ole ollut syytäkään.
– Suoritin lukion ja menin sen jälkeen hetkeksi ammattikorkeaan liiketalouden puolelle, mutta siellä opo sanoi suoraan, ettei sun kannata olla täällä, mene suoraan yritysmaailmaan.
Ja niin Samuel teki. Harva voi sanoa 25-vuotiaana olevansa jo pitkän linjan yrittäjä. Mutta ihan ilman vastoinkäymisiä hänkään ei ole selvinnyt.
– Terveys on muuten hyvä, mutta pari burn outia olen jo ehtinyt kokea. On ollut pakko hiljentää tahtia.
Apu löytyi Ruohonjuuren hyllystä
Samuel on ollut kiinnostunut luontaistuotteista ja myös käyttänyt niitä. Erään kerran hän törmäsi luontaistuotekauppa Ruohonjuuressa käydessään Harmonian KSM66-nimiseen uutuusvalmisteeseen. Siitä on nyt aikaa runsaat kolme kuukautta.
– Kiinnostuin, kun pakkauksessa luki, että se on tutkittu tuote ja sillä on tieteellistä taustaa. Tätä ei aina kaikissa luontaistuotteissa lue. Kiinnostuin asiasta ja rupesin ottamaan tätä tuotetta, sillä stressi vaivasi ja välillä oli hiukan liikaa vauhtia päällä. Oli syytä tasaantua ja rauhoittua. Join kaiken lisäksi kahvia enemmän kuin pitäisi, vaikka olen kofeiiniherkkä.
– Rupesin ottamaan neljä kapselia kerralla, yleensä aamupäivisin, mutta en ihan joka päivä. Huomasin sen tehon hiukan putoavan, jos sitä ottaa jatkuvasti, mutta jos pitää lyhyitä taukoja, vaikutus tuntuu taas voimakkaammin.
Samuel kertoo Harmonia KSM66-valmisteen rauhoittaneen ja tasapainottaneen. Se on myös antanut hänelle tietynlaista tasoittavaa energiaa. Kaiken lisäksi valmisteella on ollut positiivinen vaikutus myös seksuaalipuolelle, mikä tietysti on pelkästään hyvä asia, kun kyse on 25-vuotiaasta miehestä. Samuel on muuten sinkku, mikä täten kerrottakoon…
– Sen kanssa pitää vain olla tarkkana, hän viisastelee.
Muutakin kuin työtä
Samuel sanoo, että Harmonia KSM66 on tuonut elämään tasapainoa ja se on myös poistanut stressin ja ylimääräisen levottomuuden.
– Tämän myötä se on selkeyttänyt ajatuksia ja tekemisiä. Olen suositellut valmistetta myös hyvälle kaverilleni, ja hänkin on ollut hyvin tyytyväinen sen vaikutukseen. Lääkärin kanssa en ole ehtinyt asiasta keskustella.
Pari burn outia ovat opettaneet Samuelille, että elämässä on oltava työn ohella muutakin sisältöä. Aikaa on löydyttävä myös harrastuksille.
– Opettelen tasapainoa elämässä. Harrastukset ja ihmissuhteet ovat tärkeitä työn ohella. Mikään ei toimi, jos vain tekee koko ajan duunia. Pitää olla elämässä muutakin, jolloin työstäkin tulee tehokkaampaa. Pelaan erilaisia pallopelejä kuten futista, tykkään myös sulkapallosta ja viihdyn luonnossa. Laulan myös mielelläni.
Aikamoinen vauhtiveikko!
Kommentit
Oma kommentti