Johanna Artellin kuusivuotias Alexander-poika kärsii monenlaisista fyysisistä oireista. Jalat ovat kääntyneet sisäänpäin, kädet eivät toimi.
Kovat kivut ovat pojalle arkipäivää. Liikkuminen ja puhe ovat taantuneet. Johanna on taistellut vuosia saadakseen apua pojalleen. Toistaiseksi diagnoosia ei ole.
Väsynyt, vihainen, pettynyt, yksinäinen, surullinen. Tässä muutamia tunteita, joita porvoolaisäiti tuntee.
Hän kokee etteivät lääkärit ole ottaneet hänen huoltaan vakavasti. Ehkä häntä pidetään ylihuolehtivana kanaemona. Mentaliteetti tuntuu olevan että kyllä tämä tästä.
-Olen pettynyt terveydenhuollon asenteeseen. Ehkä pojastani ei näy päällepäin tarpeeksi hyvin vaivat, joista hän kärsii. Mutta äitinä vietän hänen kanssaan aikaa lähes koko ajan. Näen hänen sairautensa, vammansa ja huomaan niiden kehityksen.
Äidin epätoivosta kertoo se, että hän alkoi epäillä välinpitämättömyyden johtuvan lapsen alkuperästä. Niinpä hän vaihtoi Aledanderin turkkilaisperäisen etunimen ruotsinkieliseksi.
Lue tarina Hymyn painetusta lehdestä
Kommentit
Oma kommentti