Suomessa katoaa päivittäin kymmeniä henkilöitä, joista valtaosa löytyy ennen kuin on liian myöhäistä. Yli 15 vuotta vapaaehtoistyötä tehnyt Kirsi Liikanen, 54, tietää, millaista on etsiä kadonnutta koiran avulla.
Nyt hän kertoo auttamistyöstään painetun Hymyn ja näköislehden sivuilla kuvajournalisti Jenna Lehtoselle.
Kun kännykkä ilmoittaa saapuneesta tekstiviestistä, Kirsi Liikanen valpastuu. Hän on tottunut siihen, että hälytys kadonneesta henkilöstä saattaa tulla vaikka juhannusaattona. Se on harvinaista, mutta mahdollista. Usein hälytysviestit ilmestyvät myöhään illalla. Siihen mennessä joku läheinen yleensä huolestuu. Tyypillisesti kadonneesta ilmoitetaan vähintään arvioitu katoamispaikka ja tuntomerkit. Milloin kyse on muistisairaasta vanhuksesta, milloin eksyneestä marjastajasta.
Liikanen on yksi Suomen tuhansista vapaaehtoisista, jotka etsivät kadonneita ihmisiä. Sen lisäksi hän työskentelee palveluskoiraliitossa, joka on yksi Vapepan eli vapaaehtoisen pelastusjärjestön jäsenjärjestöistä. Vapepa hälytetään mukaan kadonneen etsintöihin silloin, kun viranomainen kaipaa apuvoimia. Sisämaassa ja sen vesialueilla etsinnöistä vastaa poliisi, merellä rajavartiolaitos.
Mutta mikä saa ihmisen lähtemään mukaan toimintaan, jossa näkee muutakin kuin onnellisia loppuja? Toisinaan kadonnut löytyy kuolleena, joskus etsinnät lopetetaan tuloksetta. Yli 15 vuotta vapaaehtoistyötä tehnyt koira-aktiivi kertoo, että hänen kohdallaan kyse on halusta auttaa. Siitä, että sekä omaa että koiran osaamista voi hyödyntää hyvään tarkoitukseen. Lue juttu painetusta lehdestä.
Kommentit
Oma kommentti