Hymyn naistoimittajan raportti: Ilta prostituoituna!

Hymyn toimittaja työskenteli yön prostituoituna Helsingin ilotyttökadulla. Seksinnälkäisistä asiakkaista ei ollut pulaa, mutta taisivat pitää 300 euron hintaa liian korkeana.

Kesän aikana pääkaupungin katuprostituutio on tullut tutuksi koko Suomen kansalle. Suomalaisprostituoituja ei kadulla ole tähän mennessä näkynyt. Vaan entä nyt?
-Täällä pitää mennä itse juttelemaan ja tehdä itseään tykö, evästää Lilyaksi esittäytyvä nuori nainen yökerhossa Helsingin Eerikinkadulla.
-Tunti maksaa kaksisataa. Jos mies epäröi, tarjoa 150 eurolla, hän neuvoo minua.
Tummasilmäinen Lilya on ollut Suomessa viisi kuukautta. Hän on kotoisin Bulgariasta, hänen ystävättärensä Diana puolestaan Romaniasta. Pitkä ja isorintainen Diana on ollut Suomessa kaksi kuukautta ja haluaa tietää, olenko naimisissa.
Olen kertonut Balkanin naisille olevani suomalainen ja uusi tällä alalla – eli prostituoituna. He ovat suorastaan avuliaita. Mustaihoiset naiset, joita yökerhossa on paljon, sen sijaan kävelevät päin näköä.
Mahtuisiko syyskuisena perjantai-iltana sekaan yksi ilotytöksi tekeytynyt Hymyn toimittaja?

”Kuin gaselli navetassa”

Ensimmäisen tarjouksen saan jo kun odotan valokuvaajaa Eerikinkadun kulmassa. Tarjoaja, mukavannäköinen nuori suomalainen mieshenkilö, voisi olla ammatiltaan vaikka ääniteknikko.
Hintani on 300 euroa tunnilta. Se on tuplasti enemmän kuin kadun ulkomaiset naiset veloittavat. Summa on paljon, erittäin paljon, mutta olenkin erikoisuus: suomalainen prostituoitu. Lisäksi se on riittävän paljon, että voinen välttää joutumasta niin sanottuihin tositoimiin!
Oloni minihameessa on kuin gasellilla navetassa, sillä muut Eerikinkadun naiset ovat kodikkaasti farkuissa. Puolenyön jälkeen vanha ilmaisu pikkukaupunkien torinkulmalta saa uuden sisällön: no tämähän se vasta pillurallia on! Noin 30 metrin säteellä päivystää parhaimmillaan yhdeksän eri naista! Minä olen se kymmenes.
Hymyilen viekoittelevasti yksinäisille autokuskeille, joita pörrää kadulla useita, olen jopa tarjokkaampi kuin muut. Paras ollakin, sillä tässä viidakossa saaliin saavat vain nopeimmat! Näyttää siltä, että ainakin vielä tähän aikaan kadulla on enemmän tarjontaa kuin asiakkaita ja kysyntää.
-Mjihin kjire, kyselee kaukasialaiselta näyttävä nainen ja rientää viisikymppisen miehen, mahdollisen asiakkaan, perään. Mies nostaa torjuvasti kätensä, ja jatkaa kävelyään ohitseni.

Riski on otettava

Hetken kuluttua Audi-merkkinen henkilöauto hiljentää kohdallani. Ikkunasta työntyy ulos pää. Intialaisen näköinen mies viittilöi minua luokseen.
-Tule sisään, hän taputtaa etupenkkiä.
-Mitä sinulla on mielessä? kysäisen, vaikka tiedänkin pelin hengen.
Eivätkös muutkin sovi kaupan säännöistä ihan ensimmäisenä?
-Autoon nyt ja heti! mies komentaa erittäin määräävään äänensävyyn englanniksi.
Tuohan voi tehdä mitä vain jos menen. Kiihdyttää vaikka minne ja ottaa omansa ilmaiseksi. Sitä paitsi unohdin itsepuolustuskaasuni kotiin, perhana! Mies vaikuttaa hermostuneelta, aggressiiviseltakin.
-Mitä sinä haluaisit? toistan.
Mies tuhahtaa ja nostaa kytkintä. Terve menoa, ajattelen. Toivottavasti kenenkään ei ole pakko lähteä tuon matkaan. Varmasti mies olisi yrittänyt tinkiä autossaan. Varmaa kuitenkin on, että joku naisista hänenkin kyytiin nousee. Riski on otettava, jos haluaa tienata.

”Miksi en kelpaa?”

Ollaan yhä Eerikinkadulla. En ollutkaan tiennyt, että parittajat liikkuvat myös kaduilla. Luulin heidän piileskelevän lähinnä sisätiloissa. Kaksi balkanilaismiestä käy jutustelemassa naisille ja kiittelee sitten kovaäänisesti venäjäksi. Toinen miehistä katsoo minua pitkään.
Naisten lukumäärä kadulla kasvaa kellon tikittäessä kohti pikkutunteja. Osa on kadulla hetken aikaa, poistuu keikalle, ja palaa kadulle taas myöhemmin. Reviiritaisteluita minun ja muiden välillä ei ihme kyllä synny. Myönteisesti minuun ei kuitenkaan suhtauduta: pyytäessäni tulta tupakkaani kolmen venäläisnaisen ryhmältä saan vastaani äkäistä säksätystä. Äänensävyistä viesti on helppo päätellä. Eivät sentään sylje päälleni.
Vastapäätä minua päivystää nuori nainen beigessä syystakissa ja farkuissa. Väliimme töräyttää suuri Mercedes-Benz-henkilöauto. Päätän olla nopeampi, ja kipitän kiireen vilkkaa kuskin ikkunan luo. Autossa on vanhempi mies, joka katsoo minua epätietoisena. Sitten hän luo katseensa kohti toista ilotyttöä.
Miksi tuo toinen, en tiedä? pohdin. Miksi minä en kelvannut? Minä ja hän olemme molemmat vaaleahiuksisia, tavallisennäköisiä. Ehkäpä juuri innokkuuteni soti minua vastaan? Ehkä olin liian, epätavallisen innokas, ja mies alkoi epäillä jotain, haistaa palaneenkäryä?
Otan rekisterinumeron ylös ja tarkistan auton omistajan seuraavana maanantaina. Paljastuu, että ilotyttökadulla pörränneen auton omistaa arvostettu rakennusalan johtaja!
Lopulta auton luota poistuu tyhjin käsin myös kilpasiskoni. Saitureitako nämä tinkijät ovat? Johtajan kiesi kuitenkin jatkaa kierrostaan, ”pilluralli” jatkuu…

”Ei edes rahaa vastaan!”

Takaisin Eerikinkadun yökerhossa. Olen takuulla paikan ainoa suomalaisnainen. Tangolla kieppuvan liettulaisnaisen sulot saavat itseään ihan kivannäköisenäkin pitävän immeisen tuntemaan olonsa harmaaksi kalkkunaksi. Voi meitä taviksia!
Miesasiakkaat näyttävät huomattavan paljon vanhemmilta kuin naisasiakkaat. Miehet juttelevat ristiin monien naisten kanssa. Naiset vaikuttavat erittäin kiinnostuneilta, vaikka ikäero onkin suuri.
Homma muistuttaa lapsuuden leikkiä, jossa kuljettiin ringissä tuolien ympärillä niin kauan kuin musiikki soi. Tuoleja oli yksi vähemmän kuin ringin kiertäjiä.
-Mikä meno, ukot? haastelen suomalaiselle miesporukalle.
-Kaverin polttareita vietetään, hän haluaa vaihtaa baaria. Minä haluaisin kyllä jäädä, silmälasipäinen mies iskee minulle silmää.
Siviiliminäni ei kajoaisi moiseen mikrotukihenkilöön edes rahasta!

Diana löytää asiakkaan!

Polttariporukka lähtee, ja huomioni kiinnittyy kahteen verkkareihin pukeutuneeseen ulkomaalaismieheen. Arvioin, että he ovat kotoisin jostain entisestä Varsovan liiton maasta.
Häiritsevää on se, että miehet näyttävät tympääntyneiltä ja määrätietoisilta, eivätkä juo mitään. Parittajia?
Kun lähden, romanialainen Diana on näemmä löytämässä asiakkaan. Tekisi mieli toivottaa onnea matkaan. Toivottavasti siskolla on kondomit matkassa!

Balkanin romanit mukaan katuprostituutioon

Ihmiskauppaa esiintyy myös Suomessa, vakuuttaa vähemmistövaltuutetun tuore raportti. Niinpä, mutta mitä se on, ja missä sitä on? Tiedetään muun muassa, että Helsingissä on paritettu nigerialaisnaisia.
-Riippuu eri maiden lainsäädännöstä ja tuomioistuinkäytännöstä, millä nimikkeillä asioita tutkitaan, syytetään ja tuomitaan. Vastaavanlaisia paritustapauksia on tutkittu ja tuomittu joissakin toisissa maissa ihmiskauppana, turinoi rikoskomisario Jouko Ikonen Keskusrikospoliisista.
Ihmiskaupan tunnistaminen on Ikosen mukaan haastavaa. Kadulta seksipalveluja hankkivan asiakkaan voi olla vaikea tunnistaa uhria, koska myyjä on edukseen saadakseen kaupat syntymään. Ihmiskaupan uhrit eivät siis välttämättä itsekään halua, että heitä autettaisiin ja että ihmiskauppiaat joutuisivat teoistaan vastuuseen.
Suomalaisenkin prostituution markkinatilanteeseen vaikuttavat maailmantilanteen muutokset. Ikosen mukaan uusia maita kokeillaan. Uutta näyttää Helsingin yössä olevan esimerkiksi se, että seksiä ovat ryhtyneet tarjoamaan nyt myös Balkanin maista saapuneet nuoret romaninaiset.
Helsingin katukaupasta on puhuttu viimeksi reilu vuosikymmen sitten, kun Aleksis Kiven kadulla päivystävät tytöt saivat runsaasti huomiota osakseen. He olivat pääosin Baltiasta ja Venäjältä. Onko tarjonta lisääntynyt noista ajoista?
-Minun tietooni ei ole tullut merkittävää tarjonnan kasvua. Toisaalta voi olla niinkin, että mielikuvat muuttuvat, vaikka itse tilanne ei juuri muuttuisi, komisario Ikonen muotoilee.