Thaimaalainen baarinpitäjä Achara: ”Nainen pyysi itkien, että haluaa prostituoiduksi”

Thaimaa. Kuva: Unsplash.com

Kovin on erilaista maailmalla. Hymy.fi tapasi erään thaimaalaisen naisen, joka on ollut karaokebaarin omistajana Thaimaassa. Hänen mukaansa on varsin tavallista Thaimaassa, että karaokebaari -nimike on yhtä kuin tyttöbaari.

Muutamia vuosia sitten Achara, 40, omisti baarin. Omistaminen Thaimaassa voi tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että on vuokrattu liiketila, jossa pidetään baaria. Baari nimikoidaan karaokebaariksi, koska siellä voi laulaa karaokea.

Yksi henkilö voi vuokrata liiketilan ja ruveta pyörittämään ravintolaa noin 350 euron kuukausivuokralla. Muuta henkilökuntaa ei juurikaan tarvita. Itselläni oli itseni lisäksi yksi varsinainen työntekijä. Meiltä sai ruokaa, drinkkejä, oli erilaisia pelejä ravintolassa sekä tietenkin mahdollisuus laulaa karaokea.

Achara on kertomansa mukaan nähnyt paljon.

– Erään kerran baariin tuli maaseudulta tyttö, juuri 18-vuotta täyttänyt nainen. Hän pyysi päästä baariin ”töihin”, Achara kertoo hymy.fille.

Töihin baariin pääseminen ei tarkoita samaa, kuten meillä länsimaissa. Siellä ravintoloitsija hyväksyy – tai jättää hyväksymättä – töihin pyrkivät henkilöt ja heidän työnkuvansa on viihdyttää asiakkaita. Palkkaa he eivät saa.

Baariin töihin päässeet tytöt eivät ole myöskään yrittäjiä, sanan varsinaisessa merkityksessä, heillä ei ole firmaa yrityksen pyörittämiseen, kuten muualla. He viihdyttävät lähinnä falangeja – nimitys länsimaisista, valkoihoisista turisteista – jotka tulevat laulamaan karaokea, tai muuten vain viettämään aikaa baariin.

– Yleinen tapa Thaimaassa on, että jos tyttö päättää lähteä falangin mukaan, niin baarinpitäjälle falangin pitää maksaa 300 bahtia.

Kyseinen rahamäärä vastaa 7,70 euroa.

– Sen jälkeen on naisen päätettävissä, että mitä hän tekee falangin kanssa. Se ei kuulu ravintoloitsijalle. Mutta koska nainen voi tehdä tällä tavalla bisnestä omaan piikkiin, on yleinen sopimus, että nainen maksaa tuon 300 bahtin summan lähtiessään asiakkaan kanssa, Achara kertoo.

– Erään kerran baariin tuli tyttö, juuri 18-vuotias, hän pyysi päästä töihin. Sanoin hänelle, että hulluko olet? Olet juuri täysi-ikäinen ja haluat viihdyttää falangeja. Hän sanoi matkustaneensa pohjoisesta maaseudulta ja haluavansa tienata rahaa sairaalle äidilleen. En suostunut ottamaan häntä töihin. Sitten nainen pyysi itkien, että haluaa prostituoiduksi.

Lue myös:

Eron jälkeen! Sanna Marin esittelee luksusta, kampaaja taka-alalla – Markus poseeraa kaveriseurassa!

Vesa Keskinen huolissaan lapsestaan: ”Toivo on hävinnyt Brasiliassa” – ”Äiti ei ole vastannut…”

Vesa Keskisen huoli ohi Brasiliassa olevasta perheestään – Jane-vaimo ilmoittautui!

Sanna Marin sävähdyttää avoimessa topissa ja polskuttelee vettä reidet paljastaen!

Sonja Kailassaarelta rakkaudentäyteinen päivitys! – ”Kärlek”

Esko Eerikäisellä vakava paikka: ”Kuolema oli mielessä monesti näiden viikkojen aikana”

Kaikkien aikojen kuumin kassaneiti Lidlin Laura hehkeänä videolla – huulet punattu, hiukset kiharrettu ja huh, mikä kesäinen toppi!

Tiina Forsbylle huonoja ja hyviä uutisia: ”Kaksi jännettä repeytynyt irti takapuolen lihaksesta!

Jari Sillanpää juttelee rentoutuneena auton ratissa: ”Mä tulin höpisemään vähän tänne”

Tältä näyttää Jasmin Vähäkangas (ex. Mäntylä) täysin naturellina ilman meikkiä!

Tässä ovat Miss Suomi -kilpailun semifinalistit ! Mukana Maajussille morsiamestakin tuttu!

Toni Nieminen esittelee ylpeänä kauniin ylioppilas-tyttärensä!

Kukkakuvioiset bikinit taas muotia – Pasha Pozdniakova näyttää mallia!

Näin sujuu Aku Hirviniemen firmalla!

Myrsky kuritti Palsanmäkien huutokauppaa – katso tuhon jäljet!

Vau! Janina Fry poseeraa uima-asuissa! – Aivan kuin 2000-luvun Janina Frostellina – ei vanhentunut yhtään!

Mies tilasi Mäkkäristä triplajuustohampurilaisen, jossa oli kaikki lisukkeet poistettuna – näinhän siinä kävi!

Susanne Päivärinta ruoskii Sanna Marinia kirjassaan! ”Kaikilla valta tai menestys ei nouse päähän. Sanna Marinilla Pirkkalasta nousi”

Jari Sillanpää myöntää Fuengirolalle: ”Mä olen lihonut hirveästi”

Näin timmissä kunnossa Samuli Edelmann on nykyään!

Maija Vilkkumaa rohkeassa nuoruuskuvassa: ”Maija pissaa”

Tältä näyttää Henna Kalinainen nyt!

Katri Helenan firman oma pääoma on iso summa rahaa – hyvät eläkepäivät edessä!

Lähikuvat Paula Koivuniemestä Pate Mustajärven halauksessa! – Tältä Paula näyttää nyt!

Sanna Marin – kuin huippumalli New Yorkissa!

Valtava palauteryöppy myös julkkiksilta Janne Katajan itkuiselle avautumiselle! – ”Koskettava. Voimia”

Uusi tyrmäävän seksikäs televisiojuontaja: pelkkä kävely saa päät kääntymään!

Yleisö tanssii, hurraa ja taputtaa – mitä tekee Danny?

Erika Vikman laski housut kinttuihin – mitä alta paljastuikaan!

ET: Luottomeikkaaja kertoo: Paula Koivuniemelle haettiin grillattua kanaa, muuten olisi syönyt vain pullaa!

Aki Palsanmäellä oli pikku-juhlat – pöytä koreana! Katso!

Paula Koivuniemi ET-lehdessä kissalleen: ”…sä olet mun elämäni viimeinen mies”

Kuva: Tältä näytti, kun Nylon Beat ilmoitti hajoavansa

Huh, miten upeat sukkahousureidet – Jenni Vartiainen sävähdyttää rohkeana!

Olga Temonen uudessa kuvassa: ”Tukkakin kasvaa jo”

Sairaalaan viety Tarja Halonen on julkaissut viestin!

Todellinen yllätys: Paula Koivuniemi lauloi pitkästä aikaa yleisön edessä! – Katso ja kuuntele kuinka laulu kulkee! Ja miltä Paula näyttää nykyisin!

Huutokauppakeisarin Heli laittoi Fuengirolassa Aki Palsanmäen jauhelihaostoksille – piti ostaa puoli kiloa jauhelihaa…no arvaa paljonko tuli kotiin?

Yleisöryntäys Palsanmäkien huutokaupassa! Aki Fuengirolalle: ”Kun muut lomailevat kesällä, me painamme silloin täyttä työtä”

Näin paljon Aki Palsanmäki on saanut hintaa kuparipannulle ikinä!

Maria Jungner julkaisi riipaisevan päivityksen somessa vain kaksi päivää ennen kuolemaansa!

Tältä Robinin elämä näyttää Koreassa!

Lauri Salovaara erosi!

Tältä näyttää nykyisin kaikkien aikojen kuumin kassaneiti – Lidlin Laura!

Näin Jari Sillanpää on muuttunut! – Julkisuusmylly kuvien kautta!

Heli Palsanmäki kertoo uutisen: ”Arvatkaas mitä pojat? Mä sain Neloselta viestin”

Katso kuva kuinka onnellinen Sanna Marin on rakkaansa vieressä! – Lukijan kuva!

Tässä syy miksi Göran Stubb ja presidentinvaalit voittaneen Alexander Stubbin ”äitipuoli” eivät ole menneet naimisiin!

Jari Litmasen Ly-vaimo on näyttävän kaunis! – Poseeraa myös bikineissä!

Tuomas Enbuske vastaa syytöksiin: ”Mä olin sairas”

Tällaisen komistuksen kanssa Mikael Granlundista eronnut Emmi Granlund viihtyy!Lentoemännillä on istumiseen liittyvä erikoinen tapa koneen noustessa ilmaan – tiesitkö miksi?

Näin syntyi Jutta Urpilaisen verkkosukkakohu! – Tekijät kertovat!

Näin Alexander Stubbin Göran-isä kommentoi poikansa pyrkimistä presidentiksi!

Oho! Yhä kiloja lisää? Jari Sillanpää uudessa kuvassa – Olavi Virta -ilmiö!

Tekoälyn luoma seksikäs malli tuottaa yli 10.000 euroa kuukaudessa – hän ei ole todellinen! – Katso upeat kuvat!

Alanyassa erikoiset asuntokuviot: Turistit ostivat ylihinnalla Venäjän hyökkäyssodan alettua ja nyt myydään halvalla!

Tuure Boeliuksen sisko rohkeissa kuvissa!

HS julkaisi Aku Hirviniemen seksiviestit – laittoi maksumuurin taakse – some kommentoi!

Oletko keittänyt aina riisin väärin? Jamie Oliver neuvoo satavarman kikan miten tulee ilmavaa ja kuohkeaa!

Yhä useammat suomalaiset matkustavat Turkkiin hammaslääkäriin ja muille terveysmatkoille! – Tässä yksi tarina!

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: baari, falang, karaoke, maksullinen, prostituutio, Thaimaa, tyttö

Kommentit

Oma kommentti