Maikkarin Huomenta Suomen aamukeskustelussa uutistoimittajat Shahin Doagu ja Teresa Meriläinen-Aho ja meteorologi Pekka Pouta keskustelivat aamuheräämisestä.
Juontajat keskustelevat ennen ensimmäisen uutislähetyksen alkamista usein omaan elämäänsä liittyvistä asioista. Tällä kertaa Shahin johdatteli kollegansa heräämisen rutiineihin.
– Miten on lähtenyt tiistai-aamuyö käyntiin, Shahin kysyi.
– Vettä satoi. Piti ottaa sateenvarjo, vastasi Teresa.
– Omaa aamuani en kyllä voisi kuvailla sähäkäksi, kuten Pekka, sinun aamusi, Shahin jatkoi.
– Miten sie voit toimii hitaasti, niinku, Pekka katsoi hämmentyneenä silmät ammollaan Shahinia.
– Itse asiassa varaan aina reilustikin aikaa ennen kuin lähden kotoa työpaikalle, koska tarvitsen sen ajan, että käynnistyn ja puen päälle ja laitan eväät laukkuun. Osahan meistä on sellaisia, että ne herää ja suoraan autoon, Shahin totesi.
Shahin kertoo tarvitsevansa aamulla kolme varttia aikaa kotona ennen lähtemistä töihin.
– Oho, Pekka ihmettelee.
Shahin kertoo sen jälkeen olevansa auton ratissa.
– Se on kun autolla lähtee, on varmaan ihan viisasta, Teresa totesi.
Sekä Pekka että Teresa kertoivat suoriutuvansa aamurutiineistaan nopeasti ja olevansa noin puolessa tunnissa heräämisen jälkeen työpaikalla.
– Olen sellainen minimi. Niin lyhyt kuin mahdollista. Kahvi on valmiina, napista painetaan ja se tipahtaa, juodaan ja kaikki on valmiina, Teresa jatkoi.
– Pikasuihku, Pekka napauttaa jatkaa katsoen Shahinia:
– Ai niin, sie et käy suihkussa, mitä sie teet?
– Käyn, hyvänen aika, Shahin nauraa.
– Kyllähän nainen nyt suihkussa käy, mutta ei aamuyöllä.
– Mitä sie teet sitte, Pekka levittelee käsiään.
– Mulla menee siinä, sitä kylmää vettä kasvoille läträän niin että varmasti herään ja puen päälle. Ja odotan, että dödö kuivuu.
Pekka laittoi kädet kasvojensa eteen ja nauroi.
MTV:n uutis- ja ajankohtaisohjelmien pressitiaisuus, Shahin Doagu
Kommentit
Oma kommentti