Euroviisut juontanut Mikko Silvennoinen suututti katsojat kommentillaan voittajasta!

Ylen euroviisuselostaja Mikko Silvennoisen juonto hämmensi voittajan julistamisen jälkeen.

Israel sijoittui Euroviisuissa toiseksi.

Israelin osallistuminen viisuihin on saanut aikaan mielenosoituksia sekä EBUa on vaadittu poistamaan maa kilpailijoista. Syynä tähän on Israelin käymä sota Gazassa.

Myös lähetyksen aikana osa yleisöstä buuasi, kun Israelin edustaja Yuval Raphael aloitti esityksensä.

Välittömästi Itävallan JJ:n voittajaksi julistamisen jälkeen Silvennoinen totesi helpottuneena, että ”Euroviisut on pelastettu, tämä meni oikein”.

Silvennoisen lausuntoa on hämmästelty sosiaalisessa mediassa.

– Silvennoinen voisi opetella suvaitsevaisuutta, kirjoittaa kommentoija X:ssä.

– Onko jotenkin yleistä tietoa, että viisut olisivat menneet iäksi pilalle, ellei juuri Itävalta olisi voittanut? hämmästellään X:ssä.

– Eikö selostajan pitäisi olla puolueeton? Varsin asenteellista kommentoida, että Euroviisut on pelastettu, kun Israel ei voittanut, pohtii eräs kommentoija X:ssä.

Hamas teki Israeliin 7. lokakuuta terroristisen hyökkäyksen, jossa kuoli noin 1200 ihmistä. Se tapahtui 7. lokakuuta 2023. Hamas otti samalla noin 250 panttivankia, joista on yhä 58 henkilöä Gazassa, osa heistä kuolleina.

Hamasin iskun jälkeen Israel on tehnyt laajoja hyökkäyksiä Hamasia vastaan. Surmansa on saanut arvioiden mukaan yli 53 000 palestiinalaista.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Euroviisut, Mikko Silvennoinen

Kommentit

Oma kommentti