Rakennustyömaalla löytyi 9 miljoonan euron kultakätkö!

Kultaa. Kuva: Unsplash.com

Remonttihommissa Belgiassa kesken töiden tuli täysin odottamatton käänne, kun rakennustyöntekijät löysivät maasta valtavan kultakätkön.

Löytö tehtiin Sint-Gillis-Dendermondessa Itä-Flanderissa, kun työntekijät olivat poistamassa rakennuksen perustuksia uuden viemäriputken asentamista varten.

18-vuotias kesätyöntekijä Kobe kertoi paikallismedia VRT:lle, ettei kukaan osannut odottaa tällaista löytöä.

Työntekijät näkivät ensin maassa jotakin, jonka he luulivat eurokolikoiksi. Pian kävi kuitenkin selväksi, että kyseessä oli jotain aivan muuta.

Maasta alkoi löytyä kultakolikoita ja kultaharkkoja.

Löydön arvo noin 9 miljoonaa euroa

Työmaan vastaava Mario kertoi ottaneensa kullan käteensä ja tajunneensa vasta vähitellen, kuinka poikkeuksellisesta löydöstä oli kyse.

Kaikkiaan kultakätkön arvoksi arvioitiin noin 9 miljoonaa euroa.

New York Post ilmoitti arvoksi noin 10,4 miljoonaa dollaria, mutta Belgiassa julkisuudessa käytetty arvio on ollut noin yhdeksän miljoonaa euroa.

Mario kertoi työskennelleensä rakennusalalla 33 vuotta eikä olleensa koskaan aikaisemmin törmännyt vastaavaan.

Löytäjät eivät saaneet pitää kultaa

Miljoonalöytö ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että työntekijät olisivat voineet jakaa kullan keskenään.

Kulta luovutettiin poliisille, joka aloitti selvityksen sen alkuperästä.

VRT:n mukaan Belgiassa toisen omaisuudesta löydettyä aarretta ei saa vain pitää itsellään. Alkuperäistä omistajaa on ensin yritettävä selvittää, ja jos tämä ei onnistu, löydöstä on ilmoitettava viranomaisille. 

Poliisi sai myöhemmin useita yhteydenottoja ihmisiltä, jotka väittivät kullan kuuluvan heille. VRT:n mukaan ainakin viisi henkilöä ilmoittautui mahdolliseksi omistajaksi. Yksi jopa väitti kätkeneensä kullan paikalle edellisessä elämässään. 

Kullan alkuperä on yhä mysteeri

Viranomaiset selvittävät edelleen, miten näin suuri määrä kultaa päätyi rakennuksen alle ja liittyykö siihen mahdollisesti rikollista toimintaa.

New York Postin mukaan kulta on tällä hetkellä Dendermonden alueella toimivan hyvinvointiorganisaation hallussa, ja sen toivotaan lopulta hyödyttävän hyväntekeväisyystyötä.

Rakennustyömaan väelle löytö jäi joka tapauksessa kokemukseksi, jota tuskin tulee toista.

Lähteet: New York Post, VRT

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: kulta, kultaa

Kommentit

Oma kommentti