Suomalaisnainen kävelee parhaillaan maailman ympäri!

Taina Liekari

Taina Liekari kävelee parhaillaan maailman ympäri.

Taina Liekari

Hän aloitti pitkän kävelymatkansa Espanjan Madridista 15.8.2024. Tähän mennessä hän kävellyt reilut 7000km lähestyen Azerbaidžanin pääkaupunkia Bakua.

Matka jatkuu Kaspianmeren yli Kazakstaniin ja siitä pitkälle aina Australiaan saakka.

Taina Liekari kertoo olevansa intohimoinen kävelijä ja hän on tehnyt useamman vuoden ajan asuinmaassaan Espanjassa vuorivaelluksia.

Taina on myös vuonna 2022 kävellyt kotikaupungista Fuengirolasta kotimaahansa Suomeen. Eli askeleita on elämässä kertynyt.

Polkupyörääkin on poljettu useita tuhansia kilometrejä, bongaten kaikki espanjan mantereella olleet mustat ”torot’, joita on 88kpl sekä hän on pyöräillyt myös Espanjan ympäri.

Tällä hetkellä hän kävelee maailman ympäri Guinness World Recordsin sääntöjen mukaan ja tulee olemaan ensimmäinen suomalainen sekä vasta kymmenes joka tekee suorituksen sääntöjen mukaan.

Hän on myös iäkkäin matkaan lähtenyt. Myöskään tiettävästi naisia ei ole Tainaa ennen kuin kaksi, jotka ovat matkan tehneet sääntöjen puitteissa.

Taina Liekari

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Taina Liekari

Kommentit

Oma kommentti