Kesäinen sää tulee takaisin!

Aurinko. Kuva: Unsplash.com

Ei heitetä vielä hyvästejä kesälle.

Nimittäin lämmin sää tulee takaisin Suomeen. Etelä-Suomessa voidaan päästä jopa hellelukemiin, kerrotaan Forecan sääblogissa.

– Elokuun loppu häämöttää, mutta kesäinen lämpö ei jää siihen. Vielä tämän viikon alkupuolella Suomen itäpuolella ollut matalapaine piti sään viileänä, epävakaisena ja pohjoistuulisena. Nyt tilanne kääntyy päinvastoin: ensi viikon puolella itään vahvistuu korkeapaine, lännessä on matalapaine ja niiden välistä virtaa Suomeen lämmintä ilmaa etelästä, kertoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

– Tämän hetken ennusteen mukaan syyskuun alkuun on luvassa osaan maata kesäisiä yli 20 asteen lukemia. Viime vuonna elokuun viimeiset päivät olivat paikoin helteisiä, lisäksi syyskuussa mitattiin jopa uusi syyskuisten hellepäivien lukumäärän ennätys, kun hellepäiviä oli syyskuussa peräti kahdeksan kappaletta.

– Nyt näyttää, että hellettäkään ei voi sulkea pois ensi viikon loppupuolelta, Anna Latvala toteaa.

Lähde: Foreca

 

 

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: aurinko, helle, kesä, lämmin, sää

Kommentit

Oma kommentti