
Vain elämää -ohjelmassa nähdään perjantaina Käärijän päivä. Jaksossa Johannes Brotheruksen esittämässä kappaleessa vierailee artisti, jota Käärijä ei odottanut näkevän Satulinnasa.

Käärijän päivänä Satulinnaan saapuu yllätysvieras, kun Behm esittää Johannes Brotheruksen kanssa Käärijän kappaleen Autiomaa. Behmin saapuminen Satulinnaan on todella suuri yllätys Käärijälle, sillä hän ei ollut nähnyt ystäväänsä pitkään aikaan.
Esityksen jälkeen Käärijä, Behm ja Johannes suuntaavat Satulinnan pihalle keskustelemaan esityksestä.
– Selvitellääs nämä sotkut, Johannes aloittaa keskustelun.
Käärijä paljastaa, että hänellä ja Behmillä on ollut välirikko.
– On ollut puoli vuotta, Behm sanoo.
– Yritin soittaa sinulle, Käärijä jatkaa keskustelua.
– Kerran! Behm huomauttaa.
– Et vastannut, Käärijä toteaa.
Behm haluaa avata kaksikon välirikon taustoja.
– Olemme istuneet samassa pöydässä neuvottelemassa tästä Vain elämää -kaudesta. Sovimme erikseen, että emme mene tälle kaudelle, vaan menemme yhdessä seuraavalle kaudelle. Olin ihan sillä tavalla, että vähän siistiä, että menemme Jeren kanssa seuraavalle kaudelle – kunnes Johannes soittaa minulle ja kysyy, tulisinko vierailemaan Jeren päivään.
Johannes ei tiennyt Käärijän ja Behmin keskustelusta.
– Luulin, että olit kertonut hänelle, Johannes huudahtaa Käärijälle.
– En tiennyt! Unohda vuosien ystävyys. Okei, saat anteeksi. En tiedä miten kostaisin tämän, Behm sanoo Käärijälle.
Välienselvittely päättyy nauruun
– Ai että, olipas tämä helppoa, Käärijä nauraa.
Vain elämää Ruudussa ja Nelosella perjantaisin klo 20. Ruutu+-tilaajille seuraavan viikon jakso jo viikkoa etukäteen.
Vain elämää -kauden jaksojärjestys:
12.9. Käärijän päivä
19.9. Jonna Tervomaan päivä
26.9. Pelle Miljoonan päivä
3.10. VIIVIn päivä
10.10. Lauri Haavin päivä
17.10. Mikki Kausteen päivä
24.10. Vestan päivä
31.10. Johannes Brotheruksen päivä
7.11. Kunniavieras Remu Aaltosen päivä
14.11. Kunniavieras Pepe Willbergin päivä
21.11. Kunniavieras Marion Rungin päivä
28.11. MIELI-päivä
5.12. Kaikki biisit 1/2
12.12. Kaikki biisit 2/2
19.12. Joulusikermä (kooste aikaisemmilta kausilta)
Kommentit
Oma kommentti