
PÄÄMINISTERI MATTI VANHANEN VAPPUNA , HELSINKI 1.5.2005
© PERTTI MESSO/KUVARYHMÄ/SKOY
Matti Vanhanen parkkeerasi autonsa parkkihalliin.

Asioilla käymisten jälkeen hän palasi autonsa luokse, mutta – ilmiö joka liian usein toistuu – joku oli parkkeerannut oman autonsa aivan Vanhasen auton viereen.
Välimatkaa oli vain muutamia senttejä, joten autoon oli mahdoton päästä. Kuskin puoleisesta ovesta ei kerta kaikkiaan ollut mahdollista päästä autoon edes hoikahkon Vanhasen.
Valitettavasti vastaavanlaisia tapauksia sattuu aivan liian usein. Ei ajatella nenäänsä pidemmälle. Miltäköhän kyseisen mustan ja tilavan auton kuljettajasta olisi tuntunut, mikäli tälle olisi tehty samanlainen teko, eli parkkeerattu auto niin lähelle viereen, että kuskin olisi mahdotonta päästä auton ohjaamoon.
– Näin Hesassa. En ole mustan auton ajaja vaan pitäisi päästä pronssin väriseen autoon…, Matti Vanhanen miettii sosiaalisessa mediassa.
Matti Vanhanen on valtioneuvos, keskustalainen poliitikko ja entinen kansanedustaja. Hän on toiminut Suomen pääministerinä ja keskustan puheenjohtajana 2003–2010, valtiovarainministerinä 2020–2021 ja kansanedustajana 1991–2010 sekä uudelleen vuosina 2015–2023.

Magnus Fröderberg/Wikimedia Commons
Kommentit
Oma kommentti