
Syvälahden tanssilava Kangasniemellä, 17.6.2017. Ex-tangokuningas Marko Maunuksela. © Kari Pekonen/Otavamedia
Marko Maunuksela on tangokuningas vuosimallia 2010.
Tangokuninkaaksi hänet valittiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 2010, ja vuotta aikaisemmin Maunuksela oli sijoittunut kilpailussa kolmanneksi.
Nyt hänelle kuuluu uutta.
Iltalehden mukaan Maunuksela tähdittää Hämeenlinnan teatterin ensi syksyn Tom of Finland -musikaalia.
– Meni muutama minuutti, kun ilmoitin taiteelliselle johtajalle teatteriin, että haluan mukaan ja minut kutsuttiin kesäkuussa pääsykokeeseen, mihin piti opetella kohtaus ja esittää laulu. Touko Laaksosen elämä on kiehtonut kovasti jo aiemminkin, ja vaimoni kanssa käytiin muutama vuosi sitten Kiasmassa katsomassa Tom of Finland -hahmon luojasta, Touko Laaksosesta (1920-91) kertova näyttely, Maunuksela kertoo IL:ssä.
Haastattelussa hän pohtii, kuinka erilaista aikaa seksuaalivähemmistöt joutuivat elämään Toukon elinaikana.
– On surullista, että homot joutuivat elämään salassa ja piilottamaan tärkeän osan itsestään koko elämänsä. Toukon sisar oli ainoa, joka tiesi, että Toukon ”kämppis” Veli Mäkinen oli Toukon suuri rakkaus ja elämänkumppani 28 vuotta.
Naimisissa vaimonsa kanssa oleva Maunuksela on kolmen lapsen isä ja pappa.
Lähde: Iltalehti
Kommentit
Oma kommentti