Janina Fry ei ikäänny – upeissa kuvissa!

YRITTÄJÄ, MALLI JANINA FRY, 19.3.2013
© Ari Heinonen/Kuvaryhmä/SKOY

Janina Fry tunnettiin aiemmin nimellä Janina Frostell.

Julkisuus alkoi, kun hän voitti Suomen Neito -kauneuskilpailun vuonna 1993 ja tuli samana vuonna Miss Maailma -kisoissa kuudenneksi.

Koulutukseltaan hän on kosmetologi ja merkonomi.

Janinan kuvia nähtiin sekä iltapäivälehtien että aikakauslehtien kansikuvissa 2000-luvun alkupuolella säännöllisesti, ja nähdään aika ajoin vieläkin.

Hän lanseerasi myös oman alusvaatemalliston Janina Frostell Collectionin, joka tuli myyntiin 1999. Malliston suunnitteli Angela Camillini. Suunnittelussa huomioitiin myös Fryn ajatuksia ja toiveita. Hän on lanseerannut myös Janina F -vaatemalliston K-Citymarket-ketjulle. Yhteistyö alkoi syksyllä 2012 alusvaatteilla, yöasuilla ja kodin tuotteilla. Mallisto on myynnissä yksinoikeudella K-Citymarketeissa maaliskuusta 2013 lähtien. Vuonna 2008 Fry sopi Tokmanni-ketjun kanssa toisesta hänen nimellään julkaistavasta tuotesarjasta.

Janina Fry meni naimisiin Warner Music Finlandin markkinointijohtaja Mark Fryn kanssa 8. heinäkuuta 2007. Heidän tyttärensä syntyi saman vuoden maaliskuussa. Heillä on myös kesäkuussa 2010 syntynyt poika.

Hän on nyt 51-vuotias.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Janina Fry

Kommentit

Oma kommentti